keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Persson ja muut heittäytyjät


Tapio Aaltonen

Göran Persson on hyvä puhuja, flunssaisenakin. Saariselän seminaarissa hän otti yritysjohtajayleisönsä rauhallisella, vapaalla, taitavasti rakennetulla ja provosoivalla puheellaan. Puheessa oli asiaa, puhuja oli uskottava ja puhujan vahva läsnäolo plus sopiva annos huumoria kosketti kuulijoiden tunteita. Logos, ethos ja pathos olivat kohdillaan.

Persson oli huolestunut maailman tilasta. Mutta toivoton hän ei ollut. Hän uskoi Euroopan lopulta selviävän hyvin, Yhdysvaltain pääsevän uuteen kukoistukseen ja Kiinan ajautuvan vaikeuksiin. Vaikuttavan puheen voi rakentaa niinkin, että sanoo asiat juuri päinvastoin kuin mitä yleisesti ajatellaan.

Kuka on oikeassa, Ruotsin ex-pääministeri ja nykymaanviljelijä Persson vai taloustieteilijöiden enemmistö? Vastausta ei tiedä kukaan. Kuten ekonomisti Risto Murto samassa seminaarissa totesi, aiemmissa kriiseissä ei ole osattu ennustaa, mitä tulevaisuus toisi tullessaan. 90-luvun laman keskellä kukaan ei tiennyt Nokian noususta. Emme tosiaankaan tiedä, mitä tapahtuu tulevien viiden vuoden aikana. Synkkien ennustusten keskellä tieto tästä tietämättömyydestä on lohdullinen.

Seminaarissa oli muitakin hyviä puheita. Poliitikon viittansa karistanut Matti Vanhanen esitti oman analyysinsä siitä, mitä on meidän paikkamme globaalissa maailmassa. Saksa on keskellä Eurooppaa ja pitää huolen EU:n jatkuvuudesta. Rahaliitto edellyttää poliittisen integraation syvenemistä. Pääministerinä Vanhanen ei olisi voinut puhua näin.

Osmo Soininvaara ei hänkään pettänyt odotuksia. Oikea kasvu on jo pitkään ollut laadullista. BKT nykymuodossaan mittaa kasvua tuskin lainkaan. Laatu ratkaisee. Tiesittekö muuten, että puolet ihmisistä on keskimääräistä tyhmempiä? Muuan taho ärsyyntyi kerran tästä Soininvaaran heitosta ja vaati saada tietää, mitkä olivat puhujan lähteet.

Suomessa on huikean hienoja menestyviä yrityksiä. Tässä tilaisuudessa kuulimme Lappsetin, Pihlajanlinnan ja Siilin tarinat. Jokainen esittelijä oli täynnä iloa ja hehkua, uskoa asiaansa. Lattealla puurtamisella ja muiden menestysreseptien toistamisella ei päästä nousuun. Tulevaisuus on rohkeiden heittäytyjien.

Ei kommentteja: