Kieltä en käy kieltäen

Ville Lähdesmäki

Eräänä päivänä kävellessäni töihin huomasin vaateliikkeen ikkunassa mainoksen. Siinä sanottiin, että ”pikkutakkeja isoille miehille”. Jostain oudosta syystä tämä mainos sai minut pohtimaan kielen vaikutusta mielikuviin, ajatteluun ja käsityksiin. Olematta kielitieteilijä minusta on hauskaa pohtia kielen eri puolia ja sitä, miten kieltä käytetään.

Minusta kieli kertoo ajattelutavoista. Esimerkiksi: mitä kertoo se, että englanninkielessä totuudella on määräinen artikkeli (the truth), kun taas valheella epämääräinen (a lie)? Johtuuko tämä siitä, että toisin kuin valheita totuuksia voi olla vain yksi ja määrätty? Jos näin on, mitä tarkoittaa se, että maailman valtakielellä maailma on yksitotuuksinen. Kieli asettaa meille näin ajattelun rajat. Nämä rajat taas ohjaavat mielikuviamme ja käsityksiämme.

Luin mielenkiinnolla Helsingin Sanomissa olleen Vieraskynän (HS 31.12.2009). Siinä Jakke Holvas väitti, että nykyään kaikki selitetään talouden termein. Talousmetafyysikon mukaan tällainen talouskäsitteisiin turvautuva ”on kuin ihminen, joka etsii hukkaamiaan avaimiaan katulampun valaisemalta alueelta, koska vain sieltä hän voi ne löytää”. Lisäksi ilmiöt saavat hänen mukaansa nimiä, jotka eivät kuvaa ilmiötä: kansalaisia kutsutaan asiakkaiksi, jotka ovat vapaita kuluttajia.

Ottamatta kantaa siihen, onko tutkija oikeassa vai väärässä - ehkäpä sekä-että, niin esimerkkimme kertoo siitä, kuinka kieli ohjaa ajatteluamme, mutta myös rajoittaa sitä. Tulisiko tästä ilmiöstä olla huolissaan. Mielestäni aina kun kieltä ja sen käyttöä pyritään kaventamaan, ohjaamaan tai supistamaan tulisi olla varuillaan: sanovathan monet filosofitkin, että totuus on kielen ominaisuus. Tarkemmin määriteltynä väitelauseen ominaisuus. Eli kun käytämme kieltä, niin määritämme omaa totuuttamme väitteiden ja käsitteiden avulla.

Onkin ollut ilahduttavaa huomata myös yritystä käsitteiden uudelleen tulkintaan ja laajentamiseen. Esimerkiksi ystäväni Antti Kylliäinen on viime aikoina – runsaasti myös mediassa – pyrkinyt avaamaan sitä, mitä armo riisuttuna hengellisestä viitekehyksestä voisi tarkoittaa työelämässä. Antti on oikealla asialla. Hän ei pyri hengellistämään työelämää (silloin hän olisi kait uskontometafyysikko?), vaan purkamaan käsitteen merkityksen osiin ja sanoittamaan sen ydin työelämän terminologialla. Tässä tapauksessa kielen tehtävänä on välittää vanha informaatio uudella kielellisellä tavalla.

Olisi toivottavaa, että kielenkäyttömme säilyisi elävänä. Erityisesti työhaasteiden keskellä. Olen kehitellyt itselleni muutamia harjoituksia, jolla treenaan tätä omassa työssäni: 1) Selitän asian itselleni kuten selittäisin sen 10-vuotiaalle lapselle, 2) Erottelen ydinkäsitteet ja pyrin selittämään asian itselleni ilman näiden käyttämistä sekä 3) pyrin välttämään sivistyssanoja, ammattisanastoa ja sanahelinää. Tiedän, etten ole onnistunut näissä kovin hyvin, mutta jatkan harjoituksia.

Ps. Hauska artikkeli, joka sivuaa teemaa: http://www.economist.com/opinion/displaystory.cfm?story_id=15213613