Ville Lähdesmäki
Eräänä päivänä kävellessäni töihin huomasin vaateliikkeen ikkunassa mainoksen. Siinä sanottiin, että ”pikkutakkeja isoille miehille”. Jostain oudosta syystä tämä mainos sai minut pohtimaan kielen vaikutusta mielikuviin, ajatteluun ja käsityksiin. Olematta kielitieteilijä minusta on hauskaa pohtia kielen eri puolia ja sitä, miten kieltä käytetään.
Minusta kieli kertoo ajattelutavoista. Esimerkiksi: mitä kertoo se, että englanninkielessä totuudella on määräinen artikkeli (the truth), kun taas valheella epämääräinen (a lie)? Johtuuko tämä siitä, että toisin kuin valheita totuuksia voi olla vain yksi ja määrätty? Jos näin on, mitä tarkoittaa se, että maailman valtakielellä maailma on yksitotuuksinen. Kieli asettaa meille näin ajattelun rajat. Nämä rajat taas ohjaavat mielikuviamme ja käsityksiämme.
Luin mielenkiinnolla Helsingin Sanomissa olleen Vieraskynän (HS 31.12.2009). Siinä Jakke Holvas väitti, että nykyään kaikki selitetään talouden termein. Talousmetafyysikon mukaan tällainen talouskäsitteisiin turvautuva ”on kuin ihminen, joka etsii hukkaamiaan avaimiaan katulampun valaisemalta alueelta, koska vain sieltä hän voi ne löytää”. Lisäksi ilmiöt saavat hänen mukaansa nimiä, jotka eivät kuvaa ilmiötä: kansalaisia kutsutaan asiakkaiksi, jotka ovat vapaita kuluttajia.
Ottamatta kantaa siihen, onko tutkija oikeassa vai väärässä - ehkäpä sekä-että, niin esimerkkimme kertoo siitä, kuinka kieli ohjaa ajatteluamme, mutta myös rajoittaa sitä. Tulisiko tästä ilmiöstä olla huolissaan. Mielestäni aina kun kieltä ja sen käyttöä pyritään kaventamaan, ohjaamaan tai supistamaan tulisi olla varuillaan: sanovathan monet filosofitkin, että totuus on kielen ominaisuus. Tarkemmin määriteltynä väitelauseen ominaisuus. Eli kun käytämme kieltä, niin määritämme omaa totuuttamme väitteiden ja käsitteiden avulla.
Onkin ollut ilahduttavaa huomata myös yritystä käsitteiden uudelleen tulkintaan ja laajentamiseen. Esimerkiksi ystäväni Antti Kylliäinen on viime aikoina – runsaasti myös mediassa – pyrkinyt avaamaan sitä, mitä armo riisuttuna hengellisestä viitekehyksestä voisi tarkoittaa työelämässä. Antti on oikealla asialla. Hän ei pyri hengellistämään työelämää (silloin hän olisi kait uskontometafyysikko?), vaan purkamaan käsitteen merkityksen osiin ja sanoittamaan sen ydin työelämän terminologialla. Tässä tapauksessa kielen tehtävänä on välittää vanha informaatio uudella kielellisellä tavalla.
Olisi toivottavaa, että kielenkäyttömme säilyisi elävänä. Erityisesti työhaasteiden keskellä. Olen kehitellyt itselleni muutamia harjoituksia, jolla treenaan tätä omassa työssäni: 1) Selitän asian itselleni kuten selittäisin sen 10-vuotiaalle lapselle, 2) Erottelen ydinkäsitteet ja pyrin selittämään asian itselleni ilman näiden käyttämistä sekä 3) pyrin välttämään sivistyssanoja, ammattisanastoa ja sanahelinää. Tiedän, etten ole onnistunut näissä kovin hyvin, mutta jatkan harjoituksia.
Ps. Hauska artikkeli, joka sivuaa teemaa: http://www.economist.com/opinion/displaystory.cfm?story_id=15213613
torstai 14. tammikuuta 2010
sunnuntai 29. marraskuuta 2009
Valmistautumisen ja valmentautumisen aikaa
Lari Junkkari
Ystäväni lähetti minulle adventin ajan tervehdyksen; adventtiinhan me juuri olemme siirtyneet. Hän kertoi viestissään minun joskus -90-luvulla puhuneen innostuneesti adventin ja muun henkisen valmistautumisen merkityksestä. En muista tuota, mutta näin varmasti on ollut. Kuulun niihin ihmisiin, jotka haluavat viettää joulunalusajan ilman joulun ennakkoviettämistä, jotta joulu sitten olisi se juhla. Oikeastaan joulusta haluaisin puhua ja sitä pohtia vasta pitkin tammikuuta: miten joulun viestit vaikuttavat minun arkeeni?
No, kukin meistä tyylillään ja oman näkemyksensä mukaisesti! Jos pikkujoulut ja muut ennakoivat jouluvirityksen tuntuvat hyviltä, niin siitä vaan! Pohdintani kohdistuu tässä siihen, että onko meillä enää oikeaa, syvällisemmän henkisen valmistautumisen ja valmentautumisen mieltä missään asiassa? Tuntuu olevan niin jumalaton kiire, että tilanteisiin on heittäydyttävä improvisoiden ja intuitiolla. Toki tuokin on hyvä taito ja toimii joskus mainiosti. Silti vanhan kansan toteamus, että hyvin suunniteltu on jo puoliksi tehty, pitää paikkansa.
