keskiviikko 8. joulukuuta 2010

Sukupolvien yhteinen saari

Ville Lähdesmäki

Kieli on valtaa ja väkevä kieli on väkivaltaa. Jokainen väitelause on kannanotto todellisuuden luonteesta, tai vielä enemmän se luo todellisuutta.

Itseäni on alkanut häiritä yhä enemmän sensaatiohakuiset yleistykset ja myyntiä lisäävät kärjistykset. Toki arvostan hyvää retoriikkaa, mutta silti siitäkin voi tulla pahan maneeri.

Otetaan vaikka esimerkiksi johtaminen. Rehellisesti, kuinka monet jatkuvat uudet ismit ja opit ottavat pannuun. Kaikki ovat johtamisen asiantuntijoita kertomassa, miten pitäisi johtaa yleisesti hyväksytyillä ja kaikille sopivilla tavoilla. Tähän surkeaan traditioon näyttäisi liittyneen myös Tampereen piispa Matti Repo itsenäisyyspäivän saarnassaan, valitettavasti.

Isossa kuvassa kyse kai on siitä, että tahdomme saavuttaa kaikenkattavan, teknisen kokonaisratkaisun ja mallin, jolla johtajan huolet olisi kerralla pyyhitty pois. Ei muuten tule onnistumaan.

Kielen avulla pyrimme määrittelemään, millainen on hyvä johtaja ja samalla luomme sen todellisuuden, jossa tämä johtaminen tapahtuu. Harva sen viikko joku kertoo meille, että esimerkiksi nyt se Y-sukupolvi tulee, näkee ja voittaa. Nehän kaikki ovat kansainvälisten parkettien partaveitsiä, multikielellisiä ihmeitä, sosiaalisia guruja. Sorry, eivät ole. Allekirjoittanut esimerkiksi on matkustellut harvakseltaan, puhuu vain äidinkielen lisäksi ontuvasti englantia ja ruotsia sekä ahdistuu sosiaalisissa tapahtumissa. Olen muuten 28-vuotias eli parasta y-sukupolvi-ikää.

Toisaalta olen tiedonjakamisen avoimuuden kannattaja (laitan mailit aina kaikille, joita asia koskee; en vain niille, jotka tekevät päätöksiä), olen monessa sosiaalisessa mediassa ja tämäkin blogi on kirjoitettu junassa iPadilla matkalla Jyväskylään. Olen muuten 28-vuotias ja parasta y-sukupolvi-ikää.

Miten siis minua tulisi johtaa? Varmuudella sanon, että Y-sukupolvioppaat voi polttaa jouluna saunan pesässä. Mites olisi vaikkapa suhteessa olemisen aidolla kohtaamisella, ilman auktoriteetin turvaa, läsnäolevasti, tasa-arvoisesti ja arvostavasti. Olen kuullut, että hieman iäkkäämmätkin tahtoisivat tätä.

Tämä on siis se silta, joka ylittää sukupolvien kuilun ja vie meidät sukupolvien yhteiselle saarelle. Tämä silta voidaan rakentaa hyvällä johtamisella. Sukupolvien yhteinen saari on mahdollinen.

Ei kommentteja: