tiistai 1. helmikuuta 2011

Yhteispelin ja yhteisöllisyyden alttarilla

Jari Ojasti

Työyhteisötaidot on ollut terminä käytössä jo joitakin vuosia. Pidän siitä sanana. Työyhteisö kertoo yhteisöllisyydestä erityisessä kontekstissa, työn tekemisen maailmassa. Toisaalta taas yhteisötaidot viittaa vahvasti yhteistyöhön ihmisten välillä.

Yhteisöllisyys työn tekemisen maailmassa rakentuu mm. näistä ainesosista
• minulla on perusmyönteinen näkemys työkavereista ja esimiehestäni
• luotan työkavereihini
• autan muita onnistumaan heidän omassa roolissaan
• kannan vastuuni työpaikan ilmapiirin rakentajana

Yhteistyö työpaikalla vastaavasti on sitä, että
• pidän esimieheni ja työkaverini asioissa ajan tasalla
• kerron esimiehelleni ja työkavereilleni toiveistani ja tavoitteistani
• annan palautetta, ruusuja ja risuja
• osaan ottaa vastaan palautetta ja kehitän itseäni
• autan muita ja pyydän apua tarvittaessa

Työpaikan käyttäytymissääntöinä yllä olevat ovat juuri niitä mitä kaivataan. Lehtijutut viime vuodelta ja tältä vuodelta taas kertovat karua tarinaa siitä, mitä tapahtuu kun yllä olevat asiat eivät toteudu ja työn tekemisen paikka muuttuu jengien ja kuppikuntien taisteluareenaksi. Siinä työn tekeminen jää sivuraiteelle kun loukkaukset, kritiikki ja syrjintä saa vallan.

Talouselämä 3/2011 kiteyttää jokaisen työyhteisön jäsenen vaikutusmahdollisuudet siihen, että tulee hyvin johdetuksi

• teen työni hyvin
• olen rohkea
• pidän esimiehen hyvin ajan tasalla
• olen myönteinen
• arvioin omaa toimintaani
• kerron esimiehelle toiveistani ja tavoitteistani
• autan esimiestä onnistumaan omassa roolissaan
• luotan esimieheen

Rohkaisen sinua johtajana ja esimiehenä aloittamaan tämä vuosi käymällä dialogia työyhteisössäsi tämän kirjoituksen teemojen ympärillä. Anna positiiviselle lopputulokselle mahdollisuus!

Ei kommentteja: