Tämän kevään aikana minulla on ainutlaatuinen tilaisuus miettiä suomalaisen työelämän arvoja. Novetos valittiin mukaan hallituksen kärkihankkeeseen Suomessa Euroopan paras työelämä vuonna 2020. Vastuullisina moottoreina ovat keskeiset työelämätahot, ministeriöitä, työmarkkinajärjestöjä, Tekes ja monia muita.
Meidän roolimme on käynnistää arvokeskustelu, tarkemmin sanoen yrittää tunnistaa tulevaisuuden työelämän arvoja.
Ollaksemme paras meidän on syytä miettiä arvopohjaamme. Millaisten arvojen varassa Suomi on selvinnyt ja menestynyt tähän saakka? Millaisilta arvomme näyttävät nyt? Mitkä arvot auttavat meitä olemaan paras, muiden esikuva?
Kyseessä siis eivät ole mitkään työelämän olympialaiset, joissa joku maa voittaa ja toinen häviää ja joissa jaetaan kultaa ja kunniaa. Olisi lopultakin melko mahdotonta sanoa, missä maassa työelämä olisi paras, ainakaan eksaktisti. Mutta kun löydetään oikeat indikaattorit, joita parannetaan ja joita sitten arvioidaan, niin vääntö työelämän reippaaksi parantamiseksi alkaa tuntua mielekkäältä.
Kysymyksiä risteilee mielessäni. Voiko työelämä ylipäänsä parantua? Tarvitseeko sen edes parantua? Työelämässä on paljon upeaa. Mutta haasteitakin riittää: stressiä, kiirettä, ei-arvostavaa johtamista, sähläämistä, tehottomuutta, nokittelua, ilottomuutta.
Itsestään työelämä ei muutu. Jonkun on se muutettava, oltava itse se muutos. Tehtävä on lopultakin meidän, jotka eri tavoin olemme mukana työelämässä tai jotka haluaisimme olla mukana.
Millaiset arvot auttaisivat meitä kohottautumaan nykyisen tasomme yläpuolelle? Sitä pohdimme arvopajoissa, verkostoissa, sosiaalisessa mediassa ja vapaamuotoisissa kokoontumisissa. Jos sinua kiinnostaa tulla mukaan johonkin pohdintaan, niin ota yhteyttä kollegaani Satu Vainioon.
Tällä viikolla ajattelin itsekseni tutkailla sellaista arvoa kuin työn ilo. Ajattelin nauttia työstäni, jopa niistä piirteistä, joista en erityisemmin pidä. Tänään olen iloinen siitä, että voin tehdä mielekästä työtä. Kaikki eivät voi, ainakaan tänään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti