Amerikan malliin

Eeva Pitkänen

En ole koskaan ollut suuri Amerikan ihailija. Viimekeväinen USA:n matkani avasi silmäni muutamien asioiden suhteen, jotka näyttivät toimivan siellä paremmin kuin meillä koti-Suomessa.

New York oli minulle aluksi vain kylmä kaupunki pitkine katuineen. Korttelit oli rakennettu täyteen niin korkeita taloja, että auringon olemassaolon tiesi vain teoriassa. Mitä ihailtavaa on Empire State Buildingissä, kun se ei edes näy kadulle?

Inhimillisyyttä ja lämpöä tähän betoniviidakkoon toivat ihmiset. Erityisesti asiakaspalvelu tuntui loppuun asti hiotulta. Asiakkaan oli mukava astua kauppaan, kun heti ovella tervehdittiin iloisesti ”Hi, what’s going on?”. Hetken kaupassa pyörittyäni aina joku tuli kysymään, kuinka voisi olla avuksi. Ja jos en apua tarvinnut, sain katsella rauhassa.

Silmiinpistävää oli, miten paljon työntekijöitä eri paikoissa oli. Kaupoissa oli useampia myyjiä, asemilla palvelutiskejä, siivoojia ja järjestyksenvalvojia. Kahviloissa ja ravintoloissa oli erikseen tarjoilijat ja astioiden keräilijät. Puistoissa ja kaduilla touhusi siivoojia, roskien keräilijöitä, kasvien laittajia. Tuli mieleeni, että mitähän heille maksetaan.

USA:n systeemi on monessa suhteessa hyvin erilainen kuin Suomen. Itselleni on vaikeaa esimerkiksi ymmärtää, miksi niin moni siellä vastustaa terveydenhuollon uudistusta. Jotain siellä kuitenkin täytyy tehdä paremmin kuin meillä Suomessa. Eikö olisi upeaa, jos Suomessakin olisi varaa palkata riittävästi ihmisiä töihin?

Kuvittele, jos olisi mahdollista, että virastoissa, kaupoissa, pankeissa, ravintoloissa ja tuhansissa työpaikoissa tapaisi energisiä, hyväntuulisia ihmisiä. Menisimme aamuisin töihin ja pystyisimme oikeasti tekemään ja kehittämään sitä perustehtävää, jota meidän on tarkoituskin tehdä. Tehtävää, joka antaa elämällemme mielekkyyttä.

Kiire ja stressi tarkoittaisivat ajoittaista inspiraatiota ja jännitettä, jota työ parhaimmillaan tarjoaa. Sen sijaan, että ne olisivat merkkejä alkavasta loppuun palamisesta.

Olemme rakentaneet hyvinvointivaltion turvaamaan vähäosaisia, muiden muassa työttömiä. Nyt tuntuu siltä, että ylläpidämme systeemiä, joka pahimmassa tapauksessa kääntyy avuntarvitsijoitaan vastaan. Hieman samaan tapaan kuin monissa organisaatiossa ja yrityksessä on erilaisia toiminnanohjausjärjestelmiä, jotka työllistävät paljonkin, mutta joiden merkitys varsinaisen perustehtävän tai tarkoituksen kannalta jää kyseenalaiseksi.

Tarvitsemme muutosta. Ja siihen tarvitaan pieniä askeleita. Kestäköön uuden hallituksen muodostaminen kuinka kauan tahansa, jos sieltä löytyisi edes suunta pienille askelille kohti yhteiskuntaa, jossa töitä kannattaisi tehdä ja jossa olisi mahdollista palkata riittävästi tekijöitä.