Melkoisen puhuttelevaa on se, että vanhan perinteen mukaan jouluun ja pääsiäiseen valmistaudutaan paastolla. Siis keventämällä: vähentämällä ruokaa, juomaa, pinnallista viihdettä, turhaa sälää mielestä; puhdistamalla kehoa ja sielua. Hyvin hapuilevasti siirrän tätä työorganisaatioidemme arkeen. Mitä se olisi, jos valmistelisimme isot ja tärkeät päätökset viisaammin, pohtivammin, vähemmällä hätäilyllä, joskus hitaamminkin? Koetellen enemmän motiivejamme, vaikuttimiamme, tarkoitusperiämme? Antaen talouden ja tehokkuuden näkökulmien lisäksi tilaa myös inhimillisyydelle, jopa rakkaudelle?
Kyllähän me työelämässä näin teemmekin: meillä on aivoriihtä ja brainstormingia ja johtoryhmän vetäytymistä korpihotellin strategiaväännätykseen ja muuta ennakointia, mutta silti on vielä tilaa monille isoille kysymyksille: mitä me nyt olemme tekemässä ja mitkä ovat sen seuraukset? Kuka minä olen ja keitä me olemme näiden päätösten ja ratkaisujen tekijöinä? Ystävät, kaiken hilpeyden keskellä me elämme myös vakavia aikoja! Tarvitaan keskittynyttä katsomista siihen, mihin mennään.

torstai 19. marraskuuta 2009
Pelkkää puhetta vai eikö sittenkään
Tuovi Haikala
”Ne puhuu vaan eikä tee mitään” on syytös, jonka saattaa kuulla useinkin. Sinänsä ei kumma, kuluuhan joidenkin tutkimusten mukaan 80 % johdon ja esimiesten ajasta erilaisissa keskusteluissa. Eri asia on, välittyykö niissä keskusteluissa jotain ja syntyykö jotain uutta – oivalluksia, ideoita, uusia tapoja hahmottaa matkaa eteenpäin.
Johtuuko puhumisen vähättely perinteisestä uskostamme vaikenemisen suureen arvoon vai siitä, että koetaan, etteivät puhujat sitoudu sanoihinsa vaan käyttävät löysää kieltä, trendikkäitä ilmauksia ilman syvempää merkitystä vain tehdäkseen vaikutuksen tai ollakseen osa jotain ryhmää? Tekojen täytyy seurata sanoja, mutta se mitä sanomme ja miten sanomme ei ole samantekevää.
Puhumiseen ja kielenkäyttöön on syytä kiinnittää enemmän huomiota. Puhe tai kieli on vahva työkalu, jolla me rakennamme maailmaa. Puhumalla selvitämme asioita, luomme ymmärrystä, teemme sopimuksia. Jotkut kielelliset ilmaisut ovat sinänsä tekoja: hyväksyn, palkkaan, erotan, vahvistan, toisilla taas ilmaisemme ja vahvistamme keskinäisiä suhteita tai ilmaisemme arvostuksemme, ajatuksemme ja kantamme.
Kannanotto ihmisten välisten suhteiden laatuun on myös puhumattomuus – kahvipöytäkeskusteluissa ei välttämättä jaeta sen kummempaa tietoa, mutta arkipäiväinen rupattelu kertoo, että välit ovat kunnossa. Aika pahaksi on päässyt tilanne silloin kun puhevälit ovat katkenneet.
Sanojen valtava voima näkyy erityisen hyvin coachingissa – kysymysten muotoilulla huomio kiinnittyy eri asioihin. Voin kysyä coachattavalta, onko sinulla vaihtoehtoja tai mitä vaihtoehtoja sinulla on. Toinen näistä ohjaa ajatuksen siihen, että vaihtoehtoja joko on tai ei, toinen lähtee perusolettamuksesta, että aina niitä jotain on. Kumpi on innostavampi näkymä haasteellisessa tilanteessa ja saa ohjattavan aidosti miettimään?
On myös hyvä tiedostaa, miten jotkut kysymykset saavat meidät puolustuskannalle kun taas toiset luovat tunteen arvostuksesta. Ajatellaan vaikka tilannetta, että joku kysyy kollegalta miksi hän teki niin kuin teki – välitön reaktio tähän sinänsä neutraaliin kysymykseen on epäilys, että asiassa on jotain vikaa tai kyseenalaistettavaa. Jos taas kysymme, miten hän sen teki, on reaktiona tunne siitä, että on saanut aikaan jotain hyvää ja mielenkiintoista.
Hyvä on muistaa, että elämänkokemuksemme muokkaa tapaa miten ymmärrämme sanat. Yhteistyö, luottamus, ystävyys – kaikki positiivia ilmauksia, mutta jos pienessäkin ryhmässä yrittää määritellä sitä, mitä ne tarkkaan ottaen tarkoittavat, niin syntyy pitkiä tulkintoja. Nämä tulkinnat ohjaavat meidän odotuksiamme ja teot jotka poikkeavat niistä, aiheuttavat kaikenlaista hämminkiä. Siksi tärkeistä asioista pitää puhua riittävän pitkään ja syvään ainakin kerran, jotta yhteinen toiminta onnistuu. Saivartelu on sitten asia erikseen – kuka nyt mitäkin saivarteluksi nimittää.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)