Maaliskuussa 2012 julkaistiin Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa Pia Lappalaisen väitös sosiaalisesti kyvykkäästä johtamisesta. Tulos vahvisti sen, että esimiehen tunneälyn osa-alueet ja tietyt persoonallisuuden piirteet ennustavat alaisten tyytyväisyyttä johtamiseen. Esimiehen matemaattis-looginen älykkyys ei näin tee. Esimiehen iällä tai sukupuolella ei ollut vaikutusta alaisten arvioihin.
Tulos sinänsä ei yllätä, mutta sen sijaan mielenkiintoista on se, miten nämä hyviksi arvioidut esimiehet ovat itseään kehittäneet. Yli puolet nimittäin kertoi kehittyneensä ihmisinä ja esimiehinä henkilökohtaisten menetysten kautta.
Menetykset, epäonnistumiset ja vastoinkäymiset ovat meillä edelleen asioita, joita pyritään salaamaan. Niistä ei puhuta ja varsinkaan CV:hen ei tulisi mieleen laittaa näitä kasvattavia kokemuksia, vaikka niiden kautta opimme paljon. Nöyryyttä, kestävyyttä, sitkeyttä. Elämänhallintaa ja epävarmuuden sietoa. Ne auttavat meitä tunnistamaan omat puutteemme ja näkemään itsemme realistisesti, inhimillisinä omassa epätäydellisyydessämme.
Vastoinkäymisten jalostavaa vaikutusta ei silti pidä ihannoida. Ne eivät suinkaan ole ehdottoman välttämättömiä oppimiselle mutta aika harva meistä on niin viisas, että osaisi poimia kaikki opit ilman kokemusta. Joitain ihmisiä menetykset vain katkeroittavat. Buddhalaisen viisauden mukaan me emme opi kokemustemme mukaan vaan kokemiskykymme mukaan.
Tarinamme vastoinkäymisten ja menetysten käsittelemisestä kertovat meistä johtamisen kannalta tärkeitä asioita enemmän kuin onnistumisemme. Ne paljastavat paljon kyvystämme oppia, löytää uudelleen oma tiemme ja vahvuutemme. Tärkeää ei ole se, mitä meille on tapahtunut vaan se miten olemme sen käsitelleet ja kuinka nousemme uudelleen. Olemmeko saaneet lisää viisautta, kykyä ymmärtää elämää ja muita ihmisiä vai leimaako puheitamme katkeruus ja kauna? Kuinka hyvin osaamme päästää irti vanhasta vai kuljetammeko sitä mukanamme niin, että se pääsee leimaamaan tulevaisuutemme? Olemmeko oppineet antamaan anteeksi niin itsellemme kuin muille?
Esimies, joka on itse joutunut kohtamaan henkilökohtaisia vaikeuksia ja menetyksiä, ymmärtää ihmisyyttä laajemmin kuin sellainen, jolta ne opetukset puuttuvat. Tämä luonnollisesti heijastuu hänen vuorovaikutukseensa työpaikalla. Hän osaa hyväksyä ihmiset sellaisina kuin he ovat, inhimillisinä eikä arvioi heitä vain heidän onnistumistensa mukaisesti.
Luottamuksen ja arvostuksen syntyminen työyhteisössä edellyttää rehellistä kohtaamista. Dialogia syntyy vain aitojen ihmisten välillä. Esimies tai johtaja, joka uskaltaa paljastaa oman haavoittuvuutensa, pääsee paljon lähemmäs alaisiaan. Täydellisyyttä voi ihailla, mutta se ei herätä kiintymystä tai sitoutumista.
Inhimillinen ote ei kuitenkaan tarkoita lepsuilua. Yksi vastuullisen välittämisen muoto on huolehtia siitä, että työt sujuvat, huomio pysyy tavoitteissa ja tulosta syntyy. Vain kannattavat yritykset voivat tarjota työpaikkoja ja toimeentuloa. Kysymys onkin siitä, miten asiat tehdään.
Menetyksistä ja epäonnistumisesta oppii vain se, joka uskaltaa kohdata ne. Tarvitaan itsetutkiskelua, omien tekojen ja ajatusten arviointia ja kyseenalaistamistakin. Vincent van Goghin sanoin: asioiden katsominen pitkään kypsyttää sinua ja antaa sinulle syvemmän ymmärryksen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti