torstai 20. syyskuuta 2012

Kyberajan työhyvinvointiratkaisuja

Jari Ojasti

Eri puolilla seittiä kirjoitetaan entisen 8-8-8-mallin romuttumisesta ja uuden ajan emergenssistä. Enää ei päivä jakaudu 8 työtuntiin ja 8 vapaa-ajan tuntiin. Tuohan on suoraan teollistumisen aikakaudelta kymmenien, jopa reilun sadan vuoden takaa.  Ajat ovat muuttuneet ja nyt on aika myöntää se. Anssi Vanjoki toteaa Net-lehdessä: ”Teollistumisen myötä muodostuneet käsitteet työ- ja vapaa-ajoista muuttuvat vanhanaikaisiksi. Työ on läsnä kaiken aikaa, mutta siihen ei tarvitse sitoa ajatuksiaan koko ajan.”

Tietotyössä 8 tunnin työaikanormi on vitsi. Ainakaan itse en ole vielä löytänyt aivoistani kytkintä, jolla voisin täysin sulkea työasioiden ajattelun vuorokauden lopuksi 16 tunniksi. Aivot ovat siitä vekkuli toimija, että alitajunta työstää ongelmiin ratkaisuja vuorokaudenajasta riippumatta. Pitää olla äärimmäisen kurinalainen ja päättäväinen, jotta saisi työasiat täysin ja kokoaikaisesti mielestä pois silloin, kun kellokortti ei raksuta.

”SEIS, SEIS!” huutaa työhyvinvoinnin asiantuntija. Ihmistä pitää suojella pahalta työelämältä. Meillä on oikeus lakisääteisiin taukoihin ja työaikaan. Ylityöstä pitää maksaa korvaus. Ylityötä ei saa teettää lakisääteistä rajaa enempää.

Miten tietotyöläisen kuormittumista voi seurata, miten pitää kiinni työaikalaista? Vai pitäisikö pelisääntöjä muuttaa? Entä jos koko ajatus työajasta ja kellokorteista joutaisi romukoppaan? Miten esimiehen valvontavastuu ja työnantajan vastuu hyvinvoinnista toteutuu uudessa maailmassa?

Whartonin sivuilla julkaistu mainio artikkeli Flipping the Switch: Who Is Responsible for Getting Employees to Take a Break? ottaa tähän kantaa, tosin siitä perinteisestä ”työnantaja on vastuussa työntekijöistä” -näkökannasta. Artikkelissa esitellään yrityksiä, jotka ovat lähteneet ratkomaan tietotyöläisen hyvinvointiongelmaa tason 1 ratkaisun kautta. Tasolla 1 rakennetaan yrityksen tietojärjestelmiin ja palveluihin sellaiset estot, että työntekijät eivät pääse sähköpostiin ja CRM-järjestelmiin kiinni muulloin kuin virallisella työajalla.

Muuten ihan hyvä, mutta…  Entäpä nämä XYZ-sukupolvet, jotka eivät välttämättä halua tehdä työtään kahdeksasta neljään kellokortin kera? Erilaiset ihmiset ja erilaiset ikäluokat hakevat erilaisia ratkaisuja työn tekemiseen, työn rytmitykseen, työn tekemisen fyysiseen paikkaan ja työaikaan ylipäänsä. Tällainen yksioikoinen ”kaikki systeemit kiinni yöllä” -ratkaisu ei tunnusta tosiasioita.

Mitä sinä esimiehenä teet tietotyöläistesi hyvinvoinnin puolesta jo nyt? Asetatko sinä järjestelmien käyttökieltoja? Miten valvot työntekijöitäsi? Tarvitseeko heitä edes valvoa, eikö jokaisen pitäisi olla oman elämänsä toimari ja pitää itse rajoistaan kiinni? Mitkä ratkaisut toimisivat Tietotyö 3.0 -maailmassa?

tiistai 11. syyskuuta 2012

Unelmat ja arki

Pentti Martiskainen


Alkuun tositarina elävästä elämästä:
Tuttavani, suuren organisaation merkittävä johtaja, istui alle kouluikäisen poikansa kanssa saunassa ja pohti elämän suuria kysymyksiä. Isä tiedusteli pojalta hänen unelma-ammattiaan. Esillä olivat tyypilliset pikkupojan ihanteet, kuten jääkiekkoilija, jalkapalloilija, kilpa-autoilija, palomies ja lentäjä. Selkeää valintaa ei pojalta kuitenkaan sillä hetkellä löytynyt. Sen sijaan hän pitkään mietittyään esitti isälleen kysymyksen: ”Isä, miksi sinusta ei tullut mitään?”

Tämä puhutteleva tosielämän esimerkki sai minut miettimään unelmiamme ja niiden toteutumista. Mitä olivat ne lapsuuden tai nuoruuden suuret unelmat, ja ovatko ne jo toteutuneet? Minne on unelmointi kadonnut elämästämme, vai onko se vielä tallella? Mistä unelmoimme, vai onko harmaa arki ja kova reaalimaailma sammuttaneet unelmien valon silmistämme? Elämäntapavalmentajat kehottivat unelmoimaan varovaisesti, koska heidän mielestään unelmat pyrkivät toteutumaan. Onko sinulle käynyt näin? Mikä on unelmasi juuri nyt, ja uskotko sen toteutumiseen?

Strategiatyössä unelma muuttuu visioksi kun se kirjataan paperille. Visio muuttuu tavoitteeksi kun siihen liitetään sen toteutumiseen tähtäävä strategia. Strategia muuttuu päivittäiseksi toiminnaksi kun siitä tehdään toimintasuunnitelma. Miten sama logiikka toimii oman elämämme unelmien kohdalla? Muuttuuko unelmamme visioksi kun lausumme sen ääneen tai kirjoitamme sen paperille? Mietimmekö tai suunnittelemmeko etenemistä kohti lausumaamme visiota, ja muuttuuko eteneminen suunnitelmalliseksi toiminnaksi? Ehkä joskus, ehkä joku, ja ehkä joidenkin unelmien kohdalla näin tapahtuu. Ainakin oma unelmointini on ollut enemmän cumulus-pilvien tyyppistä pehmeää ja tuulen mukana etenevää, ilman strukturoitua prosessia etenevää ajattelua. Unelmat siis nousevat mieleen ja katoavat, eikä kaikista saa kunnolla otetta, puhumattakaan toteutumisesta.

Silti aion jatkaa unelmointia. Teen sitä niin auringon paistaessa kuin arjen harmaudenkin keskellä. Joskus unelmat myös toteutuvat, niin suuret kuin pienetkin. Kuluneena kesänä jopa kaksi unelmaani – yksi suuri ja toinen vähän pienempi – toteutuivat. Se ei tapahtunut ainakaan nyt määrätietoisen prosessin kautta. Pikemminkin satuin olemaan oikeassa paikassa oikealla hetkellä, oli rohkeutta heittäytyä tuntemattomaan, ja yhtäkkiä kaikki se, mistä olit unelmoinut olikin käsissäsi. Tähän toispaikkakuntalainen ystäväni kommentoi jotenkin siihen suuntaan, että ”se ol ny korkeeman käres!”

Miten sinun unelmasi voivat? Kerro niistä jollekin, ja pääset alkuun niiden toteutumisessa.

Ja lopuksi: Miksi minusta ei tullut mitään? Vai tuliko sittenkin?