torstai 22. joulukuuta 2011

Painavia uutisia ja kevyitä tulkintoja

Petri Lehtipuu

Loppuvuoden pääuutisten kevennykseksi ajattelin tulkita niiden taustoja vapaasti, hyödyntäen puujalkaisia aasinsiltoja, hevosmiesten tietotoimistoa sekä assosiaatioita työyhteisöjen kehittämiseen ja kuluvaan vuodenaikaan. 

”Epäilty valelääkäri tahkosi yli miljoonan tulot” (Kaleva.fi 14.11.)
Ennen kuin viranomaiset vihelsivät pelin poikki, epäilty valelääkäri Laiho ehti kääriä sievoisen summan rahaa. Tämä johtuu siitä, etteivät asiakkaat osanneet epäillä häntä. Monet potilaat jopa pitivät siitä, että lääkäri vaikutti avoimelta ja keskustelevalta. Suosittelemme lääkäriopintoihin lisättäväksi vuorovaikutustaitojen osuutta, jotta valelääkärit eivät vastedes pääse erottumaan niiden avulla positiivisesti ja siten pitkittämään kiinni jäämistään.

”Näin kuntauudistus etenee” (Kuntalehti.fi 18.11.)
Ensi vuoden alussa kunnille esitetään vaihtoehdot, joita kuntarakennetta pohtinut työryhmä on pohtinut. Arvelemme, ettei ole mitään perää siinä huhussa, että kaikki Suomen kunnat yhdistetään yhdeksi kunnaksi, jonka nimeksi tulee Helsinki. Tällöin syntyy käsite ”yhteiskunta”, jota hallitsee määräajoin valittava viranhaltija. Viranhaltijan nimike poromestari on kompromissi etelän ja pohjoisen edustajien ehdotusten välillä. Tietomme mukaan nimikettä ehdotti Korvatunturin edustaja.

”Velkakriisi luikerteli euroalueen ytimeen” (Helsingin Sanomat 25.11.)
Jouluna kaikkien pitäisi olla kuin veljet keskenään. Tänä vuonna sanontaa on hieman tarkennettu. Uusi määrittely kuuluu: ”jouluna euromaat ovat kuin veljenpojat keskenään”. Tällä ei tarkoiteta Tupua, Hupua ja Lupua. Kyse on sanonnasta ”velka on veli otettaessa, veljenpoika maksettaessa.”

”Karppaajat ällistelevät ympärillään sinkoilevia natsikortteja” (MTV3.fi 7.12.)
Godwinin lain mukaan nettikeskustelut laajentuessaan ajautuvat ennemmin tai myöhemmin umpikujaan, kun joku heittää peliin ns. natsikortin, eli käyttää epäasiallisesti Hitleriä tai natseja argumenttina. Varusteleka.fi on ottanut vinkistä vaarin ja myy pelikorttimuovista tehtyjä natsikortteja hintaan 0,90 e/kpl. Arvelemme, että joulunalusajan varastokuljetuksen yhteydessä on sattunut jokin ongelma, koska mitä ilmeisimmin lasti kyseisiä natsikortteja on sinkoillut karppajajoukkoon. Toivotamme samalla kohtuullisuutta ja ruokarauhaa joulupöytiin.

”Putin: iloitsen nuorten mielenosoituksista” (Iltasanomat.fi 15.12.)
Venäjän presidentti- ja pääministerikortteja (käyntikortteina) ahkerasti käyttävä Vladimir Putin on tyytyväinen. Hän on vakuuttunut siitä, että ”putinilaisen valtakoneiston” seurauksena nuoriso on ilahduttavasti aktivoitunut ilmaisemaan mielipiteensä.  Myös Suomessa muutaman organisaation johtajien tulisi vastaavasti iloita siitä, että ilmapiirimittauksissa ihmiset ovat aktivoituneet huomaamaan, että johtaminen on kuin musiikkia. Nimittäin näiden mielestä johtaminen on kuin harmonikasta. Toisia johtajia tarvitaan kovasti eikä heitä pidä passittaa laulukuoroon.

”Presidenttipelin mysteerit - näitä kukaan ei ole kysynyt” (Aamulehti.fi 17.12.)
Aamulehti pohtii, mistä ihmeestä media keksii presidenttiehdokkaille vielä järkevää kysyttävää ja tolkullisia tehtäviä likipitäen kokonaiseksi kuukaudeksi? Kaikki ehdokkaat ovat jo uutisvuotokierroksensa käyneet ja osoittaneet riittävää huumorintajua, mitä ymmärrykseni mukaan kansa erityisesti odottaa. Jos tulevaisuus olisi helposti ennustettavissa, mitään radikaaleja uusia teemoja ei tarvittaisi tulevissa vaalikeskusteluissa. On kuitenkin toivottavaa, että ehdokkailla on kykyä osoittaa johtajuutta sellaisten tilanteiden esiin tullessa, jotka ovat täysin yllättäviä.

”P-Korea suree kuollutta johtajaansa” (Yle.fi/tekstitv 19.12.)
Saman aamun haastattelussa Ministeri Erkki Tuomioja oli kuitenkin ehtinyt esittää, että ”kukaan ei jää kaipaamaan Kim Jong-iliä” (Yle.fi/tekstitv). Ristiriita on ratkaistavissa ainoastaan joululaulun ja urheilutiedon avulla ja hyvää mielikuvitusta käyttäen. Oletamme, että Tuomiojan mielessä on ollut monen hoilaama joululaulun säe ”En kaipaa kultaakaan.” Hän lienee ajatellut Kim Jong-ilin vuosina 1982 ja 1986 Asian Games –kisoissa voittamia pituushypyn kultamitaleita. Mutta kyseessä on eteläkorealainen elossa oleva urheilija eikä pohjoiskorealainen golf-diktaattori - joka löi jo elämänsä ensimmäisellä golfkierroksella 11 hole-in-onea. Jatkamme asian selvittelyä ja toivotamme Pohjois-Koreaan rauhan ja vapauden täyttämiä aikoja.

”Unelmatyöpaikalla on pullantuoksua” (tyopiste.ttl.fi 7.12.)
Kirjamessujen kävijät kirjasivat post-it-lapuille ajatuksiaan lokakuun lopun Kirjamessuilla. Monet ideat unelmatyöpaikasta olivat hyvin yksinkertaisia ja helposti toteutettavissa. ”Ei kannusteta eikä pakoteta liialliseen työntekoon”, ”Jossa voin oman persoonani kautta tehdä työtä – koko sydämellä”, ”Vapautta ja vastuuta”, ”Ei murjotusta, ei vähättelyä. Kuuntelua, kiitosta ja tasapuolisuutta”, ”Ihmiset tietävät, miksi ovat tänäänkin työpaikalle tulleet”.  Siinä hyviä eväitä alkavalle uudelle vuodelle!

Ei kommentteja: