Tahtoa, tuuria ja valintoja

Esa Pohjanheimo


Olin kaksi viikkoa Kuubassa, kiertomatkalla ja turistina. Etukäteen lukemani ja oppaan kertoman tiedon ja tarinoiden myötä kertyi aikaisempaa monipuolisempi käsitys maasta ja sen lähihistoriasta. Heti matkan jälkeen mielessä pyörii niin monta asiaa, että väkisin kysyy itseltään ”Mitä siitä kertoisin – kysyjille vastaisin?”, kuten Jukka Kuoppamäki laulussaan Sininen ja valkoinen.

Kuuban vallankumouksen historia on oikeastaan tragikoominen. Fidel Castro käynnisti vallankumouksellista toimintaansa jo opiskellessaan lakitiedettä. Ohjelmaan sisältyi erityisesti maaseudun köyhien aseman parantaminen. Toiminta oli kuitenkin monesti kuin Mr. Bean -elokuvasta. Kolari matkalla aseita ryöstämään muutaman sadan metrin päässä kohteesta. Tulitukea antava ryhmä meni katolle, jonka reunukset olivat niin korkeat, että sieltä ei pystynyt ampumaan. Huvijahti, jolla kuljetettiin miehiä ja aseita, melkein upposi ja sen välttämiseksi piti heittää mereen sekä aseita että ruokavaroja. Kahdeksastakymmenestä miehestä perille pääsi vain parisenkymmentä.

Mutta Fidelin tahto ja usko vallankumoukseen oli luja. Hän sai 15 vuoden tuomion kapinallisuudesta, hänet armahdettiin jo parin vuoden päästä ja homma jatkui kunnes vuoden 1959 alussa Fidel joukkoineen kaappasi vallan. Tahto tuotti tulosta ja loppujen lopuksi voidaan sanoa, että tuuriakin oli monen vuoden ajan. Tuuria on ollut myöhemminkin, ainakin jos tiedot siitä, että hänet on yritetty salamurhata yli 600 kertaa, pitävät paikkansa. 

Olen joskus sanonut, että onni on ahkeruuden tulos. Kun tekee töitä jonkun asian hyväksi, niin asiat alkavat järjestyä sopivalla tavalla. Ehkä Kuuban vallankumoustarina tukee tätä heittoa. Kun on riittävä tahto, motivaatio ja sitkeys, niin tuuriakin riittää. 

Toinen yleisempi asia, jota olen Kuuban-matkani jälkeen miettinyt on se, kuinka paljon yksi valinta voi vaikuttaa. Vallankumouksen jälkeen Castro matkusti Yhdysvaltoihin neuvottelemaan taloudellisesta avusta ja yhteistyöstä. Jenkit olivat tähän haluttomia, koska Castro oli sosialisoinut amerikkalaisten yhtiöiden omaisuuden Kuubassa. Presidentti Eisenhower valitsi golfin peluun Castron tapaamisen sijasta, ja varapresidentti Nixon ilmoitti, että mitään apuja tai yhteistyötä ei tule. 

Kuuban ystäväksi ja auttajaksi tulikin Neuvostoliitto, ja Castro julisti puheessaan, että vallankumous onkin sitten sosialistinen. Tämän seurauksina tulivat Sikojenlahti, ohjuskriisi ja monet muut historiasta tutut tapahtumat. Entä jos Eisenhower olisikin päättänyt edes neuvotella? Millä tavalla kylmä sota ja sen aikainen maailmanhistoria olisi voinut muuttua? 

Tavallinen kansalainen ei juuri maailmanhistoriaa heilauta, mutta oman elämän ja lähipiirin kannalta (arvo)valinnat voivat olla vastaavaa suuruusluokkaa. Pitää siis olla tarkka valintojen kanssa – varsinkin kun aina ei ollenkaan huomaa olevansa ison asian äärellä ja lähtee sitten vaikka golfaamaan.

(Mahdollisten väärinkäsitysten välttämiseksi totean, että en kannata mitään sellaista valtaa, joka autoritaarisesti rajoittaa mm. kansalaisten vapautta mielipiteensä ilmaisemiseen ja oikeutta poliittisen toimintaan.)

