Kävin kirjamessuilla pitkästä aikaa niin, että ehdin oikein rauhassa tutkia tarjontaa ja kuunnella esityksiä. Sehän siitä seurasi, että kotiin palatessa oli laukku täynnä uusia kirjoja, vaikka lähtiessäni olin ajatellut, että korkeintaan yhden voisin ostaa, jos se olisi todella mielenkiintoinen.
Kirjat ovat olleet minulle aina tärkeitä. Ne ovat avanneet ikkunoita sellaisiin todellisuuksiin, joihin muuten en pääse. Ne ovat aikakoneen lailla kuljettaneet minua nykypäivästä antiikkiin ja takaisin. Niiden avulla olen voinut oppia asioita, kokea erilaisia kohtaloita ja peilata ajatuksiani suurten ajattelijoiden työhön. Kirjat ovat musiikin ohella antaneet minulle keinoja käsitellä tunteitani. Ne ovat lohduttaneet, rohkaisseet, joskus ärsyttäneet. Jotkut olen jättänyt kesken, koska ne ovat ikävystyttäneet minua tai sitten en ole niitä ymmärtänyt.
Monet meistä lukevat paljon ammattikirjallisuutta. Uusia johtamisoppaita, työyhteisön kehittämiseen liittyviä teoksia, strategiakirjoja. Ne ovat tärkeä osa kehittymistämme ja siinä mielessä helppoja, että niiden viesti on helppo sijoittaa omaan työkontekstiin. Niiden lukeminen pitää meidät mukana laajemmassa keskustelussa. Voimme olla niiden kanssa samaa tai eri mieltä, hyödyntää oppeja tai ei. Ne kuitenkin puhuttelevat enimmäkseen meidän järkeämme.
Kaunokirjallisuuttakin on helppo lukea vain pinnan tasolla, mutta yleensä siinä on useita kerroksia. Hyvä kirja paitsi haastaa järkemme, myös puhuttelee meidän tunteitamme. Hyvä tarina kiehtoo. Koska oppiminen on yhteydessä tunteisiin, tarinoiden osuus valmennuksissakin on lisääntynyt.
Idea käyttää klassikoita osana johtamiskoulutusta on jo vanha, mutta se on valitettavan vähän levinnyt. Erityisesti ihmisten johtamiseen liittyvät asiat voisivat avautua kaunokirjallisuuden henkilöiden kautta huomattavasti paremmin kuin teoriapohjaisista teoksista. Kirjallisuus on kuvausta ihmisten välisistä suhteista, päähenkilöiden sisäisestä kasvusta, itsetuntemuksen kehittymisestä – asioista, jotka jokaiselle meistä ovat olennaisen tärkeitä kehityspolullamme.
Oletko itse koskaan miettinyt Shakespearea johtamiskonsulttina? Esimerkiksi Otello on loistava tarina siitä, miten vallanhimo ja juonittelu voivat saada aikaan traagisia seurauksia yhteisössä, kun hallitsija on epävarma.
Olisi mielenkiintoista nähdä, millaista keskustelua teemasta johtajuus syntyisi runojen ja aforismien pohjalta. Aloittaa voisi vaikka Dag Hammarskjöldin, entisen YK:n pääsihteerin, ajatuksesta: valtaa ansaitsee vain se, joka päivittäin hankkii oikeutuksen sen käyttöön.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti