Olin kaksi viikkoa Kuubassa, kiertomatkalla ja turistina. Etukäteen lukemani ja oppaan kertoman tiedon ja tarinoiden myötä kertyi aikaisempaa monipuolisempi käsitys maasta ja sen lähihistoriasta. Heti matkan jälkeen mielessä pyörii niin monta asiaa, että väkisin kysyy itseltään ”Mitä siitä kertoisin – kysyjille vastaisin?”, kuten Jukka Kuoppamäki laulussaan Sininen ja valkoinen.
Kuuban vallankumouksen historia on oikeastaan tragikoominen. Fidel Castro käynnisti vallankumouksellista toimintaansa jo opiskellessaan lakitiedettä. Ohjelmaan sisältyi erityisesti maaseudun köyhien aseman parantaminen. Toiminta oli kuitenkin monesti kuin Mr. Bean -elokuvasta. Kolari matkalla aseita ryöstämään muutaman sadan metrin päässä kohteesta. Tulitukea antava ryhmä meni katolle, jonka reunukset olivat niin korkeat, että sieltä ei pystynyt ampumaan. Huvijahti, jolla kuljetettiin miehiä ja aseita, melkein upposi ja sen välttämiseksi piti heittää mereen sekä aseita että ruokavaroja. Kahdeksastakymmenestä miehestä perille pääsi vain parisenkymmentä.
Mutta Fidelin tahto ja usko vallankumoukseen oli luja. Hän sai 15 vuoden tuomion kapinallisuudesta, hänet armahdettiin jo parin vuoden päästä ja homma jatkui kunnes vuoden 1959 alussa Fidel joukkoineen kaappasi vallan. Tahto tuotti tulosta ja loppujen lopuksi voidaan sanoa, että tuuriakin oli monen vuoden ajan. Tuuria on ollut myöhemminkin, ainakin jos tiedot siitä, että hänet on yritetty salamurhata yli 600 kertaa, pitävät paikkansa.
Olen joskus sanonut, että onni on ahkeruuden tulos. Kun tekee töitä jonkun asian hyväksi, niin asiat alkavat järjestyä sopivalla tavalla. Ehkä Kuuban vallankumoustarina tukee tätä heittoa. Kun on riittävä tahto, motivaatio ja sitkeys, niin tuuriakin riittää.
Toinen yleisempi asia, jota olen Kuuban-matkani jälkeen miettinyt on se, kuinka paljon yksi valinta voi vaikuttaa. Vallankumouksen jälkeen Castro matkusti Yhdysvaltoihin neuvottelemaan taloudellisesta avusta ja yhteistyöstä. Jenkit olivat tähän haluttomia, koska Castro oli sosialisoinut amerikkalaisten yhtiöiden omaisuuden Kuubassa. Presidentti Eisenhower valitsi golfin peluun Castron tapaamisen sijasta, ja varapresidentti Nixon ilmoitti, että mitään apuja tai yhteistyötä ei tule.
Kuuban ystäväksi ja auttajaksi tulikin Neuvostoliitto, ja Castro julisti puheessaan, että vallankumous onkin sitten sosialistinen. Tämän seurauksina tulivat Sikojenlahti, ohjuskriisi ja monet muut historiasta tutut tapahtumat. Entä jos Eisenhower olisikin päättänyt edes neuvotella? Millä tavalla kylmä sota ja sen aikainen maailmanhistoria olisi voinut muuttua?
Tavallinen kansalainen ei juuri maailmanhistoriaa heilauta, mutta oman elämän ja lähipiirin kannalta (arvo)valinnat voivat olla vastaavaa suuruusluokkaa. Pitää siis olla tarkka valintojen kanssa – varsinkin kun aina ei ollenkaan huomaa olevansa ison asian äärellä ja lähtee sitten vaikka golfaamaan.
(Mahdollisten väärinkäsitysten välttämiseksi totean, että en kannata mitään sellaista valtaa, joka autoritaarisesti rajoittaa mm. kansalaisten vapautta mielipiteensä ilmaisemiseen ja oikeutta poliittisen toimintaan.)
1 kommentti:
Hyvää ja kiinnostavaa luettavaa - kiitos! :)
Lähetä kommentti