perjantai 25. maaliskuuta 2011

Innostu omasta työhyvinvoinnistasi

Pirjo Ahonen

Motivaatio ja inspiraatio ovat mieluisia kokemuksia. Usein etsimme näitä lisää työhömme ulkoisista tekijöistä, mutta oletko itse innostunut ottamaan vastuuta omasta motivaatiostasi ja työhyvinvoinnistasi? Näetkö oman työsi merkityksellisyyden vai kaipaatko ehkä uutta näkökulmaa sen löytämiseksi?

Omien vahvuuksien tunteminen ei ole itsestäänselvyys. Ei myöskään taito, oivallus tai mahdollisuus hyödyntää omia vahvuuksiaan työssään. On voinut käydä niinkin, ettei nuorena tullut ajatelleeksi mitä oikeasti isona haluaisi. Tai sitten ei ole uskonut – tai uskaltanut uskoa – omiin unelmiinsa. Sitä on vain ajautunut johonkin, oppinut ammatin ja jämähtänyt.

Mielessä voi käydä kysymys ”Tätäkö tämä elämä onkin?” tai ”Haluanko tosiaan tehdä tätä lopun elämääni?” Kannustan muistamaan, että halutessaan ohjat voi usein ottaa omiin käsiinsä ja lähteä vaikka uusille urille. Oma (työ-)hyvinvointi on ennen kaikkea itsestä kiinni.

Uraansa ja elämäänsä itse aktiivisesti vaikuttaneista henkilöistä on monia esimerkkejä. Esimerkiksi Hilkka Olkinuora, joka toimi aiemmin Kauppalehden päätoimittajana, suuntasi sittemmin kohti nuoruuden haaveammattiaan. Nykyään hän on teologi.

Aina ei tarvitse tyystin jättää vanhaa ja aloittaa uutta. Työn merkityksellisyyden voi löytää myös ilman alanvaihdosta nykyisestä ammatistaan ja työpaikastaan. Itsensä voi yllättäen löytää juuri siitä missä nyt on: nykyisen työn merkityksellisyyden voi löytää uudesta näkökulmasta.

Työhyvinvoinnin kannalta on tärkeää, että oma työ motivoi ja inspiroi. Jokainen hetki ei tietenkään voi olla huippuhetki, ja hyvä merkki on jo se, ettei mielessä pyöri joka aamu kysymys ”Miksi teen tätä?”

Mitä ajatuksia oma työhyvinvointisi sinussa herättää – oletko itse aidosti motivoitunut voimaan paremmin? Oletko pohtinut, millaiset vaikutusmahdollisuudet sinulla itselläsi on omaan työhyvinvointiisi?

Ei kommentteja: