Joku aika sitten Tapio kirjoitti Novetoksen blogissa kokemuksistaan asiakkaana autokorjaamolla. Tapsan kirjoitus palautti mieleeni kollegani Sakari Suomalan kaverin tarinan tämän jäädessä eläkkeelle - eli hypätään hetkeksi asiakkaan roolista rasvamonttuun:
Arjen sankarimme oli jäämässä eläkkeelle pitkän linjan autopeltisepän töistä, erittäin hyväkuntoisena ja työt olisivat jotenkin vielä ihan maistuneetkin. Siinä törmätessä ja jutustellessa tuli keskustelussa eteen kysymys: monta kymmentä vuotta autoalalla työskennelleenä, oliko joku muuttunut vuosien varrella? ”Jos joku on muuttunut, niin se, että nykykiireen myötä työstä on kyllä jäänyt pois ne hetket, kun ehti katsoa valmista autoa kahvikuppi kädessä ja tuntea ylpeyttä omasta työstä”, vastasi konkari.
Kiire nostetaan tänä päivänä omaksi voimakseen, ”Force majeurekseen”, jota vastaan moni kieltämättä on aika voimaton taistelemaan. Päivittäisten palaverien kuuluukin keskittyä enimmäkseen ajankohtaisiin asioihin, kehittämiseen ja eteenpäin menoon, minkä tahattomana sivuvaikutuksena on taipumus nähdä kaikki asiat vaillinaisina ja keskeneräisinä. Ei liene kuitenkaan ihan mahdotonta työelämän kurveissa ja käänteissä pysähtyä hetkeksi oman kahvikupin kanssa ja nauttia omasta tekemisestä tuloksineen? Työn tulos on tulos, vaikka se uudenveroiseksi korjatun kolarioven sijaan onkin vaikka tiimin auttaminen suoriutumaan tehtävistä, mistä se aiemmin ei suoriutunut. Varmaan näitä rennolla hyvällä tavalla ammattiylpeitä löytyy työyhteisöistämme ainaisen riittämättömyyden tunteen kanssa kamppailevien joukosta eikä kyseessä ole kadonnut kansanperinne.
Motorolassa tuskailtiin muutama vuosikymmen sitten projektien virheiden määrää ja päädyttiin lopputulokseen, että virheistä oppimisen lisäksi kannattaa tunnistaa asiat, jotka toimivat ja vahvistaa niitä. Syntyi Motorola-mallin nimellä kulkeva 4 kysymyksen sarja: ”Mikä on mennyt hyvin? Mikä ei ole mennyt hyvin? Mitä opimme? Mitä teemme eri tavalla seuraavat x kuukauden aikana?” Tämä hyvinkin yksinkertainen työkalu säännöllisesti projektipalavereiden yhteydessä käytettynä johti dramaattiseen laskuun virheiden määrässä. Kysymyssarja pysäyttää porukan hetkeksi ”helikopteriperspektiiviin” ja auttaa hahmottamaan pidempien aikavälien syy-seuraussuhteita keskittyen tekemiseen eikä esimerkiksi porukan välisiin sisäisiin suhteisiin, tykkäämisiin ja tykkäämättömyyksiin. Säännöllinen käyttö ei varmasti ainakaan vähennä porukan ammattiylpeyden tunnetta! Kaupan päälle tulee vastuun jakaminen ja aito yhdessä oppiminen sekä toiminnan kehittäminen ilman, että esimiehen erikseen pitää käynnistellä kehittämisprojektia, jalkauttaa ja suunnitella ne itse kuoliaaksi asti.
Ylpeys omasta työstä auttaa jaksamaan, keskittymään olennaiseen tekemiseen ja keksimään uutta sekä kuten Tapsan esimerkissä, antamaan asiakkaalle mutkatonta, osuvaa ja hyvää palvelua. Sen kulmakivenä on hyvin tehty työ, jonka on huomannut ainakin työn tekijä itse.
2 kommenttia:
Erittäin hyvin sanottu, hyvä Stu! :)
Ylpeänä Sadun kolumnista ja työstä voin kertoa, että juuri näin meillä on tiimissä toimittu ja saatu edistys ja kokouskäyttäytyminen näkyviin ja keskusteluun.
Lähetä kommentti