Valta, vastuu ja vapaus johtamisessa

Tuovi Haikala

Julkista keskustelua seuratessa nousee mieleen kysymys, mikä on johtoasemissa olevien syvin motivaatio. Onko kyseessä vain tarve olla näkyvässä asemassa vai aito pyrkimys käyttää aseman antamaa valtaa ja vapautta yhteisen edun rakentamiseksi – toisin sanoen, haluaanko olla johtajia vai johtaa. Mikä on itse kunkin suhde siihen valtaan mikä johtamistehtävään liittyy, mitä vapautta se minulle antaa ja mitä rajoittaa, haluanko kantaa tehtävään liittyvän vastuun? Tämä kysymys on tärkeä niin yhteiskunnan kuin yritysmaailman kannalta, koska johdon asenne näihin kysymyksiin määrittää ratkaisevalla tavalla koko toimintakulttuuria. Mitä isot edellä sitä pienet perässä, kuten ns. vanha kansa sanoo.

Vallasta ja vallankäytöstä puhuminen koetaan joskus hankalaksi, kun halutaan korostaa yhteisöjen tasavertaisuutta. Avoimen keskustelun puute ei kuitenkaan poista sitä, että valtaa käyttää aina joku: päätösvaltaa, arvovaltaa, vaikutusvaltaa. Tehtävästä, asiantuntijuudesta, verkostoista, persoonasta nousevaa valtaa. Yhteisössä käytettävä kieli kertoo paljon sen suhteesta vallankäyttöön – saako asioista puhua niiden omilla nimillä vai pitääkö pysyä ”virallisessa totuudessa”. Manipuloiva kielenkäyttö saa nopeasti innostuksen kuihtumaan. Kehittyminen on vaikeaa, jos kritiikkiä ei haluta kuulla. Esimerkkejä löytyy niin poliittisesta maailmasta kuin yrityksistä. Kirjallisuudessa joko Orwellin Vuonna 1984 uuskielineen tai Eläinten vallankumous ovat loistavia kuvauksia siitä. Innostusta ja sitoutumista tukeva, suora ja aito dialogi on mahdollista vain avoimessa ja luottamuksellisessa ilmapiirissä. Luottamus taas puolestaan syntyy vain aidon kohtaamisen kautta, johon eivät valtapelit istu.

Vastuullisuudesta puhutaan paljon. Viime aikojen puoluerahoitukseen liittyvät lehtijutut tosin saavat ihmettelemään, miten vastuuta kannetaan. Voi kysyä, onko vastuun kantamista näyttävästi luopua tai suunnitella luopuvansa jostain tehtävästä tai palautella rahoja siinä vaiheessa, kun on jostain kärähtänyt vai olisiko ollut aidompaa vastuullisuutta olla esim. ottamatta vastaan etuja ja tukia, joiden alkuperä on kyseenalainen? Todellista eettisyyttä on toimia oikein myös silloin kun kiinnijäämisen vaaraa ei ole.

Yksi näkökulma vastuullisuuteen on myös aktiivinen kehittäminen ja epäkohtiin puuttuminen. Se vaatii rohkeutta, sillä vallankäyttäjät eivät aina pidä kyseenalaistajista. Mutta eikö vastuun kantaminen siitä huolimatta ole yksi johtajuuden mitta?
Entä kolmikon viimeinen jäsen, vapaus. Vapautta on kahdenlaista, vapautta jostakin tai vapaus johonkin. Johtajan vapaus on vapautta tehdä valintoja, päättää suunnasta, siitä kenet haluaa mukaan päätösten valmisteluun, miten huomioi oman yhteisönsä. Samat asiat ovat myös hänen vastuutaan, päätöksiä ja valintoja pitää tehdä, näkemys pitää olla. Hyvä johtaja käyttää tätä vapautta harkiten, vastuunsa muistaen. Johtajan vapaus jostakin on kuitenkin toinen kysymys. Johtamisessa esimerkki ratkaisee, joten vapauksien ottamisessa on hyvä muistaa vanha periaate noblesse oblige, aateluus velvoittaa. Johtajan tehtävä on johtaa esimerkillään – mieluiten viisaasti.