Peilinä peilissä

Eeva Pitkänen

Oletko ajatellut, kuinka monet kasvot kohtaat päivittäin? Aamulla mahdollisesti puolison ja perheen, työmatkalla kanssamatkustajat, töissä kollegat, alaiset, esimiehen. Päivän aikana asiakkaita, yhteistyökumppaneita, lounastarjoilijan, kaupan kassan, ystäviä.

Mitä näet noista kasvoista? Ehkä ystävällisyyttä, rakkautta, hyväksyntää. Tai kiirettä, tuskaisuutta, epäilevyyttä, riittämättömyyttä. Joskus jopa pelkoa.

Ehkä aikasi ei ole riittänyt, että olisit pysähtynyt tietoisesti pohtimaan, mitä olet nähnyt. Tunnetasolla viesti useimmiten tulee perille.

Muiden kasvot, ilmeet ja reaktiot ovat peilejämme. Ne kertovat meistä itsestämme.  Lainaan Martti Lindqvistin sanoja: ”Reaktio on hänen omansa, hänen persoonalleen tai roolilleen tyypillinen, mutta koska minä olen houkutellut sen esiin, se kertoo myös siitä, mitä alun perin panin sanoillani tai toiminnallani liikkeelle.”

Jos näen hyväksyntää, minä hyväksyn. Jos näen rakkaudettomuutta, en itse rakasta. Jos näen pelkoa, en ole kyennyt rakentamaan luottamusta. Jos näen ahdistuneisuutta, en ehkä ole osannut kuulla toista. Lindqvistin mukaan vuorovaikutuksessa alkuperäinen kuva ei palaudu minulle identtisenä kopiona omasta itsestäni, vaan sen kääntöpuolena.

Me tarvitsemme toisiamme peileiksi, voidaksemme kehittyä ihmisinä. Tulemme tietoiseksi siitä, millaisia olemme. ”Tietoisuus tarkoittaa kykyä siirtyä tajunnan peilissä sille tasolle, missä itse on oman pohdintansa ja arviointinsa kohde. Kaikki ihmisen korkeimmat henkiset toiminnot perustuvat tähän. Psyyken eri tasojen välille syntyy liike, jonka avulla otan itseeni välimatkaa, valitsen, kritisoin, annan tunnustusta ja luon.” (Lindqvist)

Kaikkiin peileihin pätevät samat säännöt. Voidakseni arvioida pelikuvaani, minun pitää ehtiä pysähtymään peilin eteen. Pitää arvioida, mitä näen ja kuinka tyytyväinen olen näkemääni. Onko hampaiden väliin jäänyt ruokaa, onko tukka valahtanut liikaa otsalle, huulipunaa hampaissa? Näenkö epätietoisuutta, väsymystä, paheksuntaa? Tai ehkä pilkettä silmäkulmassa, iloa, rakkautta.

Näkemäni perusteella minun on päätettävä, mitä haluan muuttaa. Joudun ehkä kohtaamaan kipeitä asioita ja sanomaan ääneen nämä vaikeat tunteet, mutta tuloksena voi olla oivaltaminen, eheytyminen ja rohkeuden kasvaminen.

Kun kohtaat seuraavat kasvot, katso tarkasti, mitä näet.

(Lainaukset Martti Lindqvistin kirjasta ”Unelma rohkeasta elämästä”)

Minä omistan aikani

Esa Pohjanheimo

Jossain vaiheessa ihmisen historiassa tuli tarpeelliseksi mitata aikaa vähän tarkemmin kuin asteikolla päivä-yö. Kaksitoistajärjestelmän puitteissa vuoden kierto jaettiin yksiköihin aina sekuntiin saakka. Karkausvuosien avulla saatiin kalenteri riittävään hyvään synkroniin maailman kanssa. Sittemmin tämä tarkkuus todettiin riittämättömäksi ja määritelmää tarkennettiin. Nyt ”sekunti on 9 192 631 770 kertaa sellaisen värähtelyn jaksonaika, joka vastaa cesium-133-atomin siirtymää perustilan ylihienorakenteen energiatasojen välillä” (wikipedia.org/wiki/Sekunti). Mittaustarkkuus vaikuttaa riittävältä. Aikaan liittyviä ongelmia kuitenkin on jäljellä – ainakin tehokkuus ja ns. hallinta.

Tehokkuus liittyy siihen kuinka paljon ja minkälaisia tuloksia, suoritteita tai aikaansaannoksia syntyy aikayksikköä kohden. Ja pitääkö syntyä, kysyvät ainakin downshiftaajat. Mikä on joutilaisuuden tehokkuusarvo, jos sen tuloksena on hyvä mieli muttei mitään näkyvää? Vai onko joutilaisuus sittenkin tehokasta, jos sen jälkeinen aikatuottavuus onkin aikaisempaa korkeampaa tasoa? Me luultavasti tiedämme oman vastauksemme, mutta emme aina toimi sen mukaan. Ainakaan minä en toimi ja puheista päätellen muutama muukin kipuilee tämän asian kanssa.

Hallintaan liittyy olennaisesti kysymys ajan omistamisesta. Onko aikani minun omaani siinä mielessä, että voin suvereenisti päättää sen käyttämisestä, ja kunnioittavatko muut aikaani oikealla tavalla? Kun sovin työn tekemisestä tai kaupassa käynnistä perheen kanssa, teen omaa aikaani koskevan käyttösopimuksen, mutta siihen ei kuulu esimerkiksi seuraava: Kollega lähettää sähköpostin liitteenä raportin torstaina klo 16.15 ja pyytää siihen kommentit seuraavaan aamuun klo 9.00 mennessä, jolloin palaveri alkaa. Siis ellei tällaisesta iltatyöstä ole erikseen sovittu. Tämä kuitenkin näyttää olevan hyvin tavallista suhtautumista toisen aikaan – voin ottaa sitä käyttöön omaksi hyväkseni, kun tarvitsen. Ja me myös suostumme antamaan aikaamme pois, kun joku sitä on ottamassa. Tehokkuus- ja hallintaongelmat tuottavat huomattavan määrän kiireen tuntua ja muuta huonovointisuutta työssä ja myös työn ulkopuolella.

Ehdotankin, että suhtautuisimme toisen aikaan kuin hänen omaisuuteensa, jolla on perustuslain antama suoja. Voimme pyytää vaikkapa autoa käyttöömme kauppareissua varten, mutta ilman lupaa se on luvaton käyttöönotto tai varkaus – rikollista ja tuomittavaa. Luultavasti kaikilla olisi vähän helpompaa, jos esimerkiksi työssä sopisimme ajan suhteen päiväkotisäännön – ”kädestä ei saa ottaa mutta voi pyytää lainaksi”. Ja tämän nojalla voimme paremmin myös kieltäytyä luovuttamasta ei-sovittua eli sopimatonta aikaa muiden käyttöön.

Painavia uutisia ja kevyitä tulkintoja

Petri Lehtipuu

Loppuvuoden pääuutisten kevennykseksi ajattelin tulkita niiden taustoja vapaasti, hyödyntäen puujalkaisia aasinsiltoja, hevosmiesten tietotoimistoa sekä assosiaatioita työyhteisöjen kehittämiseen ja kuluvaan vuodenaikaan. 

”Epäilty valelääkäri tahkosi yli miljoonan tulot” (Kaleva.fi 14.11.)
Ennen kuin viranomaiset vihelsivät pelin poikki, epäilty valelääkäri Laiho ehti kääriä sievoisen summan rahaa. Tämä johtuu siitä, etteivät asiakkaat osanneet epäillä häntä. Monet potilaat jopa pitivät siitä, että lääkäri vaikutti avoimelta ja keskustelevalta. Suosittelemme lääkäriopintoihin lisättäväksi vuorovaikutustaitojen osuutta, jotta valelääkärit eivät vastedes pääse erottumaan niiden avulla positiivisesti ja siten pitkittämään kiinni jäämistään.

”Näin kuntauudistus etenee” (Kuntalehti.fi 18.11.)
Ensi vuoden alussa kunnille esitetään vaihtoehdot, joita kuntarakennetta pohtinut työryhmä on pohtinut. Arvelemme, ettei ole mitään perää siinä huhussa, että kaikki Suomen kunnat yhdistetään yhdeksi kunnaksi, jonka nimeksi tulee Helsinki. Tällöin syntyy käsite ”yhteiskunta”, jota hallitsee määräajoin valittava viranhaltija. Viranhaltijan nimike poromestari on kompromissi etelän ja pohjoisen edustajien ehdotusten välillä. Tietomme mukaan nimikettä ehdotti Korvatunturin edustaja.

”Velkakriisi luikerteli euroalueen ytimeen” (Helsingin Sanomat 25.11.)
Jouluna kaikkien pitäisi olla kuin veljet keskenään. Tänä vuonna sanontaa on hieman tarkennettu. Uusi määrittely kuuluu: ”jouluna euromaat ovat kuin veljenpojat keskenään”. Tällä ei tarkoiteta Tupua, Hupua ja Lupua. Kyse on sanonnasta ”velka on veli otettaessa, veljenpoika maksettaessa.”

”Karppaajat ällistelevät ympärillään sinkoilevia natsikortteja” (MTV3.fi 7.12.)
Godwinin lain mukaan nettikeskustelut laajentuessaan ajautuvat ennemmin tai myöhemmin umpikujaan, kun joku heittää peliin ns. natsikortin, eli käyttää epäasiallisesti Hitleriä tai natseja argumenttina. Varusteleka.fi on ottanut vinkistä vaarin ja myy pelikorttimuovista tehtyjä natsikortteja hintaan 0,90 e/kpl. Arvelemme, että joulunalusajan varastokuljetuksen yhteydessä on sattunut jokin ongelma, koska mitä ilmeisimmin lasti kyseisiä natsikortteja on sinkoillut karppajajoukkoon. Toivotamme samalla kohtuullisuutta ja ruokarauhaa joulupöytiin.

”Putin: iloitsen nuorten mielenosoituksista” (Iltasanomat.fi 15.12.)
Venäjän presidentti- ja pääministerikortteja (käyntikortteina) ahkerasti käyttävä Vladimir Putin on tyytyväinen. Hän on vakuuttunut siitä, että ”putinilaisen valtakoneiston” seurauksena nuoriso on ilahduttavasti aktivoitunut ilmaisemaan mielipiteensä.  Myös Suomessa muutaman organisaation johtajien tulisi vastaavasti iloita siitä, että ilmapiirimittauksissa ihmiset ovat aktivoituneet huomaamaan, että johtaminen on kuin musiikkia. Nimittäin näiden mielestä johtaminen on kuin harmonikasta. Toisia johtajia tarvitaan kovasti eikä heitä pidä passittaa laulukuoroon.

”Presidenttipelin mysteerit - näitä kukaan ei ole kysynyt” (Aamulehti.fi 17.12.)
Aamulehti pohtii, mistä ihmeestä media keksii presidenttiehdokkaille vielä järkevää kysyttävää ja tolkullisia tehtäviä likipitäen kokonaiseksi kuukaudeksi? Kaikki ehdokkaat ovat jo uutisvuotokierroksensa käyneet ja osoittaneet riittävää huumorintajua, mitä ymmärrykseni mukaan kansa erityisesti odottaa. Jos tulevaisuus olisi helposti ennustettavissa, mitään radikaaleja uusia teemoja ei tarvittaisi tulevissa vaalikeskusteluissa. On kuitenkin toivottavaa, että ehdokkailla on kykyä osoittaa johtajuutta sellaisten tilanteiden esiin tullessa, jotka ovat täysin yllättäviä.

”P-Korea suree kuollutta johtajaansa” (Yle.fi/tekstitv 19.12.)
Saman aamun haastattelussa Ministeri Erkki Tuomioja oli kuitenkin ehtinyt esittää, että ”kukaan ei jää kaipaamaan Kim Jong-iliä” (Yle.fi/tekstitv). Ristiriita on ratkaistavissa ainoastaan joululaulun ja urheilutiedon avulla ja hyvää mielikuvitusta käyttäen. Oletamme, että Tuomiojan mielessä on ollut monen hoilaama joululaulun säe ”En kaipaa kultaakaan.” Hän lienee ajatellut Kim Jong-ilin vuosina 1982 ja 1986 Asian Games –kisoissa voittamia pituushypyn kultamitaleita. Mutta kyseessä on eteläkorealainen elossa oleva urheilija eikä pohjoiskorealainen golf-diktaattori - joka löi jo elämänsä ensimmäisellä golfkierroksella 11 hole-in-onea. Jatkamme asian selvittelyä ja toivotamme Pohjois-Koreaan rauhan ja vapauden täyttämiä aikoja.

”Unelmatyöpaikalla on pullantuoksua” (tyopiste.ttl.fi 7.12.)
Kirjamessujen kävijät kirjasivat post-it-lapuille ajatuksiaan lokakuun lopun Kirjamessuilla. Monet ideat unelmatyöpaikasta olivat hyvin yksinkertaisia ja helposti toteutettavissa. ”Ei kannusteta eikä pakoteta liialliseen työntekoon”, ”Jossa voin oman persoonani kautta tehdä työtä – koko sydämellä”, ”Vapautta ja vastuuta”, ”Ei murjotusta, ei vähättelyä. Kuuntelua, kiitosta ja tasapuolisuutta”, ”Ihmiset tietävät, miksi ovat tänäänkin työpaikalle tulleet”.  Siinä hyviä eväitä alkavalle uudelle vuodelle!