maanantai 17. joulukuuta 2012

Katson taakse ja eteen ja hengitän tätä hetkeä


Lari Junkkari

Joulun, uudenvuoden, pääsiäisen ja muiden juhlien merkitykset koemme varmastikin hyvin yksilöllisesti ja hyvä niin. Eräs noista merkityksistä on ajan kuluessa tullut aina vain tärkeämmäksi minulle. Se on noiden juhlien toistuminen vuosikellossani.  Vuoden kierto on terapeuttista. Taas kerran joulu auttaa minua ajan syklisyyden ymmärtämisessä. Jälleen kerran riitit rauhoittavat mielen.


Me kaikki elämme yhtäaikaisesti kolmenlaista aikakäsitystä: juoksemme, kenties jopa hengästyneinä, lineaarisella janalla peläten ajan loppuvan; koemme asioiden toistuvan vuosien ja ajanjaksojen pyörässä; silloin tällöin onnistumme saamaan kiinni merkittävän aikapisteen, tämän hetken. Meidän todellisuuttamme on myös toinen kolminaisuus: menneisyys, nykyhetki ja tulevaisuus.

Jos katsomme ihmiskunnan historiaa, niin näemme yhden selkeän seikan: vauhti kiihtyy. Uudet asiat ja ilmiöt hyppäävät tajuntaamme yhä kiihtyvällä vauhdilla. Useimmiten me ymmärrämme vauhdin tärkeäksi, koska vauhti merkitsee tehokkuutta ja tehokkuus tuottaa tuloksia. Siksi me arvostamme taitavaa ajankäyttöä, hyvin tehtyjä suunnitelmia ja itsekurillista toimintaa. On myös varsin viisasta katsoa taaksepäin ja oppia tapahtuneesta. Usein menneisyyteen kurkkaaminen palvelee myös meidän nostalgiatarpeitamme. Kun kyselen ihmisten joulumuistoja, niin tarjolle putkahtaa herkkiä, kauniita, koskettavia tarinoita menneiden vuosien jouluista. Samalla me tajuamme, että ainoastaan muistoista ei voi elää; on katsottava eteenkinpäin.

Me olemme oppineet läksymme hyvin: yksilö tai organisaatio, joka tyytyy olevaan, taantuu. Paikallaan olo on taaksepäin menemistä. Siksi me kurkotamme visioihin, tähyämme tulevaisuuteen. Osa meistä arvailee tulevaa enemmän tai vähemmän tyynesti; osa meistä tuntuu olevan kokoaikaisesti huolissaan. Tehtäköön siis toimintastrategioita, lyhyen ja pitkän tähtäimen suunnitelmia, haettakoon uusia innovatiivisia tuotteita ja niiden myötä uusia markkinaosuuksia. Vuosi 2013 on ovella, millaiseksi sen haluat?

En ole erityisesti erilainen kuin muut ihmiset. Menneisyyteen katsominen ja tulevaisuuden haparoiva hahmottaminen ovat hyvin inhimillisesti osa minua. Vanhemmiten olen kuitenkin enenevästi pyrkinyt opettelemaan ihmisenä olemisen suurinta taitoa: tässä hetkessä olemista. Sen haluan olevan läsnä niin työssäni kuin vapaa-ajassani. Jokaisessa valmennustilaisuudessakin pyrin pysähtymään paikalla olevien kohdalla ja kysymään: ”keitä ovat nämä ihmiset; mitä heille kuuluu, mitä he ajattelevat ja tuntevat ja mitkä ovat heidän tarpeensa tänään?” Vain keskittymällä ihmiseen voit kohdata hänet.

Edessä oleva joulun aika voi olla sielun avautumista pysähtymiseen, keskittymiseen ja läsnäoloon. Mitään ei tarvitse suorittaa, pyrkiminen on ainoastaan pyrkimistä tässä-ja-nyt -tietoisuuteen. Näen, kuulen ja kohtaan ihmiset, maistan maut, haistan tuoksut, tunnen kosketuksen, olen läsnä kulloisellekin hetkelle. Menneisyys on mennyttä, tulevaisuutta en voi pakottaa mieleisekseni, siksipä vain hengitän tämän hengityksen ja seuraavan ja seuraavan…



tiistai 11. joulukuuta 2012

Pidä huolta aivoistasi


Pirjo Ahonen

Jäin kiinni itse teosta. Yritin kirjoittaa tätä blogia nälkäisenä ja väsyneenä. Olin istunut samassa asennossa jo kolme tuntia kirjoittaen valmennusmateriaalia, työstäen tarjouksia ja vastaillen sähköposteihin. Ihmetellessäni miksi minulla ei ollut yhtään ajatusta päässäni, heräsin vatsani murinaan.  Kiljuva nälkä ja niska jumissa. Keho ja aivot huusivat: ”Seis, nouse ylös! Syö ja pidä tauko.”

Nyt huvittaa. Olinhan aikeissa kirjoittaa aivojen toiminnasta. Sain aiheesta kantapään kautta omakohtaisen opetuksen. Aivotoiminta tarvitsee taukoja ja rytmitystä. Tutkimukset ovat osoittaneet, että aivot kykenevät tuottamaan uutta tietoa vain rajallisen ajan. Aivotutkija Kiti Myllerin mukaan pystymme laadukkaaseen työhön vain neljän tunnin ajan päivässä. Emme ota tätä työelämässä tarpeeksi hyvin huomioon. Tyydymme alhaisella verensokerilla ja ylirasitetulla aivotoiminnalla tuotettuun tulokseen. Aivot pystyisivät huomattavasti parempaankin, jos vain antaisimme niille mahdollisuuden.

Aivotutkimusta ja johtamista yhdistävän David Rockin mukaan aivotoiminnan ymmärtäminen parantaa päätöstentekoa ja vahvistaa hyvää johtamistaitoa. Hänen mielestään niin johtajien kuin työntekijöidenkin pitäisi olla äärimmäisen kiinnostuneita aivotutkimuksesta sen sijaan, että toimimme arjessa jatkuvasti aivojamme vastaan. Aivoja vastaan toimiminen on kohtalokasta siksi, että niiden prosessointikyky on rajallinen. Tämä tarkoittaa, että aivojemme kapasiteetti myös rationaalisiin päätöksiin on rajallinen.

Rockin mukaan on tärkeää ymmärtää aivojen toiminnan periaate, joka perustuu uhkien minimoimiseen ja palkintojen maksimoimiseen. Aivot reagoivat uuteen tietoon kahdella, toisensa poissulkevalla, tavalla: uusi tieto on joko uhka tai sitten se on mahdollisuus.

Uhat ja mahdollisuudet konkretisoituvat tämän päivän työelämässä, sillä nykyään elämme lähes jatkuvassa työelämän muutoksessa. Jos muutos todetaan uhkaksi, sitä vastustetaan ja sen mahdolliset riskit halutaan minimoida. Uhkien liiallinen ajattelu kaventaa keskittymistämme, mikä johtaa siihen, ettemme enää pysty ajattelemaan innovatiivisesti. Viisas johtaja ottaa tämän huomioon johtamisessaan. Hän pyrkii omalla toiminnallaan ja viestinnällään madaltamaan uhkakuvia ja keskittyy mahdollisuuksiin sekä yhteisiin tavoitteisiin. Viisas johtaja myös ymmärtää, ettei vaikeassa muutostilanteessa kannata lisätä uhkakokemusta käskyttämisellä tai vaikeuksia lietsomalla.

Joskus tuntuu, että yrityksissä ja organisaatiossa kannattaisi keskittyä siihen, ettei niiden toiminnassa olisi koko ajan itse aiheutettuja muutoksia. Olisi hyvä kokeilla vaikka muutosvapaata kuukautta, viikkoa, tai edes päivää. Tänä aikana antaisimme aivoillemme mahdollisuuden keskittyä olennaiseen, työntekoon.

Yksilötasolla pitää myös muistaa huoltaa aivoja. Se on lopultakin hyvin yksikertaista: salli itsesi nauttia levosta, hyvästä ruuasta, liikunnasta, laiskottelusta ja ihmissuhteista.


maanantai 3. joulukuuta 2012

Nopea vai hidas muutos


Tuovi Haikala

Katselin hiljattain suuren risteilijän rantautumista satamaan. Tuli mieleeni vanha sanonta suurien laivojen hitaasta kääntymisestä. Niinhän se on – hitaasti ja arvokkaasti tuokin kolossi kääntyi satamassa ja laski laituriin, mutta itse asiassa eri kerroksissa miehistö liikkui melko vilkkaasti. Toisaalta kokoonsa nähden muutos mereltä laituriin tapahtui yllättävän nopeasti, satamalaiturilla seisovasta pienestä ihmisestä se näytti vyöryvän vääjäämättömästi päälle.  Ison massa hitaus olikin optista harhaa.

Itse seisoin siellä satamalaiturilla ja saatoin hyvin nähdä laivan eri kerroksissa olevista avoimista sivuluukuista kaikenlaista valmistelua ja liikettä. Kapteeni lienee ollut komentosillalla ohjaamassa laivaa, keskittyneenä ja luottaen siihen, että miehistö tietää mitä pitää tehdä. Miehistö valmisteli rantautumisköysiä ja laskusiltoja, ja muutenkin laivan sisällä valmisteltiin maihintuloa eri tavoin. Jokainen alus pitää selvittää viranomaisten kanssa sisään satamaan, erilaista kommunikointia käydään eri suuntiin, joten siinäkin oli oma osuutensa. Itse asiassa miehistöllä näytti olevan kädet täynnä työtä, vaikka laivan liike vaikutti hitaalta.

Ainoat, jotka tuossa tilanteessa saattoivat katsella maisemia ja odotella rauhassa maihinpääsyä olivat asiakkaat, matkustajat. He luultavasti olivat ne, joiden mielestä tuo kaikki tapahtui aivan liian hitaasti, omat suunnitelmat päivän varalle polttelivat jo mielessä. Heidänkin rauhallisuutensa perustui siihen luottamukseen, että miehistö ja kapteeni tietävät mitä tekevät.