Yritysdemokratiaa

Jan Holst

Presidentin vaalien aikana moni meistä kiinnostui jälleen yhteiskunnallisista asioista. Katsoimme TV:n vaaliohjelmia, täytimme netissä olevia vaalikoneita ja jotkut kävivät jopa tapaamassa ehdokkaita toreilla ja kauppakeskuksissa. Haimme tietoa eri ehdokkaiden mielipiteistä, arvoista ja sopivuudesta kansakuntamme johtajaksi.

Ehdokkaat työskentelivät kuumeisesti taustaryhmiensä kanssa saadakseen tiivistettyä ajattelunsa, tavoitteensa ja ideologiansa helposti ymmärrettävään ja haluttuja tunteita herättävään muotoon.

Ensimmäisellä kierroksella hakijakandidaatit yrittivät varmistella paikkaansa toiselle kierrokselle. Tällöin oli tärkeää saada kaikki omat kannattajat aktivoitua osallistumaan päätöksentekoon, eli äänestämään. Samalla koitettiin houkutella omiin riveihin niitä päätösvaikuttajia, jotka olivat vielä epävarmoja omasta johtajakandidaatistaan. Tämä tehtiin kertomalla itselle tärkeitä arvoista ja tavoitteista ja tuomalla esille omia vahvuuksia.

Toisella kierroksella syntyikin sitten jo suuria tunteita. Upealla tavalla molempien johtajakandien kannattajat keskittyivät oman ehdokkaansa tukemiseen – eivät niinkään toisen ehdokkaan vastustamiseen. Saimme nähdä jopa senkin ihmeen, että Ultra Bra palasi täyden jäähallin lavalle tukemaan omaa ehdokastaan. Tästä nauttivat estoitta myös toisen johtajakandin tukijat. Se mikä oli toiselle hyväksi ei ollutkaan toisella pahaksi. Syntyi poliittisesti outo win-win-tilanne. Lisää tällaista, sanon minä!

Voisiko tällaista demokratiaa syntyä myös työelämässä? Outo ajatus, eikö? 

Kun katsoo väestön ikääntymisennusteita, ei tunnu kovinkaan utopistiselta ajatukselta, että jonakin päivänä yritykset kisaavat vaalikampanjoinnin tapaan parhaista osaajista. Yritykset kampanjoivat itseään, omia arvojaan ja tavoitteitaan avoimesti haluamilleen työntekijöille. Työntekijät käyttävät äänioikeuttaan allekirjoittamalla työsopimuksia niiden organisaatioiden kanssa, joiden arvot tuntuvat omilta, joissa on saman henkisiä ihmisiä töissä ja joissa on heihin vetoava arvojohtaja.

Organisaatiot rupeavat muistuttamaan heimoja, jotka ovat kerääntyneet yhteen tärkeäksi kokemansa arvon tai tavoitteen vuoksi. Olosuhteiden muuttuessa ihmiset siirtyvät herkästi uuden houkuttelevammalta tuntuvan heimon riveihin.

Heimot seuraavat johtajia, joihin ne itse haluavat uskoa. Tällöin johtajan paikoista voidaan kilvoitella kuin presidentin paikasta ikään. Kampanjoidaan ja korostetaan omia vahvuuksia. Se voittaa, joka saa joukot puolelleen. Ja jos homma tökkii, siirtyvät joukot toisen johtajan tueksi tai kokonaan toisiin heimoihin.

Tulevaisuudessa fyysisen tuotannon merkitys pienenee ja palveluiden kasvaa. Asiakastarpeet ohjaavat tuotekehitystä ja organisaatioiden suuntaa. Strategiat muuttuvat ketteriksi, markkinoiden liikehdintää seuraaviksi.

Tällaisessa maailmassa voittavat ne organisaatiot, jotka ymmärtävät parhaiten asiakkaittensa tarpeita sekä saavat houkuteltua parhaat osaajat riveihinsä ja innostavimmat johtajat keulahahmoikseen. Tällöin organisaatio menestyy vain silloin kun asiakkaat äänestävät sen tarjoamien tuotteiden tai palveluiden puolesta.

Johdolla puolestaan on valtaa vain silloin kun sillä on vahva asema omassa heimossaan. Tämä johtaa organisaatioiden päätöksenteon avoimuuteen ja demokratisoitumiseen johtajien hakiessa näkemyksiä ja tukea organisaatioltaan ja asiakkailtaan. Lisää tällaista, sanon minä!

Voittajat tekevät todellisia tekoja

Heikki Pajunen

Eilen oli innostava lounas. Paikkana Tauno Palon suosikki Elite ja juttuseurana Fonectan viestintäjohtaja Jukka-Pekka Vuori. Tauno Palon sipulipihvi maistui erinomaiselta, ei ihme että siitä on tullut klassikko.

Juttelimme Jukka-Pekan kanssa hänen kirjastaan Kasvun paikka, jossa käydään läpi erilaisia menestystarinoita, sekä yritysmaailman että urheilijoiden tarinoiden kautta kuvattuna. Kannattaa lukea.

Yksi mielenkiintoinen teema oli voittaminen, ja mikä tekee voittajan? Finnair, Fazer, Fiskars - ja Fonecta. Neljä suomalaista huippubrändiä, joista kolme on ollut arvostetuimpien listalla jo kymmeniä vuosia. Kuka olisi liittänyt listaan Fonectan viisi vuotta sitten? Se oli kuitekin Jukka-Pekan visio, joka lanserattiin muutama vuosi sitten.

Voittajat osaavat luoda kirkkaan tavoitteen, joka on haastava, mutta mahdollinen. Jukka-Pekan sanoin: Tavoitteen pitää olla niin korkealla, että sen voi saavuttaa vain kurottamalla tai hyppäämällä. Valmentajien Valmentaja, olympiakomitean vahva entinen valmennuspäällikkö Kallu Tuominen sanoi aikoinaan, että hyvä tavoite on realistinen +++. Hyviä kuvauksia kumpikin, ja samasta asiasta kertovat.

Mitä muuta voittajat tarvitsevat? Paljon energiaa, jota syntyy myös siitä, että tekee eri alueilla energisoivia juttuja. Toki pitää myös pysähtyä sen verran, että ehtii palautua. Voittajilla on fysiikka kunnossa, jotta he jaksavat heittää itsensä peliin. Itsensä peliin laittaminen on taito, jota pitää rohkeasti kokeilla. Eikä voittajaa ilman rohkeuttakaan oikein synny. Hyvä esimerkki itsensä peliin heittämisestä on Jukka-Pekan kirja. Selkeästi kuvattu Fonectan menestystarina, jossa kerrotaan miksi onnistuttiin. Lukija voi päättää haluaako olla kateellinen vai ottaa oppia toisten menestystarinoista. Itse valitsen opin ottamisen.

Juttelimme kateudesta enemmänkin. Miksi suomalaiset edelleen vieroksuvat muiden menestystä? Varmasti osaksi siksi, ettei oma rohkeus ole riittänyt samoihin yrityksiinja hyppyihin. Joillakin rohkeus on muuttunut hullunrohkeudeksi ja ikävä kyllä kaikki rohkeatkaan heittätymiset eivät ole muuttuneet menestystarinoiksi.

Puhuimme siitäkin, onko voittaminen sama asia kuin ahneus? Tulimme siihen tulokseen että ei tietenkään. Ahneus on riivava tauti, jossa mikään ei riitä, ja yrittää vain saada kaiken itselleen. Voittamisessa osataan myös nauttia siitä, mitä on saavuttanut. Voittaja on samaan aikaan terveen ylpeä, mutta myös nöyrä tulevia haasteita kohtaan. Ja muistaa samaan aikaan kunnioittaa myös muita ja heidän saavutuksiaan. Joillakin menestyneillä ihmisillä puolestaan ahneus on ollut suurin ajuri. Ja kuka arvoistaisi ahneita?

Voittajat tekevät myös todellisia tekoja. Kysyin Jukka-Pekalta, mitä olet muuttanut omassa toiminnassasi oman kirjasi jälkeen? Keskustelu polveili rattoisasti teemasta toiseen, mutta yhden idean haluan jakaa kaikille, koska siitä esimerkistä voi jokainen ottaa käytännön vinkin itselleen. Jukka-Pekka totesi, että hänen työssään markkinoiden ja maailman luotaaminen on yksi tärkeä osa hänen työtään. Siksipä kalenterissa on joka viikko varattu aikaa sille luotaamiselle. Kuinka moni muu menisi omissa tavoitteissaan eteenpäin, jos oikeasti varaisi sille joka viikko aikaa? Tuosta voittajan käytännön tavasta kannattaa ottaa oppia!

Kun lähdin kävelemään aurinkoiseen pakkasaamuun olin täynnä intoa ja energiaa.