Pentti Martiskainen
Sanonta ”Kankkulan kaivo” on meille kaikille hyvin tuttu. Se vilahtelee värikkäänä kielikuvana arkisessa puheessamme usein. Sen merkitys on varmasti hyvin tuttu kaikille meille. Urbaani sanakirja selittää ilmauksen seuraavasti: Pohjaton "kaivo," jonne hyvin usein heitetään yhteiskunnan varoja. Mutta olemmeko koskaan pysähtyneet miettimään, mistä tämä sanonta on saanut alkunsa? Onko jossain paikkakunta nimeltä Kankkula, vai olisiko kyseessä ollut vaikkapa Kankkulan tila, jolta pohjattomalta tuntunut kaivo oli tavattu. Tuskinpa monikaan meistä on Kankkulassa tullut käyneeksi. Vaikka siellä joku olisi käynytkin, tuskinpa sieltä tai muualtakaan pohjatonta kaivoa löytäisi. ”Kankkulan kaivo” on jäänyt puhtaaksi kielikuvaksi.
Nyt tilanne on kuitenkin muuttunut. Käsite on vahvasti konkretisoitumassa ja se on saanut myös maantieteellisen ulottuvuuden. Oikea ”Kankkulan kaivo” löytyy Välimeren koillisosasta alueelta, jonka tunnemme paremmin nimellä Kreikka. Löydetyn ”Kankkulan kaivon” (kreik. terástos pigádi) vetoisuuden määrittämiseksi on aloitettu EU:n virallinen koe. Alustavien arvioiden pohjalta kaivoon uskotaan uppoavan noin 135 miljardia euroa (135 000 000 000 euroa!), mutta tämä arvio saattaa osoittautua aivan liian varovaiseksi. Todellinen tilavuus saattaa olla jopa kymmenkertainen verrattuna tähän ensimmäiseen arvioon. Tähän asti suurimmat ”Kankkulan kaivon” tyyppiset esiintymät ovat olleet Yhdysvalloissa, jossa kaikki on tunnetusti suurta. Nyt Eurooppa on nousemassa eturiviin hankkeella, jonka voi hyvin nimetä maailman suurimmaksi yhteiskunnan varojen hukkaan heittämiseksi.
EU:n mallioppilaana Suomi on tietysti innolla mukana tässä hankkeessa. Ensimmäisten joukossa löimme pöytään oman tarjouksemme: 1,6 miljardia euroa (1 600 000 000 euroa!). On vain niin vaikea sanoa, onko se vähän vai paljon? Jos sen suhteuttaa vaikkapa terveydenhuollon menoihin, sillä kattaisi Helsingin kaupungin kaikki terveydenhuollon menot yhden vuoden ajan. Siis sekä perusterveydenhuolto että erikoissairaanhoito kaikkineen! Onko se sitten paljon? Ainakin Helsingin kaupunginisien ja sairastavien kaupunkilaisten mielestä se on tosi paljon.
Otetaan vielä toinen esimerkki: Summa riittäisi koko Lapin läänin asukkaiden terveydenhuollon menojen kattamiseen kolmen vuoden ajaksi. Ei ihme, että muutkin kuin lappalaiset ja perussuomalaiset ovat ihmeissään ja vihoissaan.
Onhan se tietysti jaloa, että kaveria autetaan. Tästähän meillä on kokemusta ja talvisodan henkeä on riittänyt moneen kohtaan. Mutta mitä sitten, kun autettava kaveri onkin jokseenkin epäluotettava roisto, joka on hurvitellut rahansa Välimeren lempeisiin tuuliin ja peitellyt tekonsa tilastoja vääristelemällä? Kovin tuntuu karvaalta, kuin kreikkalainen viini ikään.
Eikä tässä vielä kaikki sanoisi ostoskanavan lipevä kauppias. Muutkin maat Välimeren ympärillä ovat tulossa mukaan kilpaan ”Kankkulan kaivon” sijaintipaikasta. Olisiko seuraavana listalla espanjalainen versio (esp. inmenso pozo)?
Mutta mitä tähän sanoisikaan kreikkalainen taivaalle katsellessaan? Tietysti tähän tapaan: ”First came ash but then cash!”
torstai 6. toukokuuta 2010
keskiviikko 28. huhtikuuta 2010
Ash management
Petri Lehtipuu
Eyjafjallan tuhkapilvestä on kirjoitettu ja puhuttu kaikki mahdollinen, mutta muutama syyllisyysasia on vielä ratkaisematta: kenen syytä kaikki on ja miksei kukaan ollut valmistautunut etukäteen tällaiseen riskiin?
Vuoden 2004 tapaninpäivän tsunamin jälkeen on osattu olla herkempiä merenpohjan värähtelymittausten poikkeaville anturitiedoille ja riskianalyyseihin kuuluu varautuminen tsunamivaaraan. Mutta mikään lentoyhtiö ei ollut ottanut huomioon, että on olemassa jokin todennäköisyys sille, että merkittävä osa maailman ilmatilasta suljetaan.
Johtamiseen siirrettävä oppi - jota kutsun nimellä Ash management – on ajatus siitä, että yleensä asiat ovat suunniteltavissa, mutta jonakin päivänä sattuu jotakin sellaista, jota ei ole voitu ennakoida. Mikä on syynä tilanteeseen, joka on luonnonlakien mukainen, mutta jota ei käsitellä liiketalouden perusopinnoissa?
Organisaatio voi käyttää aikaa etsimällä syyllisiä, joita ei löydy, mutta joita tarvittaisiin muiden ihmisten olon helpottamiseksi. Äsh-äännähdykset ja turhautumasta aiheutuvat kirosanat eivät kuitenkaan ole Ash managementin ytimessä.
Hyvä Ash manager on varautunut mahdottomien asioiden tapahtumiseen. Koska niitä ei yleensä tapahdu, sen enempää lottovoittoja kuin lottohäviöitä, niille ei kannata antaa kohtuuttoman suurta merkitystä. Ei kannata jättää perustehtävää siksi, että Bill Gatesin säätiö saattaa olla päättänyt lahjoittaa ennakko-odotusten vastaisesti juuri sinulle suurimman vuosittaisen lahjoituksensa. Eikä ole mieltä jännittää päivästä toiseen pyrstötähden liikeratojen yllättäviä muutoksia ja pyrstötähden iskeytymistä kaupunkiimme.
Mutta yllätykset kuuluvat elämään ja siitä seuraa kaksi johtopäätöstä: on mietittävä etukäteen sitä, mitä tehdään, jos jotakin mahdotonta sattuisi ja kaikki menisi tuhkaksi. Toiseksi on mietittävä, mitä tehdään, jos asiat ovatkin omien päätösten ja toimenpiteiden varassa. Kokemuksen mukaan jälkimmäinen tilanne aiheuttaa enemmän ongelmia työpaikoilla. Siksi aivan tavallisten asioiden kuntoon laittamisella alkaa olla kiire ennen kuin naapuritulivuori Katla purkautuu - vie se sitten viikon tai sata vuotta.
Eyjafjallan tuhkapilvestä on kirjoitettu ja puhuttu kaikki mahdollinen, mutta muutama syyllisyysasia on vielä ratkaisematta: kenen syytä kaikki on ja miksei kukaan ollut valmistautunut etukäteen tällaiseen riskiin?
Vuoden 2004 tapaninpäivän tsunamin jälkeen on osattu olla herkempiä merenpohjan värähtelymittausten poikkeaville anturitiedoille ja riskianalyyseihin kuuluu varautuminen tsunamivaaraan. Mutta mikään lentoyhtiö ei ollut ottanut huomioon, että on olemassa jokin todennäköisyys sille, että merkittävä osa maailman ilmatilasta suljetaan.
Johtamiseen siirrettävä oppi - jota kutsun nimellä Ash management – on ajatus siitä, että yleensä asiat ovat suunniteltavissa, mutta jonakin päivänä sattuu jotakin sellaista, jota ei ole voitu ennakoida. Mikä on syynä tilanteeseen, joka on luonnonlakien mukainen, mutta jota ei käsitellä liiketalouden perusopinnoissa?
Organisaatio voi käyttää aikaa etsimällä syyllisiä, joita ei löydy, mutta joita tarvittaisiin muiden ihmisten olon helpottamiseksi. Äsh-äännähdykset ja turhautumasta aiheutuvat kirosanat eivät kuitenkaan ole Ash managementin ytimessä.
Hyvä Ash manager on varautunut mahdottomien asioiden tapahtumiseen. Koska niitä ei yleensä tapahdu, sen enempää lottovoittoja kuin lottohäviöitä, niille ei kannata antaa kohtuuttoman suurta merkitystä. Ei kannata jättää perustehtävää siksi, että Bill Gatesin säätiö saattaa olla päättänyt lahjoittaa ennakko-odotusten vastaisesti juuri sinulle suurimman vuosittaisen lahjoituksensa. Eikä ole mieltä jännittää päivästä toiseen pyrstötähden liikeratojen yllättäviä muutoksia ja pyrstötähden iskeytymistä kaupunkiimme.
Mutta yllätykset kuuluvat elämään ja siitä seuraa kaksi johtopäätöstä: on mietittävä etukäteen sitä, mitä tehdään, jos jotakin mahdotonta sattuisi ja kaikki menisi tuhkaksi. Toiseksi on mietittävä, mitä tehdään, jos asiat ovatkin omien päätösten ja toimenpiteiden varassa. Kokemuksen mukaan jälkimmäinen tilanne aiheuttaa enemmän ongelmia työpaikoilla. Siksi aivan tavallisten asioiden kuntoon laittamisella alkaa olla kiire ennen kuin naapuritulivuori Katla purkautuu - vie se sitten viikon tai sata vuotta.
perjantai 9. huhtikuuta 2010
Juhlan jälkeen
Lari Junkkari
Olen toisinaan sitkeä. Joistakin asioista jaksan puhua ja kirjoittaa uudestaan ja uudestaan, jos näen ne todella tärkeiksi. Marraskuussa kirjoitin adventista, valmistautumisen ajasta, ja siitä, miten joulun sanoman merkitys nähdään oikeastaan siinä, miten se vaikuttaa tammikuussa ja pitkin vuotta. Sama teema – juhlan jälkeinen aika – on mielessäni taas, pääsiäisen mentyä.
En pohdi näitä juhlia siksi, että haluaisin teksteissäni tarjota lukijoilleni jotain erityistä hengellistä antia, vaan siksi, että huomaan jatkuvasti suomalaisen kulttuurin ammentavan äärettömän paljon kirkkovuoden tarjoamasta aiheistosta. Syntymän ja kuoleman, hyvä ja pahan, oikean ja väärän, rakkauden ja anteeksiannon, kärsimyksen ja auttamisen, uskon ja toivon teemat ovat kaikille ihmisille ns. arkkiteemoja, perustavanlaatuisia kysymyksiä, joiden äärellä olemme aina. Siksi median eri välineet nostavat ne esiin suurten juhlien alla ja aikana; siis täydellä syyllä!
Mämmit ja munat on syöty, rairuoho ja requiem ovat taas takanapäin; on siis johtopäätösten aika. Mitä opittavaa meillä, uskovilla, agnostikoilla ja ateisteilla, on miehestä, joka epäonnistui ja tapettiin, mutta jonka vaikutus ihmiskunnan historiaan on suurempi kuin kenenkään tätä Tellusta tallanneen? Nasaretilaista voi arvioida lukemattomin eri tavoin. Joskus olen ajatellut, että hän oli hienolla tavalla juuri sellainen, jota toivoisin esimiesten ja johtajien olevan: yhtä aikaa joustava ja jämäkkä, kova ja kiva, lempeä ja luja.
Haluan nähdä sen, että työelämän organisaatioissamme on yhä enemmän niitä vastuunkantajia, kaikilla tasoilla, jotka kohtaavat oman työyhteisönsä ihmiset tähänastista herkemmällä ja oivaltavammalla tavalla. Välillä tarvitaan paimenen otetta, suojelemista, kantamista, välillä taas pyhää kiukkua tilanteissa, joista luisutaan vääryyteen. Johtaja, joka osaa pyytää anteeksi ja antaa anteeksi, on minun silmissäni komea johtaja! Esimies, joka osaa pitää pienten ja heikkojen ja muiden väheksymien puolta, on sankarini! Johtaja, joka haluaa kantaa johtamisen kipua, saa ihailuni!
Pääsiäisen jälkeisen ajan tärkein viesti on tämä: seuraa visiotasi, näkyäsi, kutsumustasi, sydämesi paloa! Jos se vie ristille, niin se vie, jos se vie uuteen alkuun, niin se vie. Tärkeintä on, että lähdet liikkeelle, sinua tarvitaan!
Olen toisinaan sitkeä. Joistakin asioista jaksan puhua ja kirjoittaa uudestaan ja uudestaan, jos näen ne todella tärkeiksi. Marraskuussa kirjoitin adventista, valmistautumisen ajasta, ja siitä, miten joulun sanoman merkitys nähdään oikeastaan siinä, miten se vaikuttaa tammikuussa ja pitkin vuotta. Sama teema – juhlan jälkeinen aika – on mielessäni taas, pääsiäisen mentyä.
En pohdi näitä juhlia siksi, että haluaisin teksteissäni tarjota lukijoilleni jotain erityistä hengellistä antia, vaan siksi, että huomaan jatkuvasti suomalaisen kulttuurin ammentavan äärettömän paljon kirkkovuoden tarjoamasta aiheistosta. Syntymän ja kuoleman, hyvä ja pahan, oikean ja väärän, rakkauden ja anteeksiannon, kärsimyksen ja auttamisen, uskon ja toivon teemat ovat kaikille ihmisille ns. arkkiteemoja, perustavanlaatuisia kysymyksiä, joiden äärellä olemme aina. Siksi median eri välineet nostavat ne esiin suurten juhlien alla ja aikana; siis täydellä syyllä!
Mämmit ja munat on syöty, rairuoho ja requiem ovat taas takanapäin; on siis johtopäätösten aika. Mitä opittavaa meillä, uskovilla, agnostikoilla ja ateisteilla, on miehestä, joka epäonnistui ja tapettiin, mutta jonka vaikutus ihmiskunnan historiaan on suurempi kuin kenenkään tätä Tellusta tallanneen? Nasaretilaista voi arvioida lukemattomin eri tavoin. Joskus olen ajatellut, että hän oli hienolla tavalla juuri sellainen, jota toivoisin esimiesten ja johtajien olevan: yhtä aikaa joustava ja jämäkkä, kova ja kiva, lempeä ja luja.
Haluan nähdä sen, että työelämän organisaatioissamme on yhä enemmän niitä vastuunkantajia, kaikilla tasoilla, jotka kohtaavat oman työyhteisönsä ihmiset tähänastista herkemmällä ja oivaltavammalla tavalla. Välillä tarvitaan paimenen otetta, suojelemista, kantamista, välillä taas pyhää kiukkua tilanteissa, joista luisutaan vääryyteen. Johtaja, joka osaa pyytää anteeksi ja antaa anteeksi, on minun silmissäni komea johtaja! Esimies, joka osaa pitää pienten ja heikkojen ja muiden väheksymien puolta, on sankarini! Johtaja, joka haluaa kantaa johtamisen kipua, saa ihailuni!
Pääsiäisen jälkeisen ajan tärkein viesti on tämä: seuraa visiotasi, näkyäsi, kutsumustasi, sydämesi paloa! Jos se vie ristille, niin se vie, jos se vie uuteen alkuun, niin se vie. Tärkeintä on, että lähdet liikkeelle, sinua tarvitaan!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
