Vaalikevään Meillä ei ole varaa -keskustelu, osa X

Markku Laitinen

Vaalikevääseen sopii Meillä ei ole varaa -keskustelu. Se tuntuu nykyään sopivan kyllä kaikkiin vuodenaikoihin, mutta on näinä viikkoina taas erityisen kutsuva, jopa intohimoja herättävä.

Meillä ei ole varaa -keskustelu on paljon vilkkaampaa kuin nuoruudessani. Minut ja yleisesti aikalaiseni kasvatettiin tarkan markan politiikkaan. Muistan, kuinka mm. ala-asteen opettajani opasti koko luokalle viisaasti, miten kädet voi hyvin saada kuivaksi yhdellä Serla-käsipaperilla - ei tarvitse törsätä montaa paperia! Demonstraatio oli onnistunut - viesti meni perille. Ei ole varaa tuhlaukseen (eikä ole edelleenkään!) - pitää olla kulutuksessaan järkevä. Kohtuullisuus oli arvossa - hidas ja vakaa taloudellinen kasvu oli turvallista ja öljykriisistäkin selvittiin.

Elin nuoruuttani kultaisella 80-luvulla, jolloin pohjoismainen hyvinvointi oli todellisuutta. Suomen bruttokansantuote oli tuolloin merkittävästi alhaisempi kuin nykyään. Silti meillä tuntui kansantaloutena olevan varaa lähes kaikkeen. Rahaa riitti kirjastoihin, terveydenhuoltoon, koulutusjärjestelmään, varuskuntiin ja vanhusten asialliseen hoitoon. Ongelmia ja epäkohtia oli tuolloinkin, mutta Meillä ei ole varaa -keskustelu oli vähäisempää. Nuoruuteni ajan vaaliväittelyt tuntuivat enemmänkin olevan värikästä debattia erilaisista poliittisista linjauksista. Kaikkea sävytti myös Kekkosen ja Koiviston ajan poliittinen korrektius kaikkiin ilmansuuntiin.

Nyt elämme kovin toisenlaisessa maailmassa. Meillä ei ole enää varaa lastenpsykiatrian tarpeisiin, vanhusten asialliseen hoitoon, riittävään määrään koulukuraattoreita eikä yliopistojen tutkimukseen. Luetteloa voisi jatkaa. Serloja sitävastoin tuhlataan kouluissa varmaan liikaa - tämä on valistunut arvaukseni. Vai onko enää opettajia, jotka opettaisivat lapsia kohtuullisessa saniteettitilojen paperien käytössä?

Meillä ei ole varaa -keskustelu käy vilkkaana myös monissa suomalaisissa työyhteisöissä. Keskustelun aiheet ja sävy vaihtelevat paljon ja toki mukaan mahtuu myös paljon hyvää ja selkärankaista pohdintaa.

Itselle herää keskustelua seuraavana toisinaan kysymys siitä, että miten joissain työyhteisöissä on varaa huonoon työilmapiiriin, pelisääntöjen noudattamatta jättämiseen, suureen määrään sairauspoissaoloja, ainaiseen perehdyttämiseen ja työvoiman vaihtuuvuuteen kaikkine rekrytointikustannuksineen? Miten näihin asioihin on varaa, mutta ei ole varaa tarttua asioihin ja tehdä niille jotain? Miksi olemme tässä? Mitä meidän pitäisi tehdä?

Pitäisikö meidän pohtia uudelleen, mihin meillä on varaa ja mihin ei?

Hyvää vaalikevättä ja iloa keväisiin organisaatioihin!