Mitä oppimista tuossa kaikessa on muutoksen johtamiseen yrityksissä? Ainakin se, että kaikki sujui hyvin kun jokainen tiesi tehtävänsä, oli siihen valmistautunut ja toiset saattoivat luottaa siihen, että jokainen hoitaa oman tonttinsa. Erona on se, että yritysmaailman muutoksia varten ei voida harjoitella etukäteen, mutta ei jokainen maihinlaskukaan ole samanlainen – ympäristötekijät, satama ja sen ruuhkaisuus sekä sää ovat aina erilaisia ja vaikuttavat toimintaan.

Rakenteet ja järjestelmät – moottorit, ohjaus, viestintäjärjestelmät ja niiden  moitteeton toiminta ja koordinaatio antavat hallinnan tilanteessa. Mikäli joku näistä pettäisi ja kerrostalon kokoinen kolossi rysähtäisi hallitsematta laituriin, vahinko oli valtava. Siksi niitä on jatkuvasti huollettu ja pidetty ajan tasalla.  Kuinka on omien johtamisjärjestelmienne laita, palvelevatko ne strategian mukaista tarvetta vai onko niissä huoltamattomia osia?

Ohjatessa käytetään sopivassa suhteessa eteenpäin ja sivulle suuntautuvaa liikettä jotta ympäristö, laivan oma energia ja liike, veden virtaukset ja mahdollinen tuuli eivät vie laivaa väärään suuntaan. Tarpeen tullen myös peruutetaan, jos vauhti näyttää kiihtyvän liikaa ettei hallinta häviä. Ohjausliikkeet pitää myös pitää sopivan kokoisina – kun iso laiva lähtee johonkin suuntaan sitä ei ihan heti nykäistä takaisin. Ei muuten kyllä pienempääkään venettä. Pienetkin ohjausliikkeet tuntuvat kokonaisuuden kannalta sataman ahtaassa ympäristössä isoilta.

Ennen kaikkea ihailin sitä sulavuutta ja hallintaa, jolla kaikki tapahtui. Eri näkökulmista muutos oli joko nopeaa tai hidasta, mutta se johti toivottuun tulokseen. Pitäisikö meidän yrityksissäkin pyrkiä paremminkin hallittuun liikkeeseen ja optimoituun vauhtiin kuin äärimmäiseen nopeuteen?

keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Persson ja muut heittäytyjät


Tapio Aaltonen

Göran Persson on hyvä puhuja, flunssaisenakin. Saariselän seminaarissa hän otti yritysjohtajayleisönsä rauhallisella, vapaalla, taitavasti rakennetulla ja provosoivalla puheellaan. Puheessa oli asiaa, puhuja oli uskottava ja puhujan vahva läsnäolo plus sopiva annos huumoria kosketti kuulijoiden tunteita. Logos, ethos ja pathos olivat kohdillaan.

Persson oli huolestunut maailman tilasta. Mutta toivoton hän ei ollut. Hän uskoi Euroopan lopulta selviävän hyvin, Yhdysvaltain pääsevän uuteen kukoistukseen ja Kiinan ajautuvan vaikeuksiin. Vaikuttavan puheen voi rakentaa niinkin, että sanoo asiat juuri päinvastoin kuin mitä yleisesti ajatellaan.

Kuka on oikeassa, Ruotsin ex-pääministeri ja nykymaanviljelijä Persson vai taloustieteilijöiden enemmistö? Vastausta ei tiedä kukaan. Kuten ekonomisti Risto Murto samassa seminaarissa totesi, aiemmissa kriiseissä ei ole osattu ennustaa, mitä tulevaisuus toisi tullessaan. 90-luvun laman keskellä kukaan ei tiennyt Nokian noususta. Emme tosiaankaan tiedä, mitä tapahtuu tulevien viiden vuoden aikana. Synkkien ennustusten keskellä tieto tästä tietämättömyydestä on lohdullinen.

Seminaarissa oli muitakin hyviä puheita. Poliitikon viittansa karistanut Matti Vanhanen esitti oman analyysinsä siitä, mitä on meidän paikkamme globaalissa maailmassa. Saksa on keskellä Eurooppaa ja pitää huolen EU:n jatkuvuudesta. Rahaliitto edellyttää poliittisen integraation syvenemistä. Pääministerinä Vanhanen ei olisi voinut puhua näin.

Osmo Soininvaara ei hänkään pettänyt odotuksia. Oikea kasvu on jo pitkään ollut laadullista. BKT nykymuodossaan mittaa kasvua tuskin lainkaan. Laatu ratkaisee. Tiesittekö muuten, että puolet ihmisistä on keskimääräistä tyhmempiä? Muuan taho ärsyyntyi kerran tästä Soininvaaran heitosta ja vaati saada tietää, mitkä olivat puhujan lähteet.

Suomessa on huikean hienoja menestyviä yrityksiä. Tässä tilaisuudessa kuulimme Lappsetin, Pihlajanlinnan ja Siilin tarinat. Jokainen esittelijä oli täynnä iloa ja hehkua, uskoa asiaansa. Lattealla puurtamisella ja muiden menestysreseptien toistamisella ei päästä nousuun. Tulevaisuus on rohkeiden heittäytyjien.

tiistai 20. marraskuuta 2012

Johtaja – aina valmiina?


Heikki Nummelin

Muistan vuosien takaa kirjan ”Kaikki mitä minun on todella tarvinnut tietää opin jo lastentarhassa”. Voisin myös todeta, että “Kaikki mitä todella olen tarvinnut johtajana opin jo partiossa”.

Kun ajattelen valmentajan työtäni johtamisen ja työhyvinvoinnin kehittäjänä sekä aikaisempia työtehtäviäni toimitusjohtajana ja muita esimiestehtäviä, mietin usein, miksi ajattelen asioista juuri niin kuin ajattelen. Mikä on uskomukseni ajatusten taustalla?

Uskomukseni on todennäköisesti seurausta siitä kasvuympäristöstä, missä olen saanut elää parikymmentä ensimmäistä vuottani. Pitkäaikaisella partioharrastuksellani on epäilemättä ollut paljon merkitystä.

Uskotko sinä, että voisit saada seuraavista, partioharrastuksestani kumpuavista ajatuksista hyödyllisiä vaikutteita oman yrityksesi johtamiseen tai johdettavana olemiseen? Mieti, mitä kohdallasi tarkoittaisivat:

  • Epäonnistuminen. Uskallat ottaa vastaan tehtäviä, joita et vielä osaa ja tiedät että epäonnistumisesta ei rangaista. Uskallat antaa porukalle tehtäviä ja kannustaa heitä onnistumaan.
  • Vaikeuksien kautta voittoon. Tehtävien loppuunsaattaminen ja matkalla koetut vaikeudet kasvattavat yhteisöä ja yhteisöllisyyttä jos kaveria ei jätetä yksin. Yhdessä koetut vaikeudet ja niiden voittaminen on parasta mitä tiedän.
  • Johtamisroolin vaihtuminen. Pystytkö olemaan johdettavana vaikka “asemasi” edellyttää johtajana olemista. Voitko luottaa siihen, että oma tapasi hoitaa asioita tai organisoida ei olekaan se ainoa oikea?
  • Luottamus. Pystytkö luottamaan ihmisiin ja siihen että he hoitavat hommansa?
  • Vertaisjohtajuus. Johtajuus voi olla sopimiskysymys. Sovitaan yhteisesti että sinä olet nyt porukan johtaja. Seuraavalla kerralla on jonkun muun vuoro.
  • Vastuu itsestä ja kavereista. Kukin on vastuussa itsestään ja tavaroistaan eikä voi luottaa siihen, että äiti tulee apuun. Kaveria autetaan.
  • Pyrkimys pitää vanhemmat ja viranomaiset loitolla. Vanhemmat tekevät joskus lapsilleen merkittävää vahinkoa holhoamalla ja huolehtimalla liikaa. Samoin tekevät viranomaiset.
  • Hauskanpito, onnellisuus ja aidoista asioista nauttiminen. Hetkestä nauttiminen, pienet elämykset, tilannekomiikka ja yhdessä kokeminen ovat tärkeitä onnen palasia.
Näillä eväin pohdin omaa ihmis- ja johtamiskäsitystäni lähes päivittäin. Oletko sinä valmiina sukeltamaan omiin, johtamistyösi taustalla vaikuttaviin uskomuksiisi?

maanantai 12. marraskuuta 2012

Ylös, ulos ja palaveriin


Jan Holst

Korporaatiomaailman kokoukset ovat usein pelkkää ajanhaaskausta. 

Kerta toisensa jälkeen olen istunut jonkun koolle kutsumassa palaverissa. Toisten osallistujien poissaolevista kasvoista olen voinut lukea heidän miettivän samoja kysymyksiä kuin minäkin: Miksi palaveri on oikein kutsuttu koolle? Miksi keskustelemme jostain ihan muusta kuin agendalla mainituista asioista? Miksi paikalle on kutsuttu ihmisiä, joita ei tarvita agendalla olevien asioiden päättämiseen? 

Turhautumista, hukkaan heitettyjä tunteja ja motivaation tappamista.

Herätys, korporaatit! Einstein määritteli hulluuden toimintana, jossa jatketaan samaa vanhaa toimintaa, mutta odotetaan silti erilaista lopputulemaa. Jos siis haluamme tehostaa palaverikulttuuriamme, pitää meidän tehdä jotain toisin kuin ennen. Tähän on olemassa hyvä ja toimiva ratkaisu: pidetään kokoukset ulkona yhdistettynä kävely- tai juoksulenkkiin.

Lenkkikokousten ilmeisin loistokkuus liittyy likuntaan. Säännöllisen kokoustajan kunto kasvaa, mieliala nousee ja unen laatu kohenee. Samalla keskittymiskyky ja muisti paranevat. Parhaassa tapauksessa muutama liikakilokin karisee ja kuvaan astuu myös terveellisempi ruokavalio. Aika hyviä sivutuotteita kokouksille – vai mitä?

Uskallan omien kokemusteni perusteella väittää, että lenkkikokous on myös työtehokkuutensa puolesta neukkaripalaveria parempi.

Lenkkeillessä ei pysty kommunikoimaan kovin monen ihmisen kanssa yhtä aikaa. Tämä rajoittaa kokoustajien lukumäärää, mikä puolestaan auttaa rajaamaan osallistujat agendan kannalta keskeisimpiin. Henkilöt, joiden läsnäolo ei ole välttämätöntä, voivat käyttää aikansa johonkin tuottavaan. Ja ne, jotka ovat mukana, saavat työskennellä tehokkaammin. Näin säästetään paljon aikaa ja resursseja samalla, kun kokousten teho kasvaa.

Kun kokoukset käyvät kirjaimellisesti kunnolle, tulee kalenteriin sovittua vain sellaisia kokouksia, jotka todellakin ovat kokoontumisen arvoisia. Merkittävää on myös se, että lenkkikokoukset pysyvät yleensä aikatauluissaan. Harva business-päättäjä edes pystyisi venyttämään lenkkikokoustaan yli kahden tunnin. Tosin Steve Jobs harrasti yli kaksituntisiakin kävelykokouksia, jos hän koki että neuvottelukumppania piti vielä ”pehmentää” myötämielisemmäksi hänen visioilleen.

Toinen tunnettu kävelypalaveeraaja on Helsingissä lokakuun lopussa vieraillut neurojohtajuusguru David Rock. Hän kertoi lenkkikokousten lisäävän ihmisen älykkyyttä. Rockin mukaan fyysinen liikunta on jopa opiskelua tehokkaampaa kognitiivisten kykyjen kehittämisessä.

Näillä perusteilla haastan kaikki korporaatit vaihtamaan edes muutaman kerran viikossa liituraidan verkkariin ja siirtämään palaverinsa ulos lenkkipolulle. Jos lenkkipalaverin tehokkuus tai mielekkyys epäilyttää, ota minuun yhteyttä. Voin todistaa väitteeni todeksi - lenkkipalaverilla tietenkin.

tiistai 6. marraskuuta 2012

Halutaan muutosta, vaaditaan muuttumista

Jani Muhonen

Puhutaan paljon muutoksesta ja sen johtamisesta, change management alkaa olla jo yleiskielinen termi alalla kuin alalla. Muutosta tapahtuu joka hetki ympärillämme ja vaikka itse sitä ei aina haluaisikaan, ympäristö joka tapauksessa on muutoksen kourissa. Mutta mistä puhutaan, mitä oikein tapahtuu kun aiheena on muutos? Onko se hyvä asia, vai paha? Onko se jotain mikä tuhoaa, vai luoko se elämää?

Suomen kielemme on hieno kieli, se mahdollistaa sanakieputukset ja merkitysten monimuotoisuuden. Vaan on sillä hankaluutensakin, toisinaan jäämme kielemme vangeiksi, emmekä välttämättä tahdo ymmärtää mikä on todellinen aihe, mikä on todellinen merkitys. Siksi paikoin tekee hyvää peilata tuttujakin sanoja vieraiden kielten avulla. (Tai tuttujen. Mutta muiden kielten siis.)

Muutos on englanniksi change.

Change tarkoittaa myös vaihtamista, vaihtumista, muunnosta. Siis jotain ulkoista muuttumista; vaihdetaan eurot dollareiksi, vaihdetaan toimipaikkaa, vaihdetaan auto moottoripyörään. Siksipä tuntuukin niin oudolta, että yritysten kohdalla puhutaan muutoksesta (change), kun oikeasti pitäisi puhua muuttumisesta (transformation).

Jos yrityksen muutosprojekti jää vain ulkokohtaiseksi change-tyyppiseksi muutokseksi, se ei kosketa yrityksen sisintä, eli kulttuuria. Ja mikä tekeekään kulttuurin, eivätkö vain yrityksen työntekijät, ihmiset? Tämän ymmärtäen kaikki meneillään olevat muutoshankkeet olisi kai syytä keskeyttää ja ottaa aiheeksi tuo transformation, joka suomennettuna merkitsee muuttumista, muodonmuutosta. Sisäistä muunnosta.

Eihän toukasta tule perhosta muutoksen (change) avulla vaan muuttumisen (transformation) myötä.

Epäilenpä silti, että muuttumiseenkaan ei ole mahdollisuuksia jos ei sitä ennen ole halukkuutta uuudistua (renewal). Sillä tarkoittaahan muuttuminen aina väistämättä myös tätä. Perhonen on se sama toukka, mutta muuttunut, uudistunut.

Olisiko siis tässä avain menestyksekkäisiin "muutoshankkeisiin", uudistumishalu? Mutta mistä se sitten kumpuaa, mikä saa kenetkään haluamaan uudistumista? Yllättävää kyllä, vastaus löytynee hyvin läheltä, uusiutumisesta.

Muutosta tapahtuu koska uusiutumista tapahtuu. Uusiutuminen (regeneration) on kuitenkin onneksi meihin sisäänrakennettuna, ymmärrät kun katsot miten sen sanakirja osaa kääntää myös termeiksi: elpyminen, puhdistuminen, uudestisyntyminen! Ja tästä jo on sangen helppoa nähdä kuinka puhutaan jo hyvin perustavaa laatua olevista asioista; näistä jokaista tarvitsemme, ne ovat elinehto. Ja ympyrä sulkeutuu: kuinka voi olla elpymistä, puhdistumista tai uudestisyntymistä ilman muutosta?

Puu kasvaa vain jos se jatkuvasti uusiutuu, muistaen edesmenneen Juice Leskisen sanat: "Puusta, jos pystyyn se kuivettuu, saa vain koristeen".

Eli jos halutaan muutosta, sen onnistuminen edellyttää muuttumista. Jotta voidaan muuttua, pitää uudistua. Jota ei voi tapahtua ilman uusiutumista. Loogista, eikö?

keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Työtä levosta käsin


Leena Rautiainen

Tässä johdon valmentaja, jonka henkilökohtaisena mottona esittelyteksteissä lukee Työtä levosta käsin.

Tässä johdon valmentaja, joka on epäonnistunut täysin mottonsa toteuttamisessa. Hävettää.

Ajatus työnteon rentoudesta ja kohtuullisuudesta on vuosia ohjannut valintojani ja aikanaan rohkaisi minua perustaessani pientä valmennusyritystä. Näin halusin toimia, tästä syntyisi tasapaino ja hyvä työn jälki.

Kokemukseni eri elämän alueilta, esimerkiksi kuoroharrastuksesta, vakuuttivat minut tästä periaatteesta. Kaunis ääni syntyy lähes itsestään rentouttavan äänenavauksen jäljiltä. Sama pätee työntekoon. Parhaat oivallukset syntyvät pakottamatta. Musiikkianalogiaa jatkaakseni itse kunkin omaa luonnollista sointia on hyvä etsiä ja viritellä esiin.

Niille, jotka kokevat urheiluun liittyvät sananparret tutummiksi, mailan puristaminen taikka puristamatta jättäminen välittänee samaa periaatetta.

Vaikka tiedän, että riittävä lepo ja liikunta ovat hyvän työn ja jaksamisen perusta, olen totaalisesti lipsunut. Toisistaan riippumattomien päätösteni sumana kohdalleni iski kesällä tukku elämänmuutoksia. Yksi niistä liittyy merkittävään vapaaehtoistyön vastuuseen, jonka massiivisuus on alkanut selvitä vasta viime viikkoina.

Annan viikoittain kolme-neljän työpäivän talkoopanoksen yhdistykselle, jonka arvoihin uskon ja jonka uudistumisesta kannan vastuuta. Arkipäivisin teen hienoa, innostavaa työtäni Novetoksessa, jonka arvoihin uskon ja jonka menestyksestä kannan vastuuta. Yhdeksän työpäivää viikossa on tietenkin silkkaa hulluutta.

Vaikka ystäväni ja heistä erityisesti puolisoni tuntevat minut energiseksi ja toimeliaaksi ihmiseksi, liika on liikaa. Jatkuva toimeliaisuus kaventaa näköalat ja kireyttää olemuksen.

Toistaiseksi vielä reflektoimaan kykenevänä ammattilaisena ymmärrän, että epäonnistumisestani huolimatta mottoni on nyt entistä arvokkaampi. Nyt sitä vasta tarvitaankin tasapainon uudelleen löytämiseksi. Hetkellisesti kateissa ollut lepotila on syytä etsiä uudelleen. Ein sanomista kannattaa harjoitella ja omaa vaatimustasoa tehtävien suorittamisessa arvioida uudelleen.

Ehkä kokemukseni rohkaisee muitakin ajankäytön äärellä kamppailevia. En tietääkseni ole ihan ainoa. Ajattelen edelleen, että työ levosta käsin koituu niin yksittäisten työntekijöiden kuin organisaatioidenkin parhaaksi.

Uskon myös henkilökohtaisen valmennuksen voimaan. Olen Novetoksen oman Vaikuttava valmentaja -ohjelman yhteydessä antanut sparraajalleni Lauralle luvan kysellä säännöllisesti, miten Lepoa ja Liikuntaa -haaveeni alkaa saada muotoa. Eli miten aamuliikunnat ja riittävät unet ovat toteutuneet. Tarvitsen tähän apua. Kyselkää te muutkin.

tiistai 16. lokakuuta 2012

Vaalien v-käyrä



Vaalien alusaika on ahdistavaa aikaa, ainakin enneagrammi 9-tyypeille. Ysit ymmärtävät eri mielipiteitä, ovat positiivisia ja näkevät asiassa kuin asiassa jonkin hyvän puolen.

Vaalien välissä ehtii unohtamaan politiikan todellisen luonteen. Tarkoituksena ei ole ymmärtää kokonaisuutta ja löytää yhteiskunnan kannalta parasta ratkaisua. Tärkeintä on saada toisen puolueen tai järjestön edustaja, eli vastustaja, näyttämään tyhmältä, ahneelta tai ymmärtämättömältä populistilta.

Jos ei hyväksyisi sitä, että politiikka on peliä, voisi todella huolestua. Onko kukaan todella kiinnostunut, miten selviämme yhteiskuntaamme ja ihmiskuntaamme vaivaavista ongelmista?

Aikakautemme ongelmat ovat niin kompleksisia, että minkään tahon yksipuolinen edustus ei vie asioita eteenpäin. Toisen puolueen ottaminen vaalien päävastustajaksi saattaa auttaa muutamaa edustajaa pääsemään valtuustoon, mutta montaa todellista ongelmaa taktiikalla ei ratkaista.

Nykyaikana kaikki kehittyy, tekniikka, menetelmät, toimenpiteet. Omasta osaamisesta pitää koko ajan pitää huoli. Herää kysymys, miksi politiikka ja poliittinen retoriikka ei kehity. Samaa toisten mollaamista vaalikaudesta toiseen.

Jos normaalissa työelämässä käyttäisi sellaista kieltä, jota poliitikot puhuvat toisilleen, saisi helposti syytteen kiusaamisesta tai herjaamisesta. Yritysmaailmassa moni hieno innovaatio olisi jäänyt keksimättä, jos uutta ideaa ehdottaessa saisi ensimmäiseksi varautua täyslaidalliseen solvauksia ja vastalauseita.

Poliittinen maan eliitti ei toimi kovin hyvänä esimerkkinä meille kansalaisille dialogisuudesta, arvostamisesta tai monista muista työssäjaksamiseen liittyvistä tekijöistä. Mitä isot edellä, sitä pienet perässä.

Poliittiseen keskusteluun voisi lisätä uuden elementin. Ennen kuin saisi esittää oman mielipiteensä esitettyyn asiaan, pitäisi kertoa, mihin ongelmaan vastapuoli mielipiteillään hakee ratkaisua. Punnittaisiin henkilöiden todellinen kyky hahmottaa kokonaisuutta. Omien mielipiteiden perustelu olisi vaikeampaa, kun jargonilla ei enää pärjäisi. Olisi mielekkäämpään, kun muiden halu kuunnella lisääntyisi.

Näitä älykköjen välillä älyttömiä kommentteja kuunnellessa tulee mieleen olisiko tälle poliittiselle järjestelmällemme jokin parempi vaihtoehto ennen kuin ajamme itsemme tilanteeseen, että vaihtoehtoja ei ole.

maanantai 15. lokakuuta 2012

Lopetetaan myyminen - siirrytään kohtaamiseen


Jutta Saanila

Juttelin muutaman myyntityön uhrin kanssa, jotka todistivat minulle kilpaa, että he kokevat välillä olevansa pommituksen, valehtelun ja suoranaisen herhiläismäisen häirinnän uhreja. Jos he vastaisivat puhelimeen aina, kun siellä on myyjä, he saisivat viettää koko päivän mielistelyn, suorien tapaamisehdotusten ja todellisuuden kaunistelun kanssa.

Samalla kun kylmiä soittoja tekevät myyntihaukat muuttuvan aggressiivisemmiksi, ovat asiakkaat jo pitkään kaivanneet ihan toisenlaista lähestymistä. He haluavat todellista kohtaamista ja tosissaan, heistä täytyy välittää. Heti kun nämä elementit ovat kohdallaan, ihmiset eivät tunnu enää rasittavilta, vaan kaiken kruunaa tuntu syvästä merkityksellisyydestä. Roolit vaimenevat ja ihmiset puhuvat. Työssä tapahtuvat kohtaamiset ovat tällaisen syvemmän läsnäolon värittäminä todellista, totuudellista ja syvästi yhdistävää kanssakäymistä.

Todellinen kohtaaminen tarkoittaa sitä, että tilanteisiin tullaan toista kunnioittaen. Se ei tarkoita lipevyyttä, nöyristelyä, manipuloimistemppuja tai arvostuksen teeskentelyä. Siinä ollaan ihmisenä ihmiselle, keskustellaan asioista ja luodaan tilaa toisen ajatuksille. Toisen mielipiteiden avoin hyväksyminen rentouttaa toisenkin läsnäoloon ja rentoudesta pulppuavat parhaat ideat.

Miten tilanteisiin sitten luodaan tilaa? Ja miksei sitä yleensä ole? Läsnäoloa ja tilan tuntua estää sekä halu että pelko. Samalla, kun haluaa saada jotain myydyksi, pelkää, että mokaa ja pilaa mahdollisuutensa myydä.

Miten selätetään halu ja pelko? Valitse oikea asenne. Suhtaudu toiseen vain ja ainoastaan palvelevalla asenteella. Pane hyötyajattelu ja pelot päättäväisesti sivuun aina kun asetut olemaan toista varten ja miettimään asioita hänen kannaltaan. Olet tässä ensi sijassa vain auttamassa.

Silloin keskityt seurassasi olevan ihmisen tarpeisiin, toiveisiin ja intohimoihin. Osaat kuunnella toista  niin, että tämä tuntee olevansa päähenkilö ja tulee tunteita myöten kuulluksi. Myyntityöstäsi tulee kohtaamistyötä, jos annat vähän aikaa myös kokonaisvaltaiselle tutustumiselle. Tiedät vähän luonteesta, mieltymyksistä, kotiasioista ja iltojen iloista.

Siinä syntyy tapahtumaketju, jossa molemmat saavat ainakin iloa ja melko varmasti myös sitä hyötyä.




torstai 11. lokakuuta 2012

9 verkostomaisen työskentelyn timanttia


Satu Vainio

Novetos Newsissä esitellään Novetoksen valmentajien timanttiteemoja. Omat timanttini olivat vuorossa juuri ilmestyneessä syysnumerossa. Henkilökohtaisten timanttieni kehityskaarta läpikäydessäni kirjasin ylös myös joitakin verkostomaisen työskentelyn vähemmän esillä olleita hyötyjä.

1. Loistava idea tulee automaattisesti koeponnistetuksi.
Verkoston kautta tieto leviää. Jos muutkin innostuvat ideastasi ja se lupaa aidosti luoda uutta arvoa, se vetää ensimmäiset ennakkoluulottomat tekijät puoleensa ja kokeilut käynnistyvät.  Tai sitten ei, jolloin idea ei ehkä alunperinkään ollut kantava.

2.  Verkosto auttaa kehittämään ideaasi
Ellei ideasi tunnu lähtevän lentoon, kehitä sitä ja yritä uudelleen. Puhu siitä ihmisille, joita uskot idean hyödyttävän ja anna heidän osallistua idea jalostamiseen omilla ajatuksillaan. Älä ole kurttuotsainen, voi olla että jonkin pienen vinkeän tulokulman lisääminen alkuperäiseen ideaasi ratkaisee pulman. Ilo ja pieni pilke silmäkulmassa saavat usein ihmiset sitoutumaan ja keskittämään energiaansa luontevasti ajatukseen.

3. Verkosto ohjaa yhdistämään ja hyödyntämään erilaisia vahvuuksia.
Verkosto mahdollista erilaisten vahvuuksien ja osaamisten yhdistämisen ja hyödyntämisen uudenlaisina yhdistelminä. Ihmiset pitävät usein eniten siitä tekemisestä, mista innostuvat tai missä osaavat tuottaa arvoa muille. Se johtaa osaamisen kehittymiseen ja työhyvinvointiin, kun tulokset syntyvät lähes huomaamatta. Muista arvostaa noviisien intoa, sillä heillä voi olla tuoreimmat ajatukset ideasi kehittämiseen!

4. Verkostossa tekijät saavat kestittyä siihen, mistä nauttivat
Verkostossa tekijöiden kokoonpanon määrittelee intohimo ja osaaminen, eivät valmiit lokeroituneet tiimirakenteet. Jokainen on itse tullut mukaan ja saa tehdä sitä, minkä kokee mielekkääksi. Kun motivaatio on korkea, päämäärä selvä, niin tuloksetkin saattavat yltää pilviin.

5. Verkosto vapauttaa lokeroiden resurssipulasta
Monesti murehdimme resurssien puutteita ja unohdamme, että nurkan takaa, oman organisaation ulkopuolelta, saattaa löytyä ratkaisu hieman kyselemällä ja ideoita avaamalla.Älä jää lokeron vangiksi!

6. Muutos lähtee muiden auttamisesta verkostossa
Avain aitoon verkostoitumiseen ja kumppanuuksien luomiseen on apu, arvon tuottaminen muille. Sen kautta löytää ihmisiä jotka puolestaan voivat auttaa tekemään asioita joihin ei yksin kykene. Kytkemällä edelleen sopivia ihmisiä toisiinsa alkaa tapahtua muutoksia, jotka muuten todennäköisesti olisivat jääneet toteutumatta. Mitä enemmän pystyt itse verkostossa antamaan, sitä enemmän verkosto antaa sinulle.

7. Verkosto opettaa
Mitä laajempi ja osaavampi verkosto sinulla on, sitä enemmän tietoa sinulla on. SoLin kansainvälisessä verkostossa työskentely on ollut itselleni eräänlainen käytännön korkeakoulu. Työskentely yhdessä Peter Sengen ja muiden maailmanluokan osaajien kanssa kansainvälisissä itseorganisoituvissa tiimeissä on antanut toimintamalleja ja inspiraatiota joista ammennan edelleen.

8. Verkosto on energianlähde
Kun idea on koeponnistettu, tekijät kasassa ja työ vauhdissa, verkostomainen työ on uusiutuva energiamuoto. Uuden luominen vaatii energiaa, ja sitä saa toisista ihmisistä ja yhteisen ilon vaalimisesta.

9. Tavalliset ihmiset voivat yhdessä saada aikaan loistavia tuloksia
Peter Sengen 5th Disciplinen opit sopivat erinomaisesti verkostoon. Oppivan organisaatio mahdollistaa sen, että tavalliset ihmiset voivat yhdessä saada aikaan epätavallisen upeita tuloksia.

keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Monimuotoisuuden ylistys


Tapio Aaltonen

Työni juuri ilmestyneen, hallitustyöskentelyn diversiteettiä käsittelevän raportin parissa on herkistänyt tuntosarveni monimuotoisuuden taajuudelle.

Maanantai-iltana reissulta palatessa sain taksikuskikseni somalialaisen nuorenmiehen. Harvemmin tapaa yhtä tyylikkäästi käyttäytyvää nuorukaista. Suomea hän puhui moitteettomasti, ja Chevrolet-kyyti oli luotettavaa. Päivää aiemmin Iltasanomat puolestaan kertoi taksikeskuksen välittävän pyyntöjä, joissa asiakkaat toivovat suomalaista kuljettajaa.

Erilaisuuus ja monimuotoisuus ovat päivän teema sekä kansallisesti että globaalisti. Maailma selviää vain, kun opimme kunnioittamaan moninaisuutta. Se ei ole helppo rasti.

Taksissa juttumme luisui Somalian tilanteen tarkasteluun. Vaimoni kysyi häneltä, kaipasiko hän kotimaataan. ”Muuttaisin sinne, jos vain voisin.” Pienen jatkojuttelun jälkeen hän avautui, että silloin tällöin joku asiakas esittää ukaasin ”Häipyisit täältä ottamasta meidän töitämme”.

Loppumatka menikin sitten muukalaiskammon äimistelyssä. Vaikka ahdaskatseisia ”häivy täältä” -toivottelijoita olisi vain prosentti hänen asiakkaistaan, sen täytyy tuntua kurjalta kaverista, joka elättää vaimonsa ja lapsensa ja tekee arvokasta työtä.

Muukalaiskammo luultavasti juontuu ajoista, jolloin tuntematon ihminen automaattisesti tulkittiin viholliseksi. Hänet piti ajaa pois, surmata tai eristää.

Kun yhdenvertaisuuden haasteeseen on vastattu, on helpompi ottaa seuraava askel ja kysyä, miten moninaisuudesta voisi tulla yhteiselämää rikastuttava luova elementti.

Toisenlaisen henkilön hyväksyminen on sivilisaation tuomaa henkistä kasvua, suostumista uudistumaan ja avartamaan itseään.

Siksi moninaisuuden eli diversiteetin suosiminen on koko kulttuurimme kannalta tärkeää, ehkä jopa elinehto. Sitä on harjoiteltava naapurustoissa, kouluissa, työpaikoilla, kaikkialla.

Juuri ilmestynyt Boardmanin monimuotoisuusraportti ilmentää tätä kulttuurista evoluutiota. Perinteinen johtaminen on ollut samanikäisten sunnilleen samoin ajattelevien miesten maailmaa. On aika etsiä avainpaikoille monipuolista tietoa, osaamista, ajattelutapaa ja näköalaa.

Yhtenäiskulttuurin aika loppui Suomessa yli sata vuotta sitten. Sen jäänteitä on kuitenkin kaikkialla, yrityksissä, ministeriöissä, yleensäkin työpaikoilla. On aika siirtyä eteenpäin.

Monimuotoinen hallitus on yrityksen kilpailuetu. Siitä hyötyvät omistajat, asiakkaat, henkilöstö ja koko Suomi. Oli ilo olla mukana diversiteettihankkeessa. Toivottavasti sen ajatukset kirvoittavat energistä keskustelua. Raportti on valmis mutta itse työ kesken. Kulttuurievoluutio jatkuu.

torstai 20. syyskuuta 2012

Kyberajan työhyvinvointiratkaisuja

Jari Ojasti

Eri puolilla seittiä kirjoitetaan entisen 8-8-8-mallin romuttumisesta ja uuden ajan emergenssistä. Enää ei päivä jakaudu 8 työtuntiin ja 8 vapaa-ajan tuntiin. Tuohan on suoraan teollistumisen aikakaudelta kymmenien, jopa reilun sadan vuoden takaa.  Ajat ovat muuttuneet ja nyt on aika myöntää se. Anssi Vanjoki toteaa Net-lehdessä: ”Teollistumisen myötä muodostuneet käsitteet työ- ja vapaa-ajoista muuttuvat vanhanaikaisiksi. Työ on läsnä kaiken aikaa, mutta siihen ei tarvitse sitoa ajatuksiaan koko ajan.”

Tietotyössä 8 tunnin työaikanormi on vitsi. Ainakaan itse en ole vielä löytänyt aivoistani kytkintä, jolla voisin täysin sulkea työasioiden ajattelun vuorokauden lopuksi 16 tunniksi. Aivot ovat siitä vekkuli toimija, että alitajunta työstää ongelmiin ratkaisuja vuorokaudenajasta riippumatta. Pitää olla äärimmäisen kurinalainen ja päättäväinen, jotta saisi työasiat täysin ja kokoaikaisesti mielestä pois silloin, kun kellokortti ei raksuta.

”SEIS, SEIS!” huutaa työhyvinvoinnin asiantuntija. Ihmistä pitää suojella pahalta työelämältä. Meillä on oikeus lakisääteisiin taukoihin ja työaikaan. Ylityöstä pitää maksaa korvaus. Ylityötä ei saa teettää lakisääteistä rajaa enempää.

Miten tietotyöläisen kuormittumista voi seurata, miten pitää kiinni työaikalaista? Vai pitäisikö pelisääntöjä muuttaa? Entä jos koko ajatus työajasta ja kellokorteista joutaisi romukoppaan? Miten esimiehen valvontavastuu ja työnantajan vastuu hyvinvoinnista toteutuu uudessa maailmassa?

Whartonin sivuilla julkaistu mainio artikkeli Flipping the Switch: Who Is Responsible for Getting Employees to Take a Break? ottaa tähän kantaa, tosin siitä perinteisestä ”työnantaja on vastuussa työntekijöistä” -näkökannasta. Artikkelissa esitellään yrityksiä, jotka ovat lähteneet ratkomaan tietotyöläisen hyvinvointiongelmaa tason 1 ratkaisun kautta. Tasolla 1 rakennetaan yrityksen tietojärjestelmiin ja palveluihin sellaiset estot, että työntekijät eivät pääse sähköpostiin ja CRM-järjestelmiin kiinni muulloin kuin virallisella työajalla.

Muuten ihan hyvä, mutta…  Entäpä nämä XYZ-sukupolvet, jotka eivät välttämättä halua tehdä työtään kahdeksasta neljään kellokortin kera? Erilaiset ihmiset ja erilaiset ikäluokat hakevat erilaisia ratkaisuja työn tekemiseen, työn rytmitykseen, työn tekemisen fyysiseen paikkaan ja työaikaan ylipäänsä. Tällainen yksioikoinen ”kaikki systeemit kiinni yöllä” -ratkaisu ei tunnusta tosiasioita.

Mitä sinä esimiehenä teet tietotyöläistesi hyvinvoinnin puolesta jo nyt? Asetatko sinä järjestelmien käyttökieltoja? Miten valvot työntekijöitäsi? Tarvitseeko heitä edes valvoa, eikö jokaisen pitäisi olla oman elämänsä toimari ja pitää itse rajoistaan kiinni? Mitkä ratkaisut toimisivat Tietotyö 3.0 -maailmassa?

tiistai 11. syyskuuta 2012

Unelmat ja arki

Pentti Martiskainen


Alkuun tositarina elävästä elämästä:
Tuttavani, suuren organisaation merkittävä johtaja, istui alle kouluikäisen poikansa kanssa saunassa ja pohti elämän suuria kysymyksiä. Isä tiedusteli pojalta hänen unelma-ammattiaan. Esillä olivat tyypilliset pikkupojan ihanteet, kuten jääkiekkoilija, jalkapalloilija, kilpa-autoilija, palomies ja lentäjä. Selkeää valintaa ei pojalta kuitenkaan sillä hetkellä löytynyt. Sen sijaan hän pitkään mietittyään esitti isälleen kysymyksen: ”Isä, miksi sinusta ei tullut mitään?”

Tämä puhutteleva tosielämän esimerkki sai minut miettimään unelmiamme ja niiden toteutumista. Mitä olivat ne lapsuuden tai nuoruuden suuret unelmat, ja ovatko ne jo toteutuneet? Minne on unelmointi kadonnut elämästämme, vai onko se vielä tallella? Mistä unelmoimme, vai onko harmaa arki ja kova reaalimaailma sammuttaneet unelmien valon silmistämme? Elämäntapavalmentajat kehottivat unelmoimaan varovaisesti, koska heidän mielestään unelmat pyrkivät toteutumaan. Onko sinulle käynyt näin? Mikä on unelmasi juuri nyt, ja uskotko sen toteutumiseen?

Strategiatyössä unelma muuttuu visioksi kun se kirjataan paperille. Visio muuttuu tavoitteeksi kun siihen liitetään sen toteutumiseen tähtäävä strategia. Strategia muuttuu päivittäiseksi toiminnaksi kun siitä tehdään toimintasuunnitelma. Miten sama logiikka toimii oman elämämme unelmien kohdalla? Muuttuuko unelmamme visioksi kun lausumme sen ääneen tai kirjoitamme sen paperille? Mietimmekö tai suunnittelemmeko etenemistä kohti lausumaamme visiota, ja muuttuuko eteneminen suunnitelmalliseksi toiminnaksi? Ehkä joskus, ehkä joku, ja ehkä joidenkin unelmien kohdalla näin tapahtuu. Ainakin oma unelmointini on ollut enemmän cumulus-pilvien tyyppistä pehmeää ja tuulen mukana etenevää, ilman strukturoitua prosessia etenevää ajattelua. Unelmat siis nousevat mieleen ja katoavat, eikä kaikista saa kunnolla otetta, puhumattakaan toteutumisesta.

Silti aion jatkaa unelmointia. Teen sitä niin auringon paistaessa kuin arjen harmaudenkin keskellä. Joskus unelmat myös toteutuvat, niin suuret kuin pienetkin. Kuluneena kesänä jopa kaksi unelmaani – yksi suuri ja toinen vähän pienempi – toteutuivat. Se ei tapahtunut ainakaan nyt määrätietoisen prosessin kautta. Pikemminkin satuin olemaan oikeassa paikassa oikealla hetkellä, oli rohkeutta heittäytyä tuntemattomaan, ja yhtäkkiä kaikki se, mistä olit unelmoinut olikin käsissäsi. Tähän toispaikkakuntalainen ystäväni kommentoi jotenkin siihen suuntaan, että ”se ol ny korkeeman käres!”

Miten sinun unelmasi voivat? Kerro niistä jollekin, ja pääset alkuun niiden toteutumisessa.

Ja lopuksi: Miksi minusta ei tullut mitään? Vai tuliko sittenkin?



tiistai 14. elokuuta 2012

Läsnäiloiselle elämälle!

Jutta Saanila


Massoittain tunteita. Lämpimiä ja jännittäviä tunteita.

Esikoiskirjani julkaistaan vielä tässä kuussa. Ihan oikea kirja! Tunnen suurta kiitollisuutta. Tosi suurta. Kaikki ne ihmiset, joita olen saanut tavata ja haastatella. Kaikki ne hetket, kun olen kirjoittanut ja saanut oivalluksia. Kaikki tämä loppusuoran selkiytyminen ja sanojen asettuminen mukavalla tavalla osaksi kokonaisuutta nimeltä Läsnäilo – Itsetuntemus ja enneagrammi.

Mieheni oli ehtinyt kannustaa kirjoittamiseen jo monesti. Olin antanut kirja-ajatuksen tulla ja mennä korvista läpi vaan.

Hirvitti, kun näytin Ensimmäistä Läpyskää miehelleni. Sain kehotuksen jatkaa. Itse ajattelin, että jonkinlainen esitelehdykkä Läsnäilosta saisi riittää. ”Paksu kirja sen olla pitää”, intti mieheni. Vuonna 2009 ymmärsin sen itsekin.

Hiljalleen kirjan ja ihon paksuus kasvoivat. Jokaisen muille näyttämisen myötä olin arvioista vähemmän vereslihalla. Opin ottamaan vastaan rakentavaa kritiikkiä. ”Sivunumerot voisi olla.” ”Kake, Make ja Jake eivät ehkä ole parhaita mahdollisia haastateltujen nimimerkkejä.”

Ymmärsin, että tutut koelukijani antoivat varsin diplomaattista palautetta. Tänä kesänä olin kasvattanut nahkani vastaanottamaan todella rohkeaa rakentavaa palautetta aivan tuntemattomalta – kustannustoimittajaltani Pekka Saaraiselta.

Vaatimus napakoittamisesta tarkoitti lyhentämistä, poistamista, tiivistämistä, tehostamista. Noistakin sanoista Pekka olisi poistanut osan. Olin loukkaantua hienojen ajatusteni poistoehdotuksista. Ymmärsin kuitenkin, että Pekka vain antoi tekemälleni työlle suuren arvon. Luotin, että hän halusi tehdä kanssani hyvän kirjan.

Läsnäilo – Enneagrammi ja itsetuntemusPekka ei tuntenut minua eikä varonut tunteitani. Välillä teki mieleni vajota maan alle. Mutta Pekka oli oikeassa. Nyt, kirja kädessäni, näen sen  oikein hyvin. Viilasimme yhdessä kirjan, josta tuli parempi kuin osasin ajatellakaan. Se oli merkittävä kokemus.

Kirja on valmis, mutta sen tehtävä vasta alussa: toivon kirjan opastavan lukijansa läsnäiloiseen elämään.


keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

Kesäloma tulee, ole valmis!


Pentti Martiskainen

Epätieteellisen tutkimustuloksen mukaan vuoden kiireisimmät viikot ovat juuri ennen juhannusta ja joulua. Syykin lienee selvillä: jokainen kynnelle kykenevä haluaa lomalle juhannukseksi ja jouluksi, ja työpöytä on saatava puhtaaksi kaikesta – tai ainakin kaikesta kiireellisestä. Seurauksena tästä pakkomielteenomaisesta halusta syntyy paljon stressiä, kireyttä, konflikteja, huonoa työtä, sähläystä ja ihmisten välisiä ristiriitoja.

Kaukonäköinen työntekijä osaa aloittaa stressittömän loman petaamisen ajoissa, heti edelliseltä lomalta palattuaan. Hän toimii koko lomien välisen ajan muistaen, että aikoo tulevalle lomalleen ilman paniikkipäiviä. Työvuosien kertyessä hän on pitänyt listaa niistä töistä, jotka tuppaavat jäämään viime tinkaan. Nämä työt voi sitten tehdä alta pois hyvissä ajoin ennen kriittisiä juhannuksen- tai joulunalusviikkoja. Näinhän jokainen meistä toimii, eikö?

Henkisesti voi olla vaikeinta ymmärtää sitä tosiasiaa, että elämä jatkuu ja työt työpaikalla etenevät, vaikka olemme itse jääneet lomalle. Juhannuksen jälkeisellä viikolla alkaa kesäinen rauha laskeutua konttoreihin. Kännykät hiljenevät, sähköpostitulva kuivuu ja ilmapiiri seestyy. Lomanaluskiireessä tekemättä jääneet asiatkin jotenkin vaan lutviutuvat.

Tästä kaikesta oppimattomina me kuitenkin usein rynnimme lomalle juuri ja juuri juhannukseksi, kovan stressin saattelemina. Niin ehkä sinäkin, niin ehkä minäkin ja moni muu.

Novetoksessa stressitöntä kesälomakautta ja elokuun toimintavalmiutta on valmisteltu sopimalla uusista roolituksista jo ennen kesälomia. Omalta osaltani uusi rooli tarkoittaa ohjien ottamista Novetoksen toimitusjohtajana. Olen mielissäni, että olen päässyt kiinni uuteen tehtävääni jo ennen lomaa.

Oikein hyvää juhannusta ja kesälomaa kaikille, ottakaa viimeiset työpäivät rennosti ja rauhallisesti!

Pentti Martiskainen, toimitusjohtaja, Novetos Oy

Novetoksen blogi palaa kesälomalta elokuussa.

Tähtäätkö tyytyväisyyteen vai vaikutuksiin?


Petri Lehtipuu


Asiakastyytyväisyyden tärkeyttä ei pitäisi kyseenalaistaa, mutta teen sen silti. Siitä huolimatta, että työskentelen asiakkaiden kanssa monin eri tavoin.

Tärkeämpää kuin tyytyväisyys on se, miksi asiakas kokee olevansa tyytyväinen. Jos kyse on vain hetkellisestä mielihyvästä, kokemus hiipuu pian eikä jäljelle jää mitään pysyvää. Siksi tähtäimen pitäisi olla hyödyn, vaikutuksen tai kestävän kokemuksen aikaansaamisessa.

Hyvin suunniteltu ja valmistettu tuote voi kestää jopa sukupolvien ajan ja tuottaa esteettistä mielihyvää pitkällä aikavälillä. Ajatellaanpa vaikka design-huonekaluja, orkesterisoittimia tai taideteoksia. Asiantuntijatyössä ja palvelualalla vastaavan kokemuksen aikaansaaminen ja mittaaminen on hankalampaa, koska palvelun jälki ei ole yhtä konkreettinen. Samoin toimintaympäristön muutokset tekevät tämän hetken arvokkaasta tiedosta pian vanhanaikaista. Siksi on erotettava tuotettava palvelu ja sen vaikutukset toisistaan. Kuten joku viisas on todennut, asiakas ei oikeastaan tarvitse myymäämme tuotetta vaan sen vaikutuksia. Jos saman vaikutuksen saa aikaan tekemällä asian toisella tavalla, kenties nopeammin tai edullisemmin, siirrymme uuteen toimintatapaan.

Konsultti tai valmentaja huomaa, milloin asiakas haluaa saada aikaan muutoksia ja milloin hän ostaa jonkin muun syyn vuoksi. Mielestäni parhaat hankkeet ovat niitä, joissa asiakas on vaativa ja tahtoo saada aikaan näkyviä, mitattavia muutoksia. Mitä korkeampi tavoitetaso, sitä sitoutuneempi asiakaskin on päämäärän saavuttamiseen. Valitettavasti on myös tilanteita, erityisesti julkisen rahoituksen kautta toteutettavissa projekteissa, joissa muotoseikoista ollaan erittäin tarkkoja, mutta saavutettuja hyötyjä on vaikea mitata. Tämä ei ole omiaan tuottamaan parasta lopputulosta.

Mitä jos lähtisimme konkreettisista seikoista liikkeelle, kuten sairaspoissaolokustannusten vähentämisestä miljoonalla eurolla kahdessa vuodessa? Tällainen tavoite edellyttää erilaisia toimenpiteitä, erilaisia yhteistyömalleja ja erilaista tiedonkulkua kuin tavanomaisissa kehittämisohjelmissa. Konkreettinen tavoite innostaa ja haastaa kaikkia mukana olevia tekemään onnistunutta työtä. Tyytyväisyys syntyy lopputuloksesta, ei jonkin yksittäisen tilaisuuden tuntemusten perusteella.

Siirryttyäni viikon alussa Novetoksen hallituksen puheenjohtajaksi – ja ottaessani samalla isomman roolin suurten asiakasprojektien toteuttamisessa – mielessäni on muutamia tärkeitä asioita, joita haluan edistää. Yksi niistä on kokonaisvaltainen ajattelu yritysten kehittämisessä. Sen mukaisesti tuloksia ei voi parantaa, mutta parempi johtaminen ja parempi toiminta tuottavat parempia tuloksia. Hyvä johtaminen perustuu siihen, että tavoitteet ovat ymmärrettävät ja että ihmisillä on edellytykset saavuttaa ne. Koko toiminnan täytyy lähteä siitä, että se tuottaa jatkuvasti arvoa asiakkaille.

Mittaa vähemmän tyytyväisyyttä ja enemmän työn vaikutuksia!

maanantai 11. kesäkuuta 2012

Kuuntele Metallicaa!


Ville Lähdesmäki

Eräs maailman parhaista kiertävistä bändeistä, Metallica, keikkaili Suomessa 4.6.2012. Kiertueen teemana oli soittaa koko Black-albumi lävitse, lopusta alkuun. Black-albumi on 1991 julkaistu levy, joka teki Metallicasta ison ja tunnetun bändin metallikentän ulkopuolella. Albumi sisältää klassikot kuten Enter Sandman ja Nothing else matters. Monien mielestä kyseessä on yksi parhaista rock-levyistä maailmassa. Miksi?

Metallica on aina ollut erittäin hyvä esiintyjä ja aiemmat levytkin ovat olleet hyviä. Mikä siis sai aikaan Blackin suurmenestyksen?

Metallican vahvuus ei ole ollut se, että he soittaisivat erityisen hyvin – tai oikein – keikoillaan. Erityisesti rumpali Lars Ulrichia ei juurikaan arvosteta hyvänä rumpalina. Monien mielestä hänen soittonsa huononee vuosi vuodelta. Tämä oli kuultavissa omin korvin myös 4.6. Helsingissä. Siis soittotaito ei ole se juttu. No, mikä sitten on?

Metallican itsensä mielestä hyvä laulu, ja sitä kautta hyvä levy, perustuu riffiin ja energiaan. Riffi on yleensä muutaman tahdin mittainen toistuva sävelkulku, josta laulu tunnetaan ja joka muistetaan – ja joka opetellaan soittamaan ensiksi leirinuotioilla. Riffiä sitten jatkokehitetään Metallicassa yhteistyönä koko bändin voimin. Metallicalle riffien jälkeen melodiat ovat tärkeitä, vasta tämän jälkeen seuraavat sanat. Sanat tehdään sopimaan melodiaan eikä päinvastoin.

Mutta hyvä riffi, energia tai melodia ei riitä selitykseksi Black-albumin menestykselle, sillä Metallica on tunnettu näistä aikaisemmiltakin levyiltään. Mitä siis Blackilla tehtiin toisin?

Ehkä tärkeintä oli se, että he tajusivat tarvitsevansa apua. Tuottaja Bob Rockista tuli heille kuin bändin viides jäsen. Hän oli uusi pomo. Rumpali Lars ja laulaja-kitaristi James Hetfield olivat aikaisemmin olleet studiossa puikoissa, mikä kuului rumpujen ja kitara ylivaltana levyillä. Bassoa ei juuri kuulunut, mikä Jason Newstedia, basistia, harmitti. Bob toi uutta laajaa näkemystä, haastoi soittajia rikkomaan rajojaan ja hän yhdessä Larsin kanssa esimerkiksi ohjasi Kirk Hammettin kitarasooloja. Lisäksi Bob oli tajunnut, että sovituksiin ei voinut vaikuttaa soittajien kautta suoraan vaan vaikuttamalla laulujen tempoihin. Näin hän sai soittajat huomaamaan muutostarpeet: hitaammat tempot antavat ihan erilailla sijaa ja tilaa luovuudelle ja vivahteille. Samalla Lars uskoi ja näki levyn kokonaisuutena paljon ennen muita – Jamesille levy olikin pitkään vain ”kasa hyviä lauluja”. Lisäksi Black-albumilla koko bändi soitti studiossa yhtä aikaa, eivät yksitellen, kuten aiemmin. Näin pyrittiin saamaan live-energiaa studio-albumiin.

Mitä Metallica opettaa meille siitä, miten hommat toimivat paremmin? Ensinnäkin kyse on ihmisistä. Ehkä HR-ammattilaisten kannattaisi kuunnella enemmän Lars kuin Dave Ulrichia! Lars, joka ei soittajana ole kummoinenkaan maailman luokan bändiin, on ihmisenä bändin sielu. Hän varmasti tietää heikkoutensa, mutta juuri sen tähden hänen roolinsa on tärkeä. Se pakottaa Metallican kehittämään vahvuutensa muualle kuin ilmeiseen. Epätäydelliset ihmiset yhdessä tekevät yhden maailman parhaista bändeistä! Kuten Lars itse on sanonut: ”Tärkeintä on se, että bändi on olemassa”. Black-albumi on korostuneesti inhimillinen levy. Pala palalta koottu, kokoon itketty ja naurettu. Ehkä siksi se sisältää niin paljon klassikoita, joihin meidän ihan tavallisten kuulijoiden on helppo samaistua.

Toiseksi kyse on johtamisesta. Bob näki rumpujen ja kitaroiden taakse, mitä luonnostaan rumpalin ja kitaristin on vaikea nähdä. Black-albumi vaikutti näin ihmisiin myös ihmisinä, ei vain muusikoina. Lisäksi Bob tiesi, miten soittajia tuli kohdata: ei mennä sorkkimaan kaikista herkintä, vaan avata mahdollisuus nähdä uusia mahdollisuuksia. Tempojen hidastaminen on juuri tätä. Kun hidastamme vauhtia, näemme ehkä olennaisesti toisin, luovemmin ja yksityiskohtaisemmin. Bob tiesi tämän ja sai soittajat kasvamaan soittimiaan laajempaan ymmärrykseen.

Kolmanneksi, ehkä tärkeimpänä, on onnekas sattuma. Planeetat olivat oikeissa asennoissa kuten Lars itsekin on todennut. 1990-luvun alussa oli monesta syystä tilausta Black-albumin kaltaiselle levylle, Metallica sattui tekemään sen. And Justice for all… -albumin jälkeen bändi tahtoi tehdä yksinkertaisempaa ja suorempaa musiikkia. Ehkä he haistoivat sen murroksen, jossa (yli)pitkät kitarasoolot ja progemaiset rytmitykset olivat väistymässä suoran, kohtikäyvät ja viihteellisen musiikin tieltä? Kyse oli siitä, mitä toisen klassisen musiikin bändin nimi kertoo, ja joka on johtamisoppinakin korkeasti arvostettu: KISS – keep it simple, stupid!

tiistai 29. toukokuuta 2012

Väsynyt mutta onnellinen

Lari Junkkari


Luin suurella mielenkiinnolla professori Kirsti Lonkan haastattelun uusimmasta Novetos Newsista. Hän puhuu oppimisesta, arkisten tilanteiden hyväksikäytöstä ymmärryksen lisääjänä sekä innostuksesta ja väsymyksestä. Jäin erityisesti pohtimaan hänen mainiota huomiotaan siitä, että väsymys ei ole huono asia, vaan hyvä osoitus siitä, että ihminen on pannut itseään likoon. ”Positiivinen väsymys yhdistyneenä kiinnostuneisuuteen viittaa pelkkää innostuneisuutta paremmin oppimiseen liittyvään passioon, haluun oppia uutta.”
On tärkeää, että puhumme väsymyksestä luonnollisena asiana, jota ei tarvitse hävetä ja peittää. Takavuosina nousi esille hyvin vahvasti huoli työuupumuksesta. Silloin oli havaittavissa, että asiasta oli jokaisella oma vahva mielipide, vaikka käsitteet menivätkin ihan sekaisin. Keskusteluissa sotkeutuivat työuupumus ja muu uupumus, työuupumus ja työväsymys. Ei osattu tai edelleenkään osata katsoa mistä oikeastaan on kysymys, kun joku puhuu uupumuksestaan. Normaali työväsymys nähdään aivan liian helposti työuupumuksena. Ne ovat olemukseltaan aivan eri asioita.
On juuri niin kuin professori Lonka toteaa: jos et ole väsynyt, oletko silloin oikeastaan tehnytkään mitään. Jopa flow-tila väsyttää. Sen vallitessa on pitkään se tunne, että minähän jaksan mitä tahansa, koska tämä noste on niin ihanaa, mutta lopulta tullaan siihen, että väsymys näyttäytyy. Hyvä niin. On surullista, jos ihminen kuvittelee, että hänen on oltava joku duracell-pupu, ihmejaksaja. On surullista jos katoaa ymmärrys kaiken jaksottaisuudesta, luoteesta ja vuoksesta, yöstä ja päivästä, arjesta ja juhlasta, työstä ja levosta, jaksamisesta ja väsymyksestä. Ei voi olla jaksamisen upeaa tunnetta, jollei ole kokemusta väsymyksestä.
Väsymys on oire, suloinen, tervetullut oire. Ihmiset pelkäävät turhaan erilaisia oireita itsessään. Jokainen oire, kuinka hankalalta se voi välillä tuntuakin, on mielekäs. Se on tärkeä viestintuoja, jota pitää kuunnella ja jonka kanssa tulee keskustella. ”Väsymys, mitä haluat kerto minulle?” ”Ärtymys, mikä on viestisi minulle; mikä on se syvempi tunne, jonka haluaisit paljastaa?” Me tiedämme, kuinka tärkeää itsensä tunteminen on, mutta silti me emme riittävästi pysähdy kysymään, mitä meille kuuluu, miten voimme, mitä haluamme ja mistä innostumme. Siksi onnellinen on se, joka osaa sanoa: ”Väsymys, näytä minulle tie!” Onnellisuus tulee siitä, että tuon pyynnön takana ovat mahdollisuudet oppia jotain hyvin tärkeää itsestään, työstään ja elämästään.

keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Milloin voit tulla onnelliseksi? Vai juuri nyt?


Jani Muhonen

Olisitko sitten varmasti onnellinen, jos talous ei aiheuttaisi minkäänlaisia huolia? Jos oma rahatilanne olisi varmasti sellainen, että koskaan enää se ei vaivaisi, koskaan ei tulisi hetkeä, jolloin mikään valinta tai tilanne olisi kiinni rahasta? Voisit vaihtaa autoon, jota ei tarvitsisi korjata, remontoida talon, avittaa läheisiäsi. Jos raha ei olisi rajallista, tekisit kaikki ne hyvätkin teot, jotka tahtoisitkin. Olisitko siis onnellinen, jos rahaa olisi aina riittävästi, mihin tahansa, mitä haluaisit?

