Luin suurella mielenkiinnolla professori Kirsti Lonkan haastattelun uusimmasta Novetos Newsista. Hän puhuu oppimisesta, arkisten tilanteiden hyväksikäytöstä ymmärryksen lisääjänä sekä innostuksesta ja väsymyksestä. Jäin erityisesti pohtimaan hänen mainiota huomiotaan siitä, että väsymys ei ole huono asia, vaan hyvä osoitus siitä, että ihminen on pannut itseään likoon. ”Positiivinen väsymys yhdistyneenä kiinnostuneisuuteen viittaa pelkkää innostuneisuutta paremmin oppimiseen liittyvään passioon, haluun oppia uutta.”
On tärkeää, että puhumme väsymyksestä luonnollisena asiana, jota ei tarvitse hävetä ja peittää. Takavuosina nousi esille hyvin vahvasti huoli työuupumuksesta. Silloin oli havaittavissa, että asiasta oli jokaisella oma vahva mielipide, vaikka käsitteet menivätkin ihan sekaisin. Keskusteluissa sotkeutuivat työuupumus ja muu uupumus, työuupumus ja työväsymys. Ei osattu tai edelleenkään osata katsoa mistä oikeastaan on kysymys, kun joku puhuu uupumuksestaan. Normaali työväsymys nähdään aivan liian helposti työuupumuksena. Ne ovat olemukseltaan aivan eri asioita.
On juuri niin kuin professori Lonka toteaa: jos et ole väsynyt, oletko silloin oikeastaan tehnytkään mitään. Jopa flow-tila väsyttää. Sen vallitessa on pitkään se tunne, että minähän jaksan mitä tahansa, koska tämä noste on niin ihanaa, mutta lopulta tullaan siihen, että väsymys näyttäytyy. Hyvä niin. On surullista, jos ihminen kuvittelee, että hänen on oltava joku duracell-pupu, ihmejaksaja. On surullista jos katoaa ymmärrys kaiken jaksottaisuudesta, luoteesta ja vuoksesta, yöstä ja päivästä, arjesta ja juhlasta, työstä ja levosta, jaksamisesta ja väsymyksestä. Ei voi olla jaksamisen upeaa tunnetta, jollei ole kokemusta väsymyksestä.
Väsymys on oire, suloinen, tervetullut oire. Ihmiset pelkäävät turhaan erilaisia oireita itsessään. Jokainen oire, kuinka hankalalta se voi välillä tuntuakin, on mielekäs. Se on tärkeä viestintuoja, jota pitää kuunnella ja jonka kanssa tulee keskustella. ”Väsymys, mitä haluat kerto minulle?” ”Ärtymys, mikä on viestisi minulle; mikä on se syvempi tunne, jonka haluaisit paljastaa?” Me tiedämme, kuinka tärkeää itsensä tunteminen on, mutta silti me emme riittävästi pysähdy kysymään, mitä meille kuuluu, miten voimme, mitä haluamme ja mistä innostumme. Siksi onnellinen on se, joka osaa sanoa: ”Väsymys, näytä minulle tie!” Onnellisuus tulee siitä, että tuon pyynnön takana ovat mahdollisuudet oppia jotain hyvin tärkeää itsestään, työstään ja elämästään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti