Työhyvinvointi neurologin ja filosofin silmin

Eeva Pitkänen

Henkilöstön jaksamisen tärkeyden puolestapuhujiin ovat näkyvämmin tulleet mukaan aivotutkijat ja filosofit. Tästä sain antoisaa ja tärkeää tietoa eilen päättyneillä Uudista ja uudistu – messuilla.

Tähän asti hyvinvoinnin ja jaksamisen puolestapuhujina ovat olleet pääasiassa psykologit, kasvatustieteilijät ja muut henkilöstöalan ammattilaiset. Vaikka heidänkään (siis meidänkään) puheita ei enää yksioikoisesti pidetä pehmoiluna, on kiinnostavaa nähdä, otetaanko asia vakavammin nyt, kun pystytään tieteellisesti ja kvantitatiivisesti todistamaan järjen ja tunteiden liiton tärkeys sekä mielen ylirasituksen vaarat.

Kysymys, kuuluvatko tunteet työpaikalle, menettää neurologin luennon jälkeen merkityksensä. Tiedon tallentamiseen meillä on säilömuisti hippokampus ja tunteet tallentuvat tunnemuisti amygdalaan. Käytännössä emme pysty valitsemaan kumpaa muistia käytämme, tunteet ja järki ovat päällä koko ajan. Tunteet siis sittenkin tulevat työpaikalle, halusimmepa tai emme. Järjen ja tunteiden on oltava tasapainossa, ja aivojen tasapainolla on suora yhteys työskentelykykyyn todistaa aivotutkimus.

Opin myös, että aivoja ei saa käyttää koko ajan täydellä teholla. Ne voivat ylikuumeta, niin kuin koneetkin, ja sitten pimahtaa. Ongelma yksilön näkökulmasta vain on, että emme itse huomaa, milloin aivomme käyvät ylikierroksilla. Aivot ryhtyvät pitämään ylikuumentunutta tilaa normaalina, ja muu elimistö sopeutuu siihen. Enää ei väsytä, ei ole nälkä, ja kohta mikään muukaan ei huvita. Neurologi todisti, että ylitöiden tekeminen on paitsi tyhmää, se myös tyhmentää ihmistä. Aivojen ylikäymistilassa kognitiivinen suoritustaso laskee.

Pitäisiköhän meidän hankkia työpaikoille aivojen sähkökäyrämittari, jotta lisätöitä tarjottaessa ei tarvitsisi vedota ylipursuavaan työkuormaan, vaan pystyisi suoraan näyttämään aivojensa ylikäymisasteen?

Tilaisuuden seuraavan filosofisen puheenvuoron mukaan tähän ei ole tarvetta. Meillä on lupa ja velvollisuus itse määrittää, mikä on riittävästi ja mitä jaksamme. Puheenvuoro oli muuten tilanteena herkullinen. Filosofi/teologi perusteli loogisesti yritysmaailman edustajille, että ihminen itsessään on tärkeä, että työ on ihmistä varten eikä ihminen työtä. Tämä on päässyt monelta unohtumaan.

Mistä johtuu, että meillä on jo antiikin ajoista ollut tietoa työhyvinvoinnista emmekä siltikään osaa toimia oikein? Ehkä vastauskin löytyy antiikin filosofiasta.

Platonin Valtio-dialogissa Sokrates pyrkii todistamaa, että oikeudenmukainen sielu on aina onnellisempi kuin epäoikeudenmukainen. Sielun ja valtion olemuksen teoriassa valtiossa on kolme yhteiskuntaluokkaa: johtajat, sotilaat ja tuottavan työn tekijät. Filosofijohtajien viisaita ohjeita tottelevat urheat sotilaat ja kohtuuteen tyytyvät ruumiillisen työn tekijät. Sokratesin mukaan ylhäältä johdettu, sopusuhtainen valtio on onnellisin.

Sokrates jatkaa, että vastaavasti sielussa on kolme osaa: järkisielu, intosielu ja halusielu. Hyvässä, onnellisessa sielussa hallitsee järki. Halut ovat kyltymättömiä, joten ihminen ei voi olla onnellinen, jos halusielu ohjaa.

Oikeudenmukaisuus on sitä, että jokainen kokonaisuuteen kuuluva tietää paikkansa ja tehtävänsä. Oikeudenmukaisuus luo sopusoinnin ja tekee kokonaisuudesta onnellisen.

Miten on, antavatko johtajat tänä päivänä viisaita ohjeita ja tyytyvätkö ruumiillisen työn tekijät kohtuuteen? Ohjaako minua ja sinua järkisielu vai olemmeko antaneet ylivallan halusielulle? Haluamme lisää palkkaa, enemmän palveluja, nopeampia yhteyksiä, parempaa palvelua 24/7, isomman asunnon, enemmän vaatteita, uusia laitteita, matkoja, autoja…

Me olemme se muutos mitä maailmalta haluamme, sanoi Gandhi. Tyydyn vähempään, otan vallan pois halusielultani. Oman toiminnan muuttaminen olisi helpompaa, jos johtajat toimisivat samoin. Viime päivien vaaliavustusselostuksia kuunnellessa on tullut mieleen, mikä sielu maamme päättäjiä ohjaa tai saammeko viisaita ohjeita, joita voimme noudattaa urheasti ja kohtuudella. Tai mikä sielu ohjaa vielä vaikutusvaltaisempia ihmisiä, esimerkiksi Berlusconia…

P.S. Kaikki asiavirheet tässä blogissa johtuvat kirjoittajan tulkinnasta ja kannan niistä täyden vastuun. En kuitenkaan lupaa tallentaa saamaani palautetta amygdalaani, en ehkä hippokampukseenkaan.