Eläköön palvelut

Tapio Aaltonen

”Hyvä Tapio. Kuusi kertaa vielä… kolme, kaksi, yksi.” Liikesarjani pysähtyy, huohotan hetken. Sitten hän näyttää ja neuvoo minulle uuden sarjan.

Hommasin valmentajan. En ole tähänkään saakka ollut rapakunnossa. Olen eri vaiheiden jälkeen jopa kevytaddiktoitunut kuntoiluun. Silti huomasin, että tarvitsin ohjelmia, ohjausta, virikkeitä ja kannustusta. Menossa on neljäs viikko.

Tänään tapaan taas hänet. Aluksi lämmitellään. Jossain vaiheessa hän puolihuolimattomasti kysäisee, miten viikon liikkuminen on sujunut. Sitten hän kehuu minua, ja tunnen pienoista ylpeyttä. Olen taas valmis uuteen koitokseen.

Erilaisia valmentajia ja auttajia minulla on ollut muillakin elämänalueilla: laulunopettajia, mentoreita, yrittämisen neuvonantajia, talouskonsultteja, sparraajia, sielunhoitajia ja rippi-isiä, tekstikriitikkoja, coacheja, opettajia, kymmeniä erityisosaajia. Tällä hetkellä käytän tukenani työnohjaajaa, talon sisäistä mentoria ja muutamia fiksuja ystäviä. Musiikkiharrastukseenikin olen etsinyt sparrarin, vuosien jälkeen.

Tämän päälle on tietenkin laskettava, mitä kaikenlaista ulkopuolista asiantuntijaa ja taitajaa meidän firmamme käyttää: tilitoimistoa, it-tukea, graafikkoa, kouluttajaa, you name it.

Jotkut asiat opin kirjoista, toiset yrityksen ja erehdyksen avulla. Joitakin en opi koskaan. Ennen vanhaan miehet korjailivat itse autojaan, minä en koskaan. Muutamien kavereideni kunnia-asia on ollut rakentaa tai peruskorjata talo. Remonttien ja huoltohommien kanssa luovutin jo nuorena. Onneksi on ollut korjaajia, timpureita, putkimiehiä, siivoojia ja pesulapalveluita.

Uusavuttomuudesta on väännetty vitsiä. ”Miksi ihmeessä joku käyttää kotiorganisaattoria, kun itsekin voi tyhjentää kaapit ja pöydät ja kuskata kamat kierrätykseen tai kaatopaikalle?” ”Ei ihmiset osaa edes valita pukeutumistyyliään saati värejään ilman konsulttia.” ”Joka asiaan tarvitaan ekspertti.” Lääkärissä käyntiä sentään ei päivitellä. Fysioterapeutit ja nikamien niksauttelijat ovat hekin vakiinnuttaneet paikkansa.

Liputan intohimoisesti palveluyhteiskunnan puolesta. Nautin täysillä siitä, että maailmassa on eri alojen osaajia, joiden apua voin käyttää. Työssäni teen, mitä parhaiten taidan, valmennan, sparraan, kirjoitan, ideoin ja tutkailen maailmaa. Musiikki- ja liikuntaharrastusten lisäksi puuhailen kaikenlaista kokkaamisesta lastenlasten hoitoon. Mutta palveluita käytän, jos minulla suinkin on varaa.

Onneksi moni muukin miettii tavallani. Jos firmat ajattelisivat tulevansa toimeen ilman ulkopuolisia auttajia, minuakaan ei tarvittaisi. Sitä paitsi firmoilla alkaisi mennä huonosti.

Kaikilla ei ole varaa hyödyntää ulkopuolisia apuja. Monille parturissa käynti on iso rahareikä, saati auton renkaiden vaihto- ja säilytyspalveluiden käyttäminen, puhumattakaan hieronnasta tai pedikyyristä.

Omasta puolestani tunnen tekeväni eettisesti oikein, että käytän palveluja, kun kerran voin käyttää niitä. Arvostan palveluiden tuottajia. Käyttämällä heidän osaamistaan annan työtä monille.

”Vielä kolme kertaa. Se menee Tapio.” Osaisin itsekin laskea kolmeen ja jopa kuuteentoista. Mutta jotenkin saan itsestäni enemmän irti, kun valmentaja on vieressä ja sparraa.

Mitäpä jos kirjoitan kirjan!

