”Hyvä Tapio. Kuusi kertaa vielä… kolme, kaksi, yksi.” Liikesarjani pysähtyy, huohotan hetken. Sitten hän näyttää ja neuvoo minulle uuden sarjan.
Hommasin valmentajan. En ole tähänkään saakka ollut rapakunnossa. Olen eri vaiheiden jälkeen jopa kevytaddiktoitunut kuntoiluun. Silti huomasin, että tarvitsin ohjelmia, ohjausta, virikkeitä ja kannustusta. Menossa on neljäs viikko.
Tänään tapaan taas hänet. Aluksi lämmitellään. Jossain vaiheessa hän puolihuolimattomasti kysäisee, miten viikon liikkuminen on sujunut. Sitten hän kehuu minua, ja tunnen pienoista ylpeyttä. Olen taas valmis uuteen koitokseen.
Erilaisia valmentajia ja auttajia minulla on ollut muillakin elämänalueilla: laulunopettajia, mentoreita, yrittämisen neuvonantajia, talouskonsultteja, sparraajia, sielunhoitajia ja rippi-isiä, tekstikriitikkoja, coacheja, opettajia, kymmeniä erityisosaajia. Tällä hetkellä käytän tukenani työnohjaajaa, talon sisäistä mentoria ja muutamia fiksuja ystäviä. Musiikkiharrastukseenikin olen etsinyt sparrarin, vuosien jälkeen.
Tämän päälle on tietenkin laskettava, mitä kaikenlaista ulkopuolista asiantuntijaa ja taitajaa meidän firmamme käyttää: tilitoimistoa, it-tukea, graafikkoa, kouluttajaa, you name it.
Jotkut asiat opin kirjoista, toiset yrityksen ja erehdyksen avulla. Joitakin en opi koskaan. Ennen vanhaan miehet korjailivat itse autojaan, minä en koskaan. Muutamien kavereideni kunnia-asia on ollut rakentaa tai peruskorjata talo. Remonttien ja huoltohommien kanssa luovutin jo nuorena. Onneksi on ollut korjaajia, timpureita, putkimiehiä, siivoojia ja pesulapalveluita.
Uusavuttomuudesta on väännetty vitsiä. ”Miksi ihmeessä joku käyttää kotiorganisaattoria, kun itsekin voi tyhjentää kaapit ja pöydät ja kuskata kamat kierrätykseen tai kaatopaikalle?” ”Ei ihmiset osaa edes valita pukeutumistyyliään saati värejään ilman konsulttia.” ”Joka asiaan tarvitaan ekspertti.” Lääkärissä käyntiä sentään ei päivitellä. Fysioterapeutit ja nikamien niksauttelijat ovat hekin vakiinnuttaneet paikkansa.
Liputan intohimoisesti palveluyhteiskunnan puolesta. Nautin täysillä siitä, että maailmassa on eri alojen osaajia, joiden apua voin käyttää. Työssäni teen, mitä parhaiten taidan, valmennan, sparraan, kirjoitan, ideoin ja tutkailen maailmaa. Musiikki- ja liikuntaharrastusten lisäksi puuhailen kaikenlaista kokkaamisesta lastenlasten hoitoon. Mutta palveluita käytän, jos minulla suinkin on varaa.
Onneksi moni muukin miettii tavallani. Jos firmat ajattelisivat tulevansa toimeen ilman ulkopuolisia auttajia, minuakaan ei tarvittaisi. Sitä paitsi firmoilla alkaisi mennä huonosti.
Kaikilla ei ole varaa hyödyntää ulkopuolisia apuja. Monille parturissa käynti on iso rahareikä, saati auton renkaiden vaihto- ja säilytyspalveluiden käyttäminen, puhumattakaan hieronnasta tai pedikyyristä.
Omasta puolestani tunnen tekeväni eettisesti oikein, että käytän palveluja, kun kerran voin käyttää niitä. Arvostan palveluiden tuottajia. Käyttämällä heidän osaamistaan annan työtä monille.
”Vielä kolme kertaa. Se menee Tapio.” Osaisin itsekin laskea kolmeen ja jopa kuuteentoista. Mutta jotenkin saan itsestäni enemmän irti, kun valmentaja on vieressä ja sparraa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti