Hyvä vai paha raha?

Petri Lehtipuu

Haastattelija soitti vastikään ja kyseli, millaisia esimerkkejä on olemassa siitä, että yritykset tai niiden johtajat pyrkivät parantamaan yhteiskunnallisia asioita, poistamaan köyhyyttä tai tekemään muuten hyvää. Mainitsin joitakin esimerkkejä, jotka ovat olleet esillä viime aikoina. Vaikutuksen teki minuun ainakin se, miten Cargotecin hallituksen puheenjohtaja Ilkka Herlin on jättänyt hyvän ympäristöjalanjäljen Elävä Itämeri –säätiön yhtenä perustajana ja vaikuttajana. Viime kevään Itämerikokouksen alla suuri joukko yrityksiä liittyi mukaan tukemaan Itämeren tilan parantamista. Muita esimerkkejä varten pyysin haastattelijaa tutustumaan Sari Kuvajan kirjaan Hyvä raha (Kirjapaja, 2010).

Olin kyllä hankkinut kyseisen kirjan, mutta sen lukeminen oli jäänyt hyvin pintapuoliseksi. Tällä viikolla kaivoin kirjan esiin ja ilahduin Sari Kuvajan tavasta pohtia yleisemminkin suhdetta rahaan.

Hyvä raha –kirjan pääkysymys on hyvän tekemisen ja antamisen motivaatio liiketoiminnan näkökulmasta. Aristoteleen ajoista alkaen kohtuullisuutta, hyvää elämää ja onnellisuutta on pidetty inhimillisen elämän perusteisiin kuuluvana, mutta nykyään talous on saanut itseisarvoisen aseman. Jos kaikki palvelee talouskasvua, milloin saavutetaan riittävä taso – vai päästäänkö sinne koskaan? Ahneuden ja kasvun vastapainoksi on syntynyt degrowth- ja downshifting –malleja, ja nähtäväksi jää, mikä on niiden vaikutus suurten ihmisjoukkojen käyttäytymiseen.

Sari Kuvaja miettii aiheellisesti, miten osakeyhtiölain määritelmä yhtiön tarkoituksesta voitontuottajana sopii pörssiyhtiöiden julkaistuihin toiminta-ajatuksiin. Niissä korostetaan yleviä asioita, esimerkiksi miten yhtiön tarkoituksena on parantaa asiakkaiden hyvinvointia, tuoda heille lisäarvoa tai edesauttaa tulevien sukupolvien elämää. Mutta millaisia konkreettisia tekoja lakisääteisten vaatimusten lisäksi yrityksillä on esittää toiminta-ajatustensa tueksi?

Yksityisten ihmisten kohdalla auttamis- ja lahjoitushalukkuus on Suomessa korkea. Helsingin yliopiston tutkijan Anne Birgitta Pessin tuoreen tutkimuksen mukaan lähes 40 % suomalaisista on mukana vapaaehtoistoiminnassa auttaakseen ja tehdäkseen jotakin hyvää. Osa enemmänkin lahjoittaa rahaa, toiset käyttävät aikaansa. Sari Kuvaja siteeraa kirjassaan useita tutkimuksia, joiden mukaan suomalaiset ovat halukkaita auttamaan, kun tarkoitus on hyvä. Hyvän tekeminen tuntuu hyvältä ja asiaankuuluvalta, kun hätä on kyseessä.

Global Leadership Summitissa marraskuussa 2010 puhunut TOMS Shoes Inc -yrityksen perustaja Blake Mycoskie kertoi, miten paljon enemmän hyvää antamiseen perustuva liiketoiminta on tuottanut kuin pelkkä lahjoittaminen. TOMSin yksinkertainen idea on se, että aina kun asiakas ostaa jalkineet, firma lahjoittaa yhden kenkäparin johonkin kehitysmaahan. Yrityksen perustamispääomalla olisi voitu lahjoittaa noin 40 000 paria kenkiä. Mutta kun bisnes on lähtenyt kasvamaan, niin kenkiä on syksyyn 2010 mennessä lahjoitettu jo 670 000 paria. Kenkien ostajat kokevat, että he voivat luontevalla tavalla tehdä hyvää niin, että joku varaton ihminen saa samanlaiset kengät kuin ostaja itse hankkii.

TOMSin idea kuulostaa luovalta ja tuo mieleeni esimerkin kuljetusyhtiö TNT:n toiminnasta. Suurten katastrofien aikana yhtiö antaa kuljetuslentokonekalustoaan avustusjärjestöjen tavarankuljetuksia varten käyttöön. Ihmiset käyttävät omaa ammattitaitoaan ja yritys omaa kalustoaan voidakseen tehdä konkreettista työtä hädässä olevien hyväksi. Luovia ideoita on siis jo käytössä, mutta kenties parhaat mallit ovat vielä keksimättä. Kuka tekee seuraavan avauksen?

Oliver Stone kaksi Wall Street –elokuvaa puhuvat rahan vallasta. Sanomana on ahneuden vahingollinen vaikutus. Mutta varsinkin ensimmäinen elokuva (1987) sai aikaan osittain päinvastaisen vaikutuksen. Häikäilemättömät, vain rahaa arvostavat päähenkilöt osoittautuivatkin nuorten ja nälkäisten pörssipelureiden ihailun kohteiksi. Uudessa elokuvassa (Wall Street – Money never sleeps) liikemies Gordon Gekko on vapautunut vankilasta ja varoittaa ylikuumenneita markkinoita uhkaavasta kriisistä. Kuitenkaan sanoma ei mene helposti perille: rahan vallasta on vaikea vapaaehtoisesti irrottautua.

Sari Kuvaja toteaa kirjassaan, että raha ja omistaminen tuntuvat hyvältä, vaikka elämäntapa ei perustuisi kuluttamiseen. Raha tuo turvallisuutta ja toimii arvostuksen osoituksena, kun tehdystä työstä saa korvauksen, mutta raha on parempi rengin kuin isännän asemassa. Omalta osaltani koetan ajatella rahaa erityisesti välineenä, joka helpottaa elämää muttei ole tärkeintä elämässä. Luonnollisesti tuntui paremmalta, että veroehdotuksessa ollut muutaman kympin jälkivero muuttui kotitalousvähennyksen jälkeen samansuuruiseksi palautukseksi.

Ehkä raha ei itsessään ole sen kummemmin hyvä tai paha. Meidän ihmisten käsissä se voi olla mitä tahansa.