Näytetään tekstit, joissa on tunniste leadership. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste leadership. Näytä kaikki tekstit

maanantai 25. maaliskuuta 2013

Johtamisesta jää aina jälki


Satu Vainio

Johtamisen vaikutukset voivat olla positiivisia, negatiivisia ja neutraaleja – usein tarkastelukulmasta riippuen. Teollisen aikakauden mallijohtaja rakasti asioiden pilkkomista pienemmiksi. Kokonaisuudet tulivat hallittavimmiksi, ja tehokkuus kasvoi. Samalla hän tuli jättäneeksi perinnön: johtamisajattelun pilkkoutumisen ja ismeihin taipuvaisen toimintatapavalikon. Kun asioita tarkastellaan tietystä näkökulmasta, saadaan jotain tolkkua johtamisen ameebamaiseen olemukseen.

Maailman monimutkaistuessa vaadittiin kuitenkin kokonaisuuksien ymmärtämistä. Vastuullisuusvaatimusten nostaessa päätään tulee välttämättömäksi nähdä oman toiminnan yli pidemmälle: sen vaikutuksiin. Tietyllä tavalla palataan taas alkuun, jolloin johtamistyö tehtiin pienemmissä yhteisöissä. Näissä pysyvämmissä, osin yksinkertaisemmin organisoituneissa yhteisöissä johtamistoiminnan vaikutukset pysyivät ehkä helpommin havaittavissa.

Emme ole kuitenkaan palaamassa vanhaan aikaan. Yhteisöt sekä paikallistuvat että kansainvälistyvät yhtäaikaisesti ja ihmiset hyppelevät yhteisöstä toiseen lyhyilläkin sykleillä. Johtaminen on edelleen ilmiönä ja tehtävänä niin monimuotoinen, että rajausyritykset leviävät kuin akvarelliväri märälle paperille. Kokonaisuuden hahmottamiseksi uudessa ajassa tarvitaan useampia näkökulmia ja lähestymistapoja.

Harkittua vaikuttavuutta vai automatisoitunutta johtamiskäyttäytymistä?

Media otsikoi mielellään johtajien mokailuilla. Tuttavia kuunnellessa korviin tarttuvat puheet johtajien ymmärtämättömyydestä. Silti johtajaa, joka ei haluaisi saada aikaan hyvään sekä taloudellisesti, sosiaalisesti että ekologisesti, tapaa harvoin. Miksi muiden pahojen puheiden ja johtajien omien hyvien aikomusten välillä näyttää olevan niin syvä juopa?

Päivästä päivään tehtäväkuormansa kanssa kamppaileva johtaja ajautuu helposti ja huomaamattaan hyvistä aikeista automatisoituihin, kiireen sanelemiin käyttäytymismalleihin. Ei ole aikaa tai voimia pysähtyä miettimään, missä ja miten oman työn jälki lopulta näkyy, etenkin kun vaikutusten vihdoin ilmentyessä viiveellä päälle on painanut jo useampi muukin asia.

Vaikutusten esiin tulemista vaikeuttaa sekin, että alaisten ja kollegoiden näkökulmasta tartutaan hanakammin negatiivisiin jälkiin, positiivisten hävitessä nopeasti organisaatiohälinään ja monimutkaisiin työkulkuihin. Johtajien arvioinnitkin keskittyvät enemmän alaisten ja kollegoiden näkemykseen johtajan osaamisesta. Johtajan aikaansaamat tulokset, muut kuin euromääräiset, jäävät paitsioon.

Päätöksiä ja toimintaa suunniteltaessa on hyvä tiedostaa paitsi se, mitä aikoo tehdä, myös se, mitkä ovat eri vaihtoehtojen vaikutukset johtajalle itselleen, työntekijöille, yritykselle, yksilölle, tiimille, asiakkaille ja ympäröivälle yhteiskunnalle. Monesti kaikki ryhmät voivat hyötyä yhtä aikaa, mutta on tilanteita, jolloin joku ryhmä väistämättä kärsii.

Johtaminen on onnistumisen edellytysten luomista. On tultava entistä tietoisemmaksi siitä, mitkä toimenpiteet vievät kohti onnistumista ja mitkä syövät siltä pohjaa. Johtamisesta jää aina jälki, se saa aikaan vaikutuksia ihmisten ja organisaatioiden jokapäiväiseen todellisuuteen. Kiireenkin keskellä on joskus otettava aikaa omien johtamisen jälkien miettimiselle. Millaista jälkeä sinä haluaisit johtajana jättää?

Lue lisää Johtamisen jalanjälki® -ajattelumallista.
             

perjantai 17. huhtikuuta 2009

PainoVoima on laki!

Ville Lähdesmäki

Mitä yhteistä on fysiikalla sekä hyvällä johtamisella ja johtajuudella? Voisiko fysiikan peruslakien tuntemuksesta olla apua hyvään johtamisajatteluun?

Fysiikassa painolla tarkoitetaan aineen massaa. Massa taas on perussuure, jolla kuvataan ainetta, jolla on määrä ja voiman vaikuttama hitaus.

Voima puolestaan on vuorovaikutuksen voimakkuutta kuvaava suure, jolla on suunta ja suuruus.

Fysiikan mukaan siis paino on aineen massaa, joka on voimaa, joka taas on vuorovaikutusta. Tämä tarkoittaa siis sitä, että paino, aineen massa, voima ja vuorovaikutus ovat toisiansa eli yksi ja sama asia. Paino on voimaa!

Kuitenkin näistä kaksi ensimmäistä vaikuttaisi olevan maallikolle hyvin konkreettisia asioita kun taas kaksi viimeksi mainittua vaikuttaisi olevan enemmänkin henkisiä ulottuvuuksia. Hämmennystä lisää vielä se, että perinteisesti filosofiassa hengellä on tarkoitettu aineen vastakohtaa. Hengellä viitataan silloin ajatteluun, (itse)tietoisuuteen, aktiivisuuteen ja luovuuteen. Useasti hengellä tarkoitetaan inhimillistä tietoisuutta tai ihmisen kulttuuria.

Johtamiskirjallisuudesta ja -ajattelusta on löydettävissä samanlainen jaottelu konkreettisten asioiden johtamisen ja henkisten ulottuvuuksien johtajuuden välillä. Johtamisajattelun ”painoa” edustaa transaktionaalinen johtaminen, joka pyrkii vaikuttamaan ihmisten toimintaan heitä palkitsemalla ja/tai rankaisemalla. Johtaminen perustuu valvontaan ja ulkoiseen motivointiin, ja se korostaa suunnittelua, organisointia ja kontrollointia. Johtaminen on välineellistä ja se kohdistuu konkreettisiin asioihin (management).

Puolestaan johtamisajattelun ”voimaa” kuvaa transformationaalinen johtajuus, joka pyrkii muuttamaan kaikkia prosessiin osallistuvia ihmisiä parempaan suuntaan. Johtajuus perustuu henkilökohtaiseen johtamistapaan ja sisäisen motivaation sytyttämiseen, ja se korostaa avoimuutta, unelmointia, osallistamista, innostamista ja kannustamista. Johtajuus on karismaattista ja se kohdistuu henkisiin ulottuvuuksiin, erityisesti ihmisiin (leadership).

Monesti nämä kaksi johtamisajatusta on nähty toistensa vastakohtina, vaikka ne enemmänkin ovat toisiansa eli yksi ja sama asia. Innovatiivisuus tarvitsee molempia, painavia asioita ja voimakasta henkisyyttä. Innovatiivisuus vaatii jopa hitautta, jotta ehditään katsoa, minne ollaan menossa. Toisaalta se vaatii suuntaa antavaa kulttuuria ja suurta luovuutta. Tarvitaan siis sekä painoa että voimaa; tai jopa painovoimaa ja sen lakia, joka vetää näitä toinen toistaan kohti.

Kun tavoitteena on motivoida ihmiset luopumaan oman edun tavoittelusta yhteisen päämäärän ja unelman vuoksi tai saada asiat hoidetuksi oikein ja ajallaan, niin helposti unohtuu, että ne ovat toisiansa eli yksi ja sama. Tällöin toinen nousee toisen yli pysyvästi. Tästä seuraa, että painon ja voiman yhteys katkeaa sekä lumous raukeaa. Ne kääntyvät toisiaan vastaan eivätkä enää ole toisiansa eli yksi ja sama. Jos et usko, niin ajattele: Ylipaino ei ole ylivoimaa! Ja ylivoimaa ei voida saavuttaa, jos on ylipainoa!