Vai olisitko siinä tapauksessa onnellinen, että rahan lisäksi olisi aikaa tehdä kaikki ne asiat, mistä aina olet haaveillut? Jos kalenteria ei rajoittaisi mitkään velvoitteet, mitkään tylsät tai vastenmieliset asiat ja kaikelle mitä pidät tärkeänä tai mielenkiintoisena, aina riittäisi aikaa? Kenties käyttäisit aikaa hyviin tekoihin, toisten ihmisten kohtaamiseen tai lepoon, matkustamiseen. Vai työntekoon, keskeneräisten hankkeiden loppuunsaattamiseen? Olisitko onnellinen, jos aika ei koskaan loppuisi kesken, jos aina olisi aikaa?

Mutta mitä tehdä rahalla ja ajalla, jos terveys ei kestä. Onko onnellisuutesi loppujen lopuksi sidonnainen omaan olotilaasi? Mikäli fyysinen tai psyykkinen terveys ei koskaan aiheuttaisi päänvaivaa, sittenkö olisit varmasti onnellinen? Jos psyyke kestäisi, jos keho jaksaisi - pysyisikö onni?

Ehkä vielä lähemmäksi onnea päästään läheisten kautta. Olisinko sitten aina ja iankaikkisesti onnellinen, jos minulle rakkaat ihmiset pysyisivät aina lähelläni? Jos suhteeni puolisooni ja lapsiini muuttuisi vielä rakastavammaksi, avoimemmaksi ja läheisemmäksi? Olisinko silloin niin onnellinen kuin mahdollista? Jos rakkautesi kohde antaisi vastakaikua, olisitko silloin onnellinen?

Jos olisi rahaa, aikaa, terveyttä ja rakkautta; silloinko onnellisuus syntyisi?

Vai voisitko olla onnellinen, kokea onnellisuutta siinäkin tapauksessa, että ajautuisit henkilökohtaiseen konkurssiin? Onko olemassa onnellisuutta, jos joudut luopumaan omasta ajastasi ja tekemään kaiken toisten ehdoilla? Olisitko onnellinen, jos terveytesi ei enää kestäisi?

Voisitko olla onnellinen, jos kaikki rakkaasi otettaisiin sinulta pois?

Tee lista. Määritä kaikki ne asiat, joiden avulla olet onnellinen. Tee sitten toinen lista, joka kertoo, mitä ilman et voi olla onnellinen. Karsi sen jälkeen molempia listoja. Tiivistä ja kyseenalaista jokaista kohtaa. Voisitko lopulta todeta, että onnellisuutesi ei ole mistään ulkoisesta tekijästä sidonnainen? Voisitko havaita, että onnellisuus tulee silloinkin ja erityisesti silloin, jos sitä ei tarvitse miettiä, jos sillä ei enää ole merkitystä? Voisiko onnellisuutta kokea juuri nyt?

perjantai 4. toukokuuta 2012

Delegoi, delegoi, delegoi!



Tiimipalaverissa kerrottiin kuulumisia. Olimme huomanneet ihanan kevään tulemisen. Yksi meistä oli aloittanut puutarhatyöt kaatamalla puita sahalla. Toinen kommentoi sanomalla: ”huomasitko että siitä tulee ääni”.

Vitsissä suomalainen saa moottorisahan käteen ja alkaa kaataa puita. Kun puut on kaadettu, tulee paikalle ruotsalainen, joka vetää sahan käyntiin. ”Mikä ääni tuo on” – suomalainen säikähtää.

Meissä suomalaisissa (niin kuin vitsissä annetaan ymmärtää) on sitä jotakin; alkukantaista voimaa ja sisua, vaikka vähemmälläkin pääsisi. Kaikkea ei kuitenkaan aina tarvitse tehdä itse ja sahassa on moottori, jota voi käyttää.

Esimiesvalmennuksissa opetetaan delegointia. Tuntuu, että sitä pitää ihan kädestä pitäen opetella. ”Helpompi tehdä itse”, on monen vastaus. Toinen tyypillinen kommentti on: ”tiedän asiasta eniten ja se on alun perin minulle annettu”. Kun on vaikea siirtää tehtäviä muille, niin kalenteri täyttyy ja päivät pitenevät. Sitä tekee työt loppuun sitten vaikka sillä kuuluisalla suomalaisella sisulla.

Esimiehen tehokkuudessa on toinenkin puoli. Yhdysvaltalainen tutkija Martin Seligman puhuu opitusta avuttomuudesta.  Seligman tarkoittaa tällä tilannetta, jossa työyhteisössä toimii esimies, joka ei osaa delegoida vaan tekee kaikki asiat itse. Työntekijät ovat kuitenkin oppivaista sorttia. He oppivat, että viime kädessä asiat hoitaa esimies. Käytännössä tilanne näyttäytyy niin, että työntekijöiden yrittäminen loppuu ja he oppivat avuttomiksi. Kohta he eivät kykene tekemään pienintäkään tehtävää itsenäisesti. Onhan heillä kaikkivoipa esimies, joka kuitenkin saattaa tehtävät loppuun tai ainakin varmistaa tehdyn työn laadun.

Tilanteessa auttaa, kun esimies opettelee delegoimaan. Delegoimalla esimies oppii luottamaan työtekijöihinsä. Hän oppii, että tietyt työt voi ihan yhtä taitavasti tehdä joku toinenkin. Tuloksena on, että työntekijöiden motivaatio ja mielekkyys työn tekoon lisääntyy ja työtyytyväisyys paranee. Eikä tässä vielä kaikki. Esimiehen oma työ nimittäin helpottuu, työpäiviin tulee väljyyttä ja hän voi keskittyä siihen mikä työssä on oikeasti tärkeää.

Voiko tämä olla näin yksinkertaista? Työpäivässäsi on varmasti paljon asioita, jotka täyttävät kalenteriasi. Uskallan kuitenkin väittää, että delegointi auttaa. Kannattaa kokeilla. Delegoi kun voit!

maanantai 23. huhtikuuta 2012

Esimiehenä kehittyminen on ihmisenä kasvamista

Tuovi Haikala

Maaliskuussa 2012 julkaistiin Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa Pia Lappalaisen väitös sosiaalisesti kyvykkäästä johtamisesta. Tulos vahvisti sen, että esimiehen tunneälyn osa-alueet ja tietyt persoonallisuuden piirteet ennustavat alaisten tyytyväisyyttä johtamiseen.  Esimiehen matemaattis-looginen älykkyys ei näin tee.  Esimiehen iällä tai sukupuolella ei ollut vaikutusta alaisten arvioihin.

Tulos sinänsä ei yllätä, mutta sen sijaan mielenkiintoista on se, miten nämä hyviksi arvioidut esimiehet ovat itseään kehittäneet.  Yli puolet nimittäin kertoi kehittyneensä ihmisinä ja esimiehinä henkilökohtaisten menetysten kautta.

Menetykset, epäonnistumiset  ja vastoinkäymiset ovat meillä edelleen asioita, joita pyritään salaamaan. Niistä ei puhuta ja varsinkaan CV:hen ei tulisi mieleen laittaa näitä kasvattavia kokemuksia, vaikka niiden kautta opimme paljon. Nöyryyttä,  kestävyyttä, sitkeyttä. Elämänhallintaa ja epävarmuuden sietoa. Ne auttavat meitä tunnistamaan omat puutteemme ja näkemään itsemme realistisesti, inhimillisinä omassa epätäydellisyydessämme.

Vastoinkäymisten jalostavaa vaikutusta ei silti pidä ihannoida. Ne eivät suinkaan ole ehdottoman välttämättömiä oppimiselle mutta aika harva meistä on niin viisas, että osaisi poimia kaikki opit ilman kokemusta. Joitain ihmisiä menetykset vain katkeroittavat. Buddhalaisen viisauden mukaan me emme opi kokemustemme mukaan vaan kokemiskykymme mukaan.

Tarinamme vastoinkäymisten ja menetysten käsittelemisestä kertovat meistä johtamisen kannalta tärkeitä asioita enemmän kuin onnistumisemme.  Ne paljastavat paljon kyvystämme oppia, löytää uudelleen oma tiemme ja vahvuutemme. Tärkeää ei ole se, mitä meille on tapahtunut vaan se miten olemme sen käsitelleet ja kuinka nousemme uudelleen. Olemmeko saaneet lisää viisautta, kykyä ymmärtää elämää ja muita ihmisiä vai leimaako puheitamme katkeruus ja kauna? Kuinka hyvin osaamme päästää irti vanhasta vai kuljetammeko sitä mukanamme niin, että se pääsee leimaamaan tulevaisuutemme? Olemmeko oppineet antamaan anteeksi niin itsellemme kuin muille?

Esimies, joka on itse joutunut kohtamaan henkilökohtaisia vaikeuksia ja menetyksiä, ymmärtää ihmisyyttä laajemmin kuin sellainen, jolta ne opetukset puuttuvat. Tämä luonnollisesti heijastuu hänen vuorovaikutukseensa työpaikalla. Hän osaa hyväksyä ihmiset sellaisina kuin he ovat, inhimillisinä eikä arvioi heitä vain heidän onnistumistensa mukaisesti.

Luottamuksen ja arvostuksen syntyminen työyhteisössä edellyttää rehellistä kohtaamista. Dialogia syntyy vain aitojen ihmisten välillä. Esimies tai johtaja, joka uskaltaa paljastaa oman haavoittuvuutensa, pääsee paljon lähemmäs alaisiaan. Täydellisyyttä voi ihailla, mutta se ei herätä kiintymystä tai sitoutumista.

Inhimillinen ote ei kuitenkaan tarkoita lepsuilua. Yksi vastuullisen välittämisen muoto on huolehtia siitä, että työt sujuvat, huomio pysyy tavoitteissa ja tulosta syntyy. Vain kannattavat yritykset voivat tarjota työpaikkoja ja toimeentuloa. Kysymys onkin siitä, miten asiat tehdään.

Menetyksistä ja epäonnistumisesta oppii vain se, joka uskaltaa kohdata ne. Tarvitaan itsetutkiskelua, omien tekojen ja ajatusten arviointia ja kyseenalaistamistakin. Vincent van Goghin sanoin: asioiden katsominen pitkään kypsyttää sinua ja antaa sinulle syvemmän ymmärryksen.