Luova luokka? Sinä ja minä!

Lari Junkkari

Bloginpitäjien ja kolumnistien mieliaihe tähän aikaan vuodesta on kuvailla niitä ajatuksia ja tunteita, jotka liittyvät työkauden vaihtumiseen lomakaudeksi. Mikäpä siinä, se koskettaa tavalla tai toisella jokaista. Ajan rytmisyys, asioiden vuorottelu on välttämätöntä: päivä- yö, työ-lepo, arki-juhla, arkinen-pyhä jne. Vanha myyttinen tarina maailman luomisesta korostaa Jumalankin levänneen kuuden luomispäivän jälkeen.

Luovan työn problematiikka kiinnostaa minua monella eri tavalla. Jo pelkkä käsite 'luova työ' saa aikaan pitkänkin pohdiskelun. Viime aikoina sillä näytetään tarkoitettavan ennenkaikkea taiteellista ja tieteellistä, suurta henkistä ponnistusta vaativaa työtä; puhutaan suorastaan luovasta luokasta, johon ihmisistä kuuluu suhteellisen pieni vähemmistö.

Purkaessani viime viikkoina isäni jäämistöä olen päässyt ihailemaan sitä luovuutta, jota hän - olematta mikään puuseppä - oli osoittanut itse rakentamissaan huonekaluissa. Näen hänet vieläkin lapsuuteen vievissä muistikuvissani otsa rypyssä pohtimassa parasta tapaa liittää puukappaleita yhteen. Käsityöläisyys onkin luontevaa liittää luovan työn käsitteeseen.

Haluan kuitenkin sitkeästi helliä minulle tärkeä ajatusta siitä, että jokainen ihminen on luova, jos hän haluaa nähdä itsensä niin ja jos hän haluaa toteuttaa luovuuttaan. Ihmiseksi syntyminen merkitsee luovaksi syntymistä! Ongelma vain taitaa olla siinä, että useimmat ihmiset eivät usko omaan luovuuteensa. Vai onko kysymys siitä, että totunnaisuudet, tyytyminen tavanomaisiin ratkaisuihin ja muiden miellyttämisent tarve kuristavat idulle nousevat uudet luovat ratkaisut.

Olen sitä mieltä, että ihmissuhteisiin liittyvissä asioissa tarvitaan mitä suurimmassa määrin luovuutta. Vanhemmuus, siis lasten kasvattaminen tai lastten kasvamisen tukeminen, on todella intuitiivista, monipuolisen suurta luovuutta edellyttävä tehtävä. Luovat ratkaisut ovat tarpeen myös parisuhteessa elämisessä, yhteisten asioiden hoitamisessa eli politiikassa sekä organisaatioiden johtamisessa ja esimiestyössä.

Jotkut sanovat, että parasta vuosilomassa on se kun saa jättää aivot narikkaan ja olla ajattelematta mitään, "saa vain olla". Meillä kaikilla on varmasti ymmärrystä noihin ilmaisuihin, mutta samalla haluan kuitenkin kääntää esiin lisänäkökulmia. Levon merkitys suorituspaineiden poistamisessa on kiistämättä suuri, mutta se ei mielestäni saisi merkitä luovan ajattelun kääntämistä off-asentoon. Lepo on rentouttaja ja juuri rentous on yksi suurimpia edellytyksiä uuden luomisprosessin alkamiselle. Hiljaisuus, kiireettömyys, näyttämispaineiden puuttuminen ja omasta olemisesta iloitseminen ovat eräitä oleellisia rakennusaineksia luovuudelle. Tarvitaan myös piilotajunnan heikkojen signaalien ja unien kuuntelemista, intuitiivisuutta ja hulluutta sekä vielä luonnon kuten kasvien, eläinten, veden ja maaperän tarkkailemista.

Siispä: luovaa kesäaikaa! Sato kypsyy aikanaan, itsestään!