Lari Junkkari
Ystäväni lähetti minulle adventin ajan tervehdyksen; adventtiinhan me juuri olemme siirtyneet. Hän kertoi viestissään minun joskus -90-luvulla puhuneen innostuneesti adventin ja muun henkisen valmistautumisen merkityksestä. En muista tuota, mutta näin varmasti on ollut. Kuulun niihin ihmisiin, jotka haluavat viettää joulunalusajan ilman joulun ennakkoviettämistä, jotta joulu sitten olisi se juhla. Oikeastaan joulusta haluaisin puhua ja sitä pohtia vasta pitkin tammikuuta: miten joulun viestit vaikuttavat minun arkeeni?
No, kukin meistä tyylillään ja oman näkemyksensä mukaisesti! Jos pikkujoulut ja muut ennakoivat jouluvirityksen tuntuvat hyviltä, niin siitä vaan! Pohdintani kohdistuu tässä siihen, että onko meillä enää oikeaa, syvällisemmän henkisen valmistautumisen ja valmentautumisen mieltä missään asiassa? Tuntuu olevan niin jumalaton kiire, että tilanteisiin on heittäydyttävä improvisoiden ja intuitiolla. Toki tuokin on hyvä taito ja toimii joskus mainiosti. Silti vanhan kansan toteamus, että hyvin suunniteltu on jo puoliksi tehty, pitää paikkansa.
Melkoisen puhuttelevaa on se, että vanhan perinteen mukaan jouluun ja pääsiäiseen valmistaudutaan paastolla. Siis keventämällä: vähentämällä ruokaa, juomaa, pinnallista viihdettä, turhaa sälää mielestä; puhdistamalla kehoa ja sielua. Hyvin hapuilevasti siirrän tätä työorganisaatioidemme arkeen. Mitä se olisi, jos valmistelisimme isot ja tärkeät päätökset viisaammin, pohtivammin, vähemmällä hätäilyllä, joskus hitaamminkin? Koetellen enemmän motiivejamme, vaikuttimiamme, tarkoitusperiämme? Antaen talouden ja tehokkuuden näkökulmien lisäksi tilaa myös inhimillisyydelle, jopa rakkaudelle?
Kyllähän me työelämässä näin teemmekin: meillä on aivoriihtä ja brainstormingia ja johtoryhmän vetäytymistä korpihotellin strategiaväännätykseen ja muuta ennakointia, mutta silti on vielä tilaa monille isoille kysymyksille: mitä me nyt olemme tekemässä ja mitkä ovat sen seuraukset? Kuka minä olen ja keitä me olemme näiden päätösten ja ratkaisujen tekijöinä? Ystävät, kaiken hilpeyden keskellä me elämme myös vakavia aikoja! Tarvitaan keskittynyttä katsomista siihen, mihin mennään.
sunnuntai 29. marraskuuta 2009
torstai 19. marraskuuta 2009
Pelkkää puhetta vai eikö sittenkään
Tuovi Haikala
”Ne puhuu vaan eikä tee mitään” on syytös, jonka saattaa kuulla useinkin. Sinänsä ei kumma, kuluuhan joidenkin tutkimusten mukaan 80 % johdon ja esimiesten ajasta erilaisissa keskusteluissa. Eri asia on, välittyykö niissä keskusteluissa jotain ja syntyykö jotain uutta – oivalluksia, ideoita, uusia tapoja hahmottaa matkaa eteenpäin.
Johtuuko puhumisen vähättely perinteisestä uskostamme vaikenemisen suureen arvoon vai siitä, että koetaan, etteivät puhujat sitoudu sanoihinsa vaan käyttävät löysää kieltä, trendikkäitä ilmauksia ilman syvempää merkitystä vain tehdäkseen vaikutuksen tai ollakseen osa jotain ryhmää? Tekojen täytyy seurata sanoja, mutta se mitä sanomme ja miten sanomme ei ole samantekevää.
Puhumiseen ja kielenkäyttöön on syytä kiinnittää enemmän huomiota. Puhe tai kieli on vahva työkalu, jolla me rakennamme maailmaa. Puhumalla selvitämme asioita, luomme ymmärrystä, teemme sopimuksia. Jotkut kielelliset ilmaisut ovat sinänsä tekoja: hyväksyn, palkkaan, erotan, vahvistan, toisilla taas ilmaisemme ja vahvistamme keskinäisiä suhteita tai ilmaisemme arvostuksemme, ajatuksemme ja kantamme.
Kannanotto ihmisten välisten suhteiden laatuun on myös puhumattomuus – kahvipöytäkeskusteluissa ei välttämättä jaeta sen kummempaa tietoa, mutta arkipäiväinen rupattelu kertoo, että välit ovat kunnossa. Aika pahaksi on päässyt tilanne silloin kun puhevälit ovat katkenneet.
Sanojen valtava voima näkyy erityisen hyvin coachingissa – kysymysten muotoilulla huomio kiinnittyy eri asioihin. Voin kysyä coachattavalta, onko sinulla vaihtoehtoja tai mitä vaihtoehtoja sinulla on. Toinen näistä ohjaa ajatuksen siihen, että vaihtoehtoja joko on tai ei, toinen lähtee perusolettamuksesta, että aina niitä jotain on. Kumpi on innostavampi näkymä haasteellisessa tilanteessa ja saa ohjattavan aidosti miettimään?
On myös hyvä tiedostaa, miten jotkut kysymykset saavat meidät puolustuskannalle kun taas toiset luovat tunteen arvostuksesta. Ajatellaan vaikka tilannetta, että joku kysyy kollegalta miksi hän teki niin kuin teki – välitön reaktio tähän sinänsä neutraaliin kysymykseen on epäilys, että asiassa on jotain vikaa tai kyseenalaistettavaa. Jos taas kysymme, miten hän sen teki, on reaktiona tunne siitä, että on saanut aikaan jotain hyvää ja mielenkiintoista.
Hyvä on muistaa, että elämänkokemuksemme muokkaa tapaa miten ymmärrämme sanat. Yhteistyö, luottamus, ystävyys – kaikki positiivia ilmauksia, mutta jos pienessäkin ryhmässä yrittää määritellä sitä, mitä ne tarkkaan ottaen tarkoittavat, niin syntyy pitkiä tulkintoja. Nämä tulkinnat ohjaavat meidän odotuksiamme ja teot jotka poikkeavat niistä, aiheuttavat kaikenlaista hämminkiä. Siksi tärkeistä asioista pitää puhua riittävän pitkään ja syvään ainakin kerran, jotta yhteinen toiminta onnistuu. Saivartelu on sitten asia erikseen – kuka nyt mitäkin saivarteluksi nimittää.
”Ne puhuu vaan eikä tee mitään” on syytös, jonka saattaa kuulla useinkin. Sinänsä ei kumma, kuluuhan joidenkin tutkimusten mukaan 80 % johdon ja esimiesten ajasta erilaisissa keskusteluissa. Eri asia on, välittyykö niissä keskusteluissa jotain ja syntyykö jotain uutta – oivalluksia, ideoita, uusia tapoja hahmottaa matkaa eteenpäin.
Johtuuko puhumisen vähättely perinteisestä uskostamme vaikenemisen suureen arvoon vai siitä, että koetaan, etteivät puhujat sitoudu sanoihinsa vaan käyttävät löysää kieltä, trendikkäitä ilmauksia ilman syvempää merkitystä vain tehdäkseen vaikutuksen tai ollakseen osa jotain ryhmää? Tekojen täytyy seurata sanoja, mutta se mitä sanomme ja miten sanomme ei ole samantekevää.
Puhumiseen ja kielenkäyttöön on syytä kiinnittää enemmän huomiota. Puhe tai kieli on vahva työkalu, jolla me rakennamme maailmaa. Puhumalla selvitämme asioita, luomme ymmärrystä, teemme sopimuksia. Jotkut kielelliset ilmaisut ovat sinänsä tekoja: hyväksyn, palkkaan, erotan, vahvistan, toisilla taas ilmaisemme ja vahvistamme keskinäisiä suhteita tai ilmaisemme arvostuksemme, ajatuksemme ja kantamme.
Kannanotto ihmisten välisten suhteiden laatuun on myös puhumattomuus – kahvipöytäkeskusteluissa ei välttämättä jaeta sen kummempaa tietoa, mutta arkipäiväinen rupattelu kertoo, että välit ovat kunnossa. Aika pahaksi on päässyt tilanne silloin kun puhevälit ovat katkenneet.
Sanojen valtava voima näkyy erityisen hyvin coachingissa – kysymysten muotoilulla huomio kiinnittyy eri asioihin. Voin kysyä coachattavalta, onko sinulla vaihtoehtoja tai mitä vaihtoehtoja sinulla on. Toinen näistä ohjaa ajatuksen siihen, että vaihtoehtoja joko on tai ei, toinen lähtee perusolettamuksesta, että aina niitä jotain on. Kumpi on innostavampi näkymä haasteellisessa tilanteessa ja saa ohjattavan aidosti miettimään?
On myös hyvä tiedostaa, miten jotkut kysymykset saavat meidät puolustuskannalle kun taas toiset luovat tunteen arvostuksesta. Ajatellaan vaikka tilannetta, että joku kysyy kollegalta miksi hän teki niin kuin teki – välitön reaktio tähän sinänsä neutraaliin kysymykseen on epäilys, että asiassa on jotain vikaa tai kyseenalaistettavaa. Jos taas kysymme, miten hän sen teki, on reaktiona tunne siitä, että on saanut aikaan jotain hyvää ja mielenkiintoista.
Hyvä on muistaa, että elämänkokemuksemme muokkaa tapaa miten ymmärrämme sanat. Yhteistyö, luottamus, ystävyys – kaikki positiivia ilmauksia, mutta jos pienessäkin ryhmässä yrittää määritellä sitä, mitä ne tarkkaan ottaen tarkoittavat, niin syntyy pitkiä tulkintoja. Nämä tulkinnat ohjaavat meidän odotuksiamme ja teot jotka poikkeavat niistä, aiheuttavat kaikenlaista hämminkiä. Siksi tärkeistä asioista pitää puhua riittävän pitkään ja syvään ainakin kerran, jotta yhteinen toiminta onnistuu. Saivartelu on sitten asia erikseen – kuka nyt mitäkin saivarteluksi nimittää.
keskiviikko 18. marraskuuta 2009
Henkinen johtajuus - haastattelu McReads.com
Ville Lähdesmäki
Lukeminen kannattaa aina, joskus voi jopa päästä haastatteluun!
Katso haastattelu McReads.com sivulta tai suoraan alla olevista linkeistä
Osa I: http://mcreads.com/library/haastattelu-ville-lahdesmaki-part-1/
Osa II: http://mcreads.com/library/haastattelu-ville-lahdesmaki-part-2/
Lukeminen kannattaa aina, joskus voi jopa päästä haastatteluun!
Katso haastattelu McReads.com sivulta tai suoraan alla olevista linkeistä
Osa I: http://mcreads.com/library/haastattelu-ville-lahdesmaki-part-1/
Osa II: http://mcreads.com/library/haastattelu-ville-lahdesmaki-part-2/
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