Heikki Nummelin

Yritysten jatkuvuus edellyttää uudistumista. On vaikeaa keksiä toimialoja, joilla sitä ei tarvita ja toisaalta löytyy runsaasti vanhoja yrityksiä, joissa uudistumista on onnistuneesti tehty joko isoin loikkauksin tai merkittävin jatkuvin parannuksin.

Muutama viikko sitten olin mukana viikonlopputapahtumassa, missä oli koolla nuoria kasvuyrittäjiä ja näiden toimialana oli tietotekniikan eri sovelluksia. Oli hämmentävää kuulla siitä syklistä, mikä tälle toimialalle on tyypillistä. Toisaalta sparraan usein ystäväni kanssa hänen edustamansa suuren prosessiteollisuusyrityksen asioita. Uudistumisen vauhti on molemmissa hyvin erilainen, ensin mainitussa kuukausia ja jälkimmäisessä vuosikymmeniä. Samoin uudistumiseen liittyvät investoinnit ovat kenties tuhansia euroja ja toisessa miljardin euron luokkaa.

Yrittäjälle tai vastuulliselle yrityksen vetäjälle on erityisen tärkeää selviytyminen vaikeiden aikojen yli. Tämä näkyy erityisen selvästi kun tunneside yritykseen on vahva. “Kun isoisä on firman perustanut, äiti ja isä kasvattaneet niin kyllä jälkikasvulle on kunnia-asia saada firma kukoistamaan tai ainakin säilymään.”

Olen pitkän aikaa pohtinut kirjan kirjoittamista yhteisöllisestä luovuudesta. Tämä aihe on itselleni arvokas ja se on läsnä arjen työssäni melko usein. “Yhteisöllinen luovuus” käsitteenä kertoo itselleni paljon, mutta yleensä muille jotain aivan muuta. Kun muutama viikko sitten oivalsin yhdistää yhteisöllisen luovuuden mahdollisuudet ja yrityksen uudistamisen, niin huomasin kirjan ytimen löytyneen.

Kirjan nimi on vielä auki mutta työnimenä on “Uudistuminen” tai “Survival” ja haluan suunnata sen niille ihmisille, joiden tehtävänä on, tai tulisi olla, yrityksen jatkuvuudesta ja uudistumisesta päättäminen. Kirjoittamiseen, esimerkkeihin ja näkökulmiin toivon saavani lähipiiristä hyviä aiheita ja kommentteja. Tulen lähikuukausina haastattelemaan mielenkiintoisia ihmisiä tätä kirjaa varten. Toivon myös sinulta, arvoisa blogin lukija, aiheeseen näkemystä, kiitos.

Kirjan sisältöön olen hahmotellut seuraavat viisi näkökulmaa; en tiedä valitsenko ne kaikki vai osan näistä:

• Yrityksessä, ja varsinkin vastuullisessa yrityksessä, on eräs tärkeimmistä seikoista “selviytyminen”. Tämä kirja antaa näkökulmaa selviytymiseen ja jopa keinoja siihen.
• Toinen lähestymistapa on “uudistuminen”. Yritys ei ole kenties kriisissä mutta radikaalin muutoksen tarve on tiedostettu. Ilman merkittävää uudistumista ei mikään yritys menesty.
• Kolmas näkökulma on “yhteisöllinen luovuus”, innovaatiot, oivallukset ja kaikki ne seikat minkä avulla merkittäviä ideoita voidaan määrätietoisesti löytää ja viedä käytäntöön. Jotta muutokset olisivat riittävän haasteellisia ja positiivisesti poikkeavia, pitää löytää radikaaleja oivalluksia. Jos teemme asiat samalla tavoin kuin toiset, olemme yhä tilanteessa, missä tuotteet tai palvelut ovat toistensa kopioita ja vain hinta ratkaisee.
• Neljäs näkökulma ovat “omat kokemukseni” ja sen myötä tullut osaaminen. Uskomus siihen, että vuosien varrella kertyneet todelliset tapahtumat ovat tärkeitä ja arvokkaita myös jollekin toiselle, on kirjoittamisen tärkeä motiivi. 
• Viides näkökulma on “myönteinen ihmiskäsitys”. Olemme erilaisia ja ihmisinä arvokkaita. Meissä on kenties piileviä voimavaroja ja toisaalta voimme olla voimavarojemme äärirajoilla. Tärkeää on tunnistaa omat kyvyt tällä hetkellä ja samalla se mitä voisin olla jos minua haastettaisiin kehittymään sopivalla tavalla. 

