Elämä on ihanaa

Markus Pessi

Syksyinen ilta-aurinko paistaa, Jacqueline du Pré:n tulkitsema Elgarin sellokonsertto pauhaa stereoista, suloinen kissa kehrää sylissä hetkittäin huomiota vaatien… Ei hassumpaa! Jos hakemalla hakee huonoja puolia, niin onhan minulla syysflunssa, tämän blogin piti valmistua jo aamulla, ja nälkäkin on alkanut jo kaihertaa. Muutakin keksisin, mutta enpä taida mennä sille tielle. Kaikenhan voi nähdä joko tilanteen, asian ominaisuutena tai ongelmana - feature versus issue.

Jokin aika sitten uudelle uralle siirtyneenä voin todeta, että muutos silloin tällöin tekee hyvää. Olen pyrkinyt tietoisesti hidastamaan ja tekemään asioita levosta käsin. Kuulostaa helpolta, mutta lähes yhdeksän kuukautta sitä olen harjoitellut ja vieläkin tahtoo tehokkuusvaade hiipiä mieleen harva se päivä. Tuloksiakin on tosin alkanut jo syntyä: olen paremmalla tuulella, ainakin noin keskimäärin. Liikunta, lepo ja ravinto ovat asettuneet varsin hyvään balanssiin suuremmin rypistämättä. Koen, että minun on helpompi olla aidosti läsnä vuorovaikutustilanteissa. Ajattelun laadun paranemisen tähän myös kernaasti lisäisin, mutta sitä on kovin vaikea mitata. Innostumista ja ideoita on ehken pulppuillut aiempaa enemmän. Fysikaalinen totuus - liike lähtee levosta - tuntuu todella toimivan, kun jaksaa kärsivällisesti ja armollisesti itseään kuunnella.

Välillä on aika optimoida, tehostaa ja tsempata; tähän saamme runsaasti kannustimia joka puolelta. Aina sen sijaan on hyvä aika panostaa itseen ja omaan hyvinvointiin, lähimmäisiämme ja ympäristöämme toki kunnioittaen. Tähän tarve lienee sisäsyntyinen. Inhimillinen kasvu on huikea ja haastava prosessi, jossa tarvitsemme vuorovaikutusta, inhimillisiä peilejä. Lopputulos on varmasti haasteen arvoinen, niin työ- kuin yksityiselämänkin kannalta.

Niin - ja parhaiten kai muutosta voisi toteuttaa pienin askelin, ihan siinä omassa arjessa. Kaiken, edes muutoksen, ei tarvitse olla suureellista ja dramaattista. Edetään pienin askelin – ihmiskulma edellä.