”As if they were human beings”

Esa Pohjanheimo

Kokemukseni konsulttityössä on runsaan neljännesvuosisadan mittainen – lyhyt jakso maailmanhistoriassa, mutta minulle puolet elämästä. Jaksoon mahtuu monta uutta asiaa. Yksi niistä on kotikansainvälisyys: olen tehnyt työstäni hyvin pienen osan ulkomailla, mutta työn kansainvälinen luonne on silti kasvanut valtavasti.

Aloittelevana konsulttina tarvitsin englannin kieltä ehkä kerran talvessa. Nyt viidennes valmennuspäivistäni etenee englanniksi. Jos asiakasorganisaatiot ovatkin usein suomalaisia, niissä työskentelee ihmisiä maailman eri puolilta. Valmennuksissa eri aksenttien sävyttämä englanti on sanallisen kommunikoinnin väline. Jokainen tyylillään ja toimeen tullaan.

Kotikansainvälisyyden tärkein oppiaine ei ole ollut kieli tai vieraat kulttuurit, vaan tutustuminen omaan kulttuuriini. Miten muualta tulleet näkevät ja kokevat sen, mitä pidän itsestään selvänä? Mitä he kysyvät, kommentoiva ja ihmettelevät? Tässä esimerkkinä muutamia valmennuksissa esitettyjä kysymyksiä ja tarinoita:

• ”Miksi suomalaiset syövät eväitä omissa huoneessaan eivätkä lähde yhdessä lounaalle? Saksassa (kertojan kotimaa) projektiryhmän tutustuminen ja sosiaalisten suhteiden ylläpitäminen tapahtui arkisissa yhteisissä tilanteissa. Täällä kaikki ovat omissa oloissaan. Miten saisin projektini ihmiset puhumaan keskenään?” (projektipäällikkö, asunut Suomessa pari vuotta)
• ”Muutin Suomeen tehtyäni töitä suomalaisten kanssa muualla. Suomalaiset eivät puhu paljon, mutta pistävät toimeksi.” (tiiminvetäjä, asunut Suomessa muutaman vuoden tehtyään töitä eri maissa)
• ”Kaikilla yksikössäni on korkeakoulututkinto ja he osaavat englantia. Yksi kuitenkin kieltäytyy puhumasta englantia. Palaverissa hän puhuu suomea ja sen myötä palaverin kieli vaihtuu suomeksi. Olen ollut täällä 3 kuukautta enkä ymmärrä sanaakaan. Miten minun pitäisi toimia?” (asiantuntija)
• ”Rivitalonaapurini ei juuri puhunut minulle kahteen vuoteen. Sitten sain tietää, että hän puhuu englannin lisäksi espanjaa (kertojan äidinkieli). Kysyin, miksei hän ole aikaisemmin kertonut osaavansa espanjaa. Hänen mielestään hänen espanjansa on niin huonoa, ettei hän kehtaa puhua sitä. Minä kuitenkin ymmärrän kaiken, mitä hän sanoo.”

Erilaisten tarinoiden ja kysymysten myötä olen miettinyt suomalaisten tapaa kommunikoida erityisesti vieraalla kielellä ja eri kulttuureista tulevien ihmisten kanssa. Kiteytän ajatukseni yksinkertaiseen lopputulokseen:

• On syytä arvostaa sekä omaa että muiden kulttuuria. On hyödytöntä inttää siitä, kenen pitää joustaa ja ”ymmärtää enemmän”. Kulttuurimme ei ole sen huonompi tai parempi kuin muidenkaan. Oma kulttuuri vain on joiltakin osin erilainen – niin kuin kaikki kulttuurit ovat.
• Olennaista on kommunikoida niin, että työt sujuvat ja eri osapuolet kokevat tulevansa ymmärretyiksi ja arvostetuiksi. On kohtuutonta ja elämää rajoittavaa vaatia itseltä erinomaista vieraan kielen taitoa avatakseen suunsa, kun vajavaisellakin kielitaidolla tulee toimeen. Samoin on kohtuutonta vaatia ulkomaalaiselta sujuvaa suomea ennen kuin hänet otetaan työhön ja työyhteisöön.

Parhaan oppini kulttuurien väliseen kommunikointiin sain Hong Kongissa, missä opiskelin taannoin pari viikkoa tutustuen aasialaiseen johtamiseen. Koulutus koostui luennoista yliopistolla ja yritysvierailuista sekä Hong Kongin alueella että Manner-Kiinan puolella.

Meillä eurooppalaisilla oli paljon kysymyksiä: Miten kiinalaiset? Miten kiinalaiselle sanotaan, että…? Ja niin edelleen. Useiden tämän tyyppisten kysymysten jälkeen eräs professori totesi: ”Treat them as if they were human beings.” Tällä opinkappaleella pääsee pitkälle niin ulkomaalaisten kuin suomalaistenkin kanssa. Pitkälti saman opin saa lauseesta, jonka esitti eräs etelä-karjalaisen, umpisuomalaisen työyhteisön jäsen: ”Mieti milt sius itestäs tuntuis.”