Tämän kirjan kirjoittaminen ja sen sisällön pohtiminen antaa myös potkua ja näkemystä omaan uudistumiseen.

”Kun ponnistelet saavuttaaksesi jotain tärkeää niin huomaat, että koko maailma auttaa sinua”

Kiitollisuudella
Heikki : )

Vakavasti otettava päämäärä

Katri Korhonen

Minulla on Sonja Lyubomirskyn sanoin vakavasti otettava, perusteltu ja tavoittelemisen arvoinen päämäärä.

Tämä mielessäni harjoittelen ahkerasti: pysähdyn aamukahvilla ihmettelemään, miten maljakon tulppaanit tosiaan jo näyttävät aivan erilaisilta kuin eilen, ja katson bussikuskia silmiin ja sanon huomenta. Kysyn – ja kuuntelen – toimistolla kollegoiden kuulumiset sekä annan itseni innostua tavallisesta työtehtävästä. Avaan viimein kevään lenkkeilykauden ja kiitän miestäni saunan lämmittämisestä. Remontin viivästyessä yritän ajatella, että on hyvä että asiat kuitenkin etenevät ja pian koti on kunnossa (tätä on tosin vielä harjoiteltava).

”Jos et ole onnellinen tänään, et ole sitä myöskään huomenna, jollet ota ohjia omiin käsiisi ja tartu toimeen”, kirjoittaa kenties tunnetuin onnellisuustutkija Sonja Lyubomirsky tutkimustuloksiin perustuvassa kirjassaan Kuinka onnelliseksi?.  Samaan päätyy Shawn Achor alun perin Harvard Business Review’ssä julkaistussa artikkelissaan Kannattaa opetella onnelliseksi, jonka Antti Kerkkonen on suomentanut maaliskuun Fakta-lehteen. Onnellisuutta voi – ja tulee – harjoitella saavuttaakseen kestäviä tuloksia.

Ahkerakin harjoittelija saattaa kuitenkin kompastua hedonismin oravanpyörään, kuten psykologit Lyubomirskyn mukaan ilmiötä kutsuvat. Ihmisellä on nimittäin hämmästyttävä kyky sopeutua niin positiivisiin kuin negatiivisiinkin elämänmuutoksiin. Positiivinen muutos nostaa onnellisuutta joksikin aikaa, mutta hedonismin oravanpyörä lopulta laimentaa muutoksen tuoman onnen kasvaneiden toiveiden ja sosiaalisen vertailun vuoksi. Toisaalta sopeutumiskyky suojaa ihmistä, sillä se pätee myös negatiivisiin muutoksiin. Sopeutuminen auttaa selviämään ja saamaan onnellisuutensa takaisin suurenkin negatiivisen muutoksen, kuten onnettomuuden, jälkeen.

Jos siis rakennan onnellisuuteni lottovoiton tai saavutusten varaan, hedonismin oravanpyörä pitää huolen siitä että onni karkaa tavoittamattomiin. ”Onnellisuuden lähde löytyy ihmisen omasta käytöksestä, ajattelusta ja tavoitteista, joita hän asettaa itselleen jokapäiväisessä elämässään.” Siinä se. Ilokseni Lyubomirsky antaa tämän lisäksi myös konkreettisia ehdotuksia onnellisuuden harjoittamiseksi.

Lyubomirskyn esittelemät strategiat ja harjoitukset liittyvät muun muassa kiitollisuuden ilmaisemiseen, liikuntaan, optimismin vaalimiseen ja tavoitteisiin sitoutumiseen. Tärkeitä, mutta ei välttämättä aivan helppoja, strategioita ovat nykyhetkessä eläminen ja liian ajattelun ja sosiaalisen vertailun välttäminen. Jo onnellisen ihmisen tapaan toimiminen voi hänen mukaansa todella muuttaa meitä onnellisemmaksi.

On siis paljon, mitä voin tehdä vakavasti otettavan, perustellun ja tavoittelemisen arvoisen päämääräni – onnellisuuden – eteen. Ja harjoitus taitaa tuottaa tulosta: ihmeelliset tulppaanit, mukava bussikuskimme, ihanat kollegani, kiinnostava työ, lenkkeilyn jälkeinen huumaava hyvänolontunne ja rakas mieheni – mitä lottovoitto antaisi näihin lisää? Lottovoitto toisi ehkä vain isomman remontin.

Onnellista pääsiäistä!