Joulun, uudenvuoden, pääsiäisen ja muiden juhlien merkitykset koemme varmastikin hyvin yksilöllisesti ja hyvä niin. Eräs noista merkityksistä on ajan kuluessa tullut aina vain tärkeämmäksi minulle. Se on noiden juhlien toistuminen vuosikellossani. Vuoden kierto on terapeuttista. Taas kerran joulu auttaa minua ajan syklisyyden ymmärtämisessä. Jälleen kerran riitit rauhoittavat mielen.
Me kaikki elämme yhtäaikaisesti kolmenlaista aikakäsitystä: juoksemme, kenties jopa hengästyneinä, lineaarisella janalla peläten ajan loppuvan; koemme asioiden toistuvan vuosien ja ajanjaksojen pyörässä; silloin tällöin onnistumme saamaan kiinni merkittävän aikapisteen, tämän hetken. Meidän todellisuuttamme on myös toinen kolminaisuus: menneisyys, nykyhetki ja tulevaisuus.
Jos katsomme ihmiskunnan historiaa, niin näemme yhden selkeän seikan: vauhti kiihtyy. Uudet asiat ja ilmiöt hyppäävät tajuntaamme yhä kiihtyvällä vauhdilla. Useimmiten me ymmärrämme vauhdin tärkeäksi, koska vauhti merkitsee tehokkuutta ja tehokkuus tuottaa tuloksia. Siksi me arvostamme taitavaa ajankäyttöä, hyvin tehtyjä suunnitelmia ja itsekurillista toimintaa. On myös varsin viisasta katsoa taaksepäin ja oppia tapahtuneesta. Usein menneisyyteen kurkkaaminen palvelee myös meidän nostalgiatarpeitamme. Kun kyselen ihmisten joulumuistoja, niin tarjolle putkahtaa herkkiä, kauniita, koskettavia tarinoita menneiden vuosien jouluista. Samalla me tajuamme, että ainoastaan muistoista ei voi elää; on katsottava eteenkinpäin.
Me olemme oppineet läksymme hyvin: yksilö tai organisaatio, joka tyytyy olevaan, taantuu. Paikallaan olo on taaksepäin menemistä. Siksi me kurkotamme visioihin, tähyämme tulevaisuuteen. Osa meistä arvailee tulevaa enemmän tai vähemmän tyynesti; osa meistä tuntuu olevan kokoaikaisesti huolissaan. Tehtäköön siis toimintastrategioita, lyhyen ja pitkän tähtäimen suunnitelmia, haettakoon uusia innovatiivisia tuotteita ja niiden myötä uusia markkinaosuuksia. Vuosi 2013 on ovella, millaiseksi sen haluat?
En ole erityisesti erilainen kuin muut ihmiset. Menneisyyteen katsominen ja tulevaisuuden haparoiva hahmottaminen ovat hyvin inhimillisesti osa minua. Vanhemmiten olen kuitenkin enenevästi pyrkinyt opettelemaan ihmisenä olemisen suurinta taitoa: tässä hetkessä olemista. Sen haluan olevan läsnä niin työssäni kuin vapaa-ajassani. Jokaisessa valmennustilaisuudessakin pyrin pysähtymään paikalla olevien kohdalla ja kysymään: ”keitä ovat nämä ihmiset; mitä heille kuuluu, mitä he ajattelevat ja tuntevat ja mitkä ovat heidän tarpeensa tänään?” Vain keskittymällä ihmiseen voit kohdata hänet.
Edessä oleva joulun aika voi olla sielun avautumista pysähtymiseen, keskittymiseen ja läsnäoloon. Mitään ei tarvitse suorittaa, pyrkiminen on ainoastaan pyrkimistä tässä-ja-nyt -tietoisuuteen. Näen, kuulen ja kohtaan ihmiset, maistan maut, haistan tuoksut, tunnen kosketuksen, olen läsnä kulloisellekin hetkelle. Menneisyys on mennyttä, tulevaisuutta en voi pakottaa mieleisekseni, siksipä vain hengitän tämän hengityksen ja seuraavan ja seuraavan…
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti