Eeva Pitkänen
Ajatukset virtaavat kuin poutapilvet. Mukava istua tässä kivellä meren rannalla. Taidan potkaista kengät pois jalasta ja uittaa varpaitani meressä. On hyvä fiilis. Tässä voisi arvioida kulunutta kevättä, mitä sitä on saanut aikaiseksi.
Minun, kuluttajan, tarpeista ja painostuksesta lähtien saatiin läpi lakiehdotus, että kaupat ovat auki sunnuntaisin. Tähän kuluttajan tahtooni saivat sitten taipua myös elintarvikealan työntekijät, vaikka lakkoiluillaan yrittivät siihen vaikuttaa.
Kai he ymmärtävät minun kuluttajana haluavan tuoretta leipää ja leikkeitä heti aamusta ja myös sunnuntaisin. Ei minulla tosin nytkään ole tuoretta leipää mukanani, mutta kieltämättä lämmin patonki maistuisi tässä meren tuoksuja haistellessa, lokkien kirmaillessa ja sorsaperheen vieraillessa nuuskimassa varpaitani. Saisivat nekin reppanat jotain syötävää.
Lakosta tuli mieleeni bussilakot. Kansalaisena ja kuluttujana odotan saavani hyvää joukkoliikennepalvelua. Omalta osaltani olen yrittänyt vaikuttaa joukkoliikenteen kannattavuuteen käyttämällä aktiivisesti busseja ja metroa.
Tosin pieni ongelma kaihertaa mieltäni. Bussifirmoille on sitä kannattavampaa mitä vähemmän matkustajia on, sillä kaupunki ei sopimuskumppanina palkitse matkustajamäärien kasvamisesta. Nykyisellä sopimuksella olen bussifirmoille vain kuluerä, en maksava asiakas.
Kuljettajilla sentään on töitä. Toisin on naapurin rouvan kanssa. Hän menetti työpaikkansa, kun firma ei tuottanut tarpeeksi voittoa. Kyllä minä sijoittajana odotankin saavani sijoituksilleni korkoa. En tosin toivonut, että naapuri menettäisi työnsä. Sen minkä voitan sijoituksissa, joudun maksamaan työttömyyskorvausta veroina. Pitäisiköhän syksyllä siirtää rahat johonkin eettisesti sijoittavaan kohteeseen eikä pörssiyhtiöihin?
Samalla tavalla kuin työttömyys myös sairaspoissaolot rasittavat meidän kansalaisten yhteistä kassaa. Onneksi valtio ja kunnat tehostavat toimintaansa. Kyllä sitä äänestäjänä odottaa, että yhteistä rahaa ei laiteta hukkaan.
Periaate on hyvä, mutta tehostamistoiminnot tehdään useimmiten ihmistä epäkunnioittavalla tavalla. Suuri osa niistä, jotka eivät jää työttömäksi, uupuvat työssä, jäävät sairaslomalle ja niin pian kuin mahdollista eläkkeelle. Pieni kesäinen mieleni ei jaksa ymmärtää, miten tämä logiikka pelaa eläkeiän nostotavoitteen kanssa.
Lopuksi annan ratkaisuehdotukseni. Meillä tarvittaisiin ihmisministeri ajamaan inhimillisyyttä. Voisin tukea puoluetta, joka lähtisi ajamaan sellaista. Puutavarana pihalta löytyisi ylimääräinen motti halkoja, matkustuspuolelta voisin tarjota vaikka purjeveneajelun.
Moniin asioihin olen saanut vaikuttaa, ja aika moneen tietämättäni.
Niin tai näin, nostan varpaani vedestä ja menen grillaamaan makkaran ilman natrium glutamaattia, lihaliima Fibrimexia tai geenimuunneltuja juttuja. Käyn kaupassa edelleen arkipäivisin, kuljen bussilla, vaihdan sijoituskohteita ja toivon, että jonain päivänä Alkosta saisi perinteisellä tavalla valmistettua punaviiniä, ilman myrkkyä nimeltä sulfiitti tai kaikkia lisäaineita, joiden luettelemiseen etiketin tila ei riittää.
Kaikille kuluttajille toivotan hyvää kesää ja aikaa ajatella, mistä kaikesta me päätämmekään!
perjantai 4. kesäkuuta 2010
perjantai 28. toukokuuta 2010
Maistiaisia maailmalta
Markus Pessi
Minulla oli loistava mahdollisuus viettää kolme kuukautta Atlantin tuolla puolen paikallista elämänmenoa ihmettelemässä. Oma maa on toki edelleen ”mansikka”, mutta joitain kulttuurin piirteitä voisimme ”mustikastakin” ainakin maistella.
Yksi keskeinen, minua miellyttävä seikka on kontaktin ottaminen. On toki totta, että ”How do you do?” tai pikainen ”Hi!” harvoin johtaa syväluotaavaan sielujen kohtaamiseen, mutta ainakin minulle katsekontaktia seuraava pikainen kommunikointi tuntui hyvältä. Tästä seuraavaa tasoakin sain olla todistamassa. Ei ollut yksi tai kaksikaan kertaa, kun tuiki tuntematon vastaantulija pysähtyi kehumaan vaimoni leninkiä tai käsilaukkua tai takkia tai... Itselleni vastaavanlaatuisia kehuja ei sadellut, joten voin olettaa näissä olleen myös todelliset laatukriteerit taustalla, eli palaute oli myös rehellistä. Kuinka vähän aikaa tuollainen palautetuokio vaatiikaan ja minkälainen vaikutus sillä kuitenkin on paitsi välittömästi niin myös pidemmällä aikajänteellä. Puhumme paljon palkitsemisesta, kannustamisesta ja motivoinnista. Miksi sitten näiden aitojen arjen positiivisten havaintojemme ääneen lausumista, eli positiivista palautteenantoa, tapahtuu niin harvoin! Positiivisen palautteen positiivisesta vaikutuksesta on tutkimusnäyttöäkin saatavilla yllin kyllin, ja kokemuksellistakin tietoa toivottavasti meillä kaikilla.
Toinen mieltäni pohdituttanut seikka on itseluottamus. Itseluottamuksella, tai sen kulisseilla, on toki useita puolia ja ilmenemisasuja. Tapasin myös melkoisen arrogantteja, äänekkäitä lajinsa edustajia. Oliko kyseessä todellinen itsevarmuus, epävarmuuden raivoisa peittely-yritys vai ehkä narsistinen persoonallisuushäiriö, en osaa sanoa. Öykkäröintiä en toki olisikaan tuliaisiksi tuomassa. Sen sijaan minua innosti huomata eräänlainen roolista tai asemasta riippumaton itsekunnioitus tai -arvostus. Voisi ajatella, että kadun kulmassa rahaa pyytelevä henkilö olisi ”maan matonen”-asenteella liikenteessä. Sen sijaan törmäsin varsin itsetuntoisiin lähimmäisiin, jotka tervehdittyämme saattelivat matkaan ”Have a nice day! God bless!”-kehotuksin, vaikken olisi rahaa antanutkaan. Tämä toki on hieman äärimmäinen esimerkki, mutta samanlaisen ilmiön olin havaitsevinani hyvinkin erilaisissa konteksteissa. Vallalla tuntui olevan ajatus, että jokainen ihminen on jossain hyvä. Varovainen hypoteesini on, että tällä voisi olla jotain tekemistä tuon vallitsevan positiivisen palautteenannon kulttuurin kanssa.
Tilapäinenkin maisemanvaihto tekee aika-ajoin hyvää. En tiedä, mahdoinko paljon muuttua matkallamme, mutta ainakin tuota positiivisuutta ja kohtaavuutta aion yrittää vaalia. Jos metsä vastaa, saattaa muutoksesta tulla pysyvämpikin.
Minulla oli loistava mahdollisuus viettää kolme kuukautta Atlantin tuolla puolen paikallista elämänmenoa ihmettelemässä. Oma maa on toki edelleen ”mansikka”, mutta joitain kulttuurin piirteitä voisimme ”mustikastakin” ainakin maistella.
Yksi keskeinen, minua miellyttävä seikka on kontaktin ottaminen. On toki totta, että ”How do you do?” tai pikainen ”Hi!” harvoin johtaa syväluotaavaan sielujen kohtaamiseen, mutta ainakin minulle katsekontaktia seuraava pikainen kommunikointi tuntui hyvältä. Tästä seuraavaa tasoakin sain olla todistamassa. Ei ollut yksi tai kaksikaan kertaa, kun tuiki tuntematon vastaantulija pysähtyi kehumaan vaimoni leninkiä tai käsilaukkua tai takkia tai... Itselleni vastaavanlaatuisia kehuja ei sadellut, joten voin olettaa näissä olleen myös todelliset laatukriteerit taustalla, eli palaute oli myös rehellistä. Kuinka vähän aikaa tuollainen palautetuokio vaatiikaan ja minkälainen vaikutus sillä kuitenkin on paitsi välittömästi niin myös pidemmällä aikajänteellä. Puhumme paljon palkitsemisesta, kannustamisesta ja motivoinnista. Miksi sitten näiden aitojen arjen positiivisten havaintojemme ääneen lausumista, eli positiivista palautteenantoa, tapahtuu niin harvoin! Positiivisen palautteen positiivisesta vaikutuksesta on tutkimusnäyttöäkin saatavilla yllin kyllin, ja kokemuksellistakin tietoa toivottavasti meillä kaikilla.
Toinen mieltäni pohdituttanut seikka on itseluottamus. Itseluottamuksella, tai sen kulisseilla, on toki useita puolia ja ilmenemisasuja. Tapasin myös melkoisen arrogantteja, äänekkäitä lajinsa edustajia. Oliko kyseessä todellinen itsevarmuus, epävarmuuden raivoisa peittely-yritys vai ehkä narsistinen persoonallisuushäiriö, en osaa sanoa. Öykkäröintiä en toki olisikaan tuliaisiksi tuomassa. Sen sijaan minua innosti huomata eräänlainen roolista tai asemasta riippumaton itsekunnioitus tai -arvostus. Voisi ajatella, että kadun kulmassa rahaa pyytelevä henkilö olisi ”maan matonen”-asenteella liikenteessä. Sen sijaan törmäsin varsin itsetuntoisiin lähimmäisiin, jotka tervehdittyämme saattelivat matkaan ”Have a nice day! God bless!”-kehotuksin, vaikken olisi rahaa antanutkaan. Tämä toki on hieman äärimmäinen esimerkki, mutta samanlaisen ilmiön olin havaitsevinani hyvinkin erilaisissa konteksteissa. Vallalla tuntui olevan ajatus, että jokainen ihminen on jossain hyvä. Varovainen hypoteesini on, että tällä voisi olla jotain tekemistä tuon vallitsevan positiivisen palautteenannon kulttuurin kanssa.
Tilapäinenkin maisemanvaihto tekee aika-ajoin hyvää. En tiedä, mahdoinko paljon muuttua matkallamme, mutta ainakin tuota positiivisuutta ja kohtaavuutta aion yrittää vaalia. Jos metsä vastaa, saattaa muutoksesta tulla pysyvämpikin.
perjantai 21. toukokuuta 2010
Nauttikaa, se kannattaa!
Heikki Pajunen
Teetän toisinaan coaching-ryhmissä harjoituksen, jossa coachattaviani piirtävät fläppipaperille mielessään olevia asioita. Omituisen toukokuisen helleviikon aikana jokaiseen fläppiin on ilmestynyt valtava aurinko talvisten vakioaiheiden, kuten työn haasteita kuvaavien analyyttisten piirrosten, sijaan. Alkava kesä on ihmeellistä aikaa: elämästä halutaan nauttia täysin rinnoin.
Keväthuumasta huolimatta keskustelemme tuon tuostakin coachattavieni kanssa elämästä nauttimisen vaikeudesta. Suomalainen kesä kun on kaunis, mutta lyhyt, kuten sanotaan. Jokainen muistaa varmasti myös, että "Kel' onni on, se onnen kätkeköön." ja "Pidä kynttilä vakan alla.".
Omista onnistumista on oltava lupa nauttia. Käsi sydämelle, miten vastaat saamiisi kehuihin vaikkapa hyvästä työsuorituksesta? ”No eihän tuo nyt mikään ihmeellinen juttu ollut.” vai ”Kiitos, olen samaa mieltä. Satsasin tähän ja yritin keksiä uuden lähestymistavan. Tulos on kieltämättä onnistunut.”. Mielestäni nöyryys on kansanperinteessä vaalimisen arvoinen hyve, kunhan osaisimme yhdistää siihen myös tervettä ylpeyttä. Valmentajakollegallani Larilla on loistava tapa ottaa vastaan kehuja: ”Totta joka sana, kerro lisää!”. Saattaa kuulostaa leikkisältä, mutta on erinomaiseksi opiksi meille kaikille.
Positiivinen palaute lisää itsetuntoa ja antaa energiaa. Ennen kaikkea se antaa meille tietoa siitä, missä olemme onnistuneet. Ympäripyöreä positiivinen palaute, kuten ”Tosi hyvä!” ei kuitenkaan vielä paranna maailmaa, vaan asiassa pitää uppoutua syvemmälle. Mikä teki tosi hyvästä tosi hyvän?
Kun oivallamme, miksi oikeastaan onnistuimme, saamme välineitä myös onnistumisesta nauttimiseen. Onnistumisesta nauttiminen taas ohjaa huomiotamme siihen, miksi onnistuimme. Näin luomme onnistumisen kulttuuria. Energia lisääntyy ja uusissa haasteissa onnistuminen helpottuu, kun on voimaa ja uskoa uusiin onnistumisiin ja tuleviin yhteisiin ilon aiheisiin. Kun nautit onnistumisistasi, annat myös muille luvan samaan. Muistutan kuitenkin, että pelkällä itsekehulla ei pitkälle pötkitä, on osattava aidosti huomioida muidenkin onnistumiset ja osattava iloita myös niistä. Nöyryys yhdistettynä terveeseen ylpeyteen.
Onnistumisesta nauttiminen lisää omien vahvuuksiemme tuntemusta. Rohkeus käyttää vahvuuksia kasvaa. Lisäksi onnistumisista nauttiminen vahvistaa onnistumisen muistijälkeä. Muistijäljet ovat tärkeitä vastoinkäymisissäkin: ”There will always be sunshine after rain”. Niinpä keväisten lämpöaaltojen mukanaan tuomat hihkaisut ”Ihanaa kun on niin lämmintä!” saavat sydämeni hypähtämään ilosta.
Nauttikaa täysin rinnoin!
Teetän toisinaan coaching-ryhmissä harjoituksen, jossa coachattaviani piirtävät fläppipaperille mielessään olevia asioita. Omituisen toukokuisen helleviikon aikana jokaiseen fläppiin on ilmestynyt valtava aurinko talvisten vakioaiheiden, kuten työn haasteita kuvaavien analyyttisten piirrosten, sijaan. Alkava kesä on ihmeellistä aikaa: elämästä halutaan nauttia täysin rinnoin.
Keväthuumasta huolimatta keskustelemme tuon tuostakin coachattavieni kanssa elämästä nauttimisen vaikeudesta. Suomalainen kesä kun on kaunis, mutta lyhyt, kuten sanotaan. Jokainen muistaa varmasti myös, että "Kel' onni on, se onnen kätkeköön." ja "Pidä kynttilä vakan alla.".
Omista onnistumista on oltava lupa nauttia. Käsi sydämelle, miten vastaat saamiisi kehuihin vaikkapa hyvästä työsuorituksesta? ”No eihän tuo nyt mikään ihmeellinen juttu ollut.” vai ”Kiitos, olen samaa mieltä. Satsasin tähän ja yritin keksiä uuden lähestymistavan. Tulos on kieltämättä onnistunut.”. Mielestäni nöyryys on kansanperinteessä vaalimisen arvoinen hyve, kunhan osaisimme yhdistää siihen myös tervettä ylpeyttä. Valmentajakollegallani Larilla on loistava tapa ottaa vastaan kehuja: ”Totta joka sana, kerro lisää!”. Saattaa kuulostaa leikkisältä, mutta on erinomaiseksi opiksi meille kaikille.
Positiivinen palaute lisää itsetuntoa ja antaa energiaa. Ennen kaikkea se antaa meille tietoa siitä, missä olemme onnistuneet. Ympäripyöreä positiivinen palaute, kuten ”Tosi hyvä!” ei kuitenkaan vielä paranna maailmaa, vaan asiassa pitää uppoutua syvemmälle. Mikä teki tosi hyvästä tosi hyvän?
Kun oivallamme, miksi oikeastaan onnistuimme, saamme välineitä myös onnistumisesta nauttimiseen. Onnistumisesta nauttiminen taas ohjaa huomiotamme siihen, miksi onnistuimme. Näin luomme onnistumisen kulttuuria. Energia lisääntyy ja uusissa haasteissa onnistuminen helpottuu, kun on voimaa ja uskoa uusiin onnistumisiin ja tuleviin yhteisiin ilon aiheisiin. Kun nautit onnistumisistasi, annat myös muille luvan samaan. Muistutan kuitenkin, että pelkällä itsekehulla ei pitkälle pötkitä, on osattava aidosti huomioida muidenkin onnistumiset ja osattava iloita myös niistä. Nöyryys yhdistettynä terveeseen ylpeyteen.
Onnistumisesta nauttiminen lisää omien vahvuuksiemme tuntemusta. Rohkeus käyttää vahvuuksia kasvaa. Lisäksi onnistumisista nauttiminen vahvistaa onnistumisen muistijälkeä. Muistijäljet ovat tärkeitä vastoinkäymisissäkin: ”There will always be sunshine after rain”. Niinpä keväisten lämpöaaltojen mukanaan tuomat hihkaisut ”Ihanaa kun on niin lämmintä!” saavat sydämeni hypähtämään ilosta.
Nauttikaa täysin rinnoin!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
