Lari Junkkari:
Kun minulta kysytään, mikä olisin, jos olisin eläin, niin tavallisesti vastaan: KARHU. Pidän sitä sympaattisena, uljaana ja tärkeänä eläimenä, johon liittyy hyvällä tavalla ikivanhaa mytologiaa. Näin talven tullen ajattelen usein noita mesikämmeniä talvipesissään. Tunnen melkeinpä kateutta: minunkin tekisi mieli kellahtaa pitkille unille!
Viime vuosina olen alkanut harjoittaa jotain sellaista, joka etäisesti muistuttaa tuollaista talvilepoa. Annan nimittäin pimeän ja lumen kietoutua ympärilleni, hidastaa vauhtiani. Marraskuusta helmikuuhun yritän tahdistaa sisäistä kelloani luonnon rytmin mukaiseksi. Valoisan ja lämpimän ajan vauhti saa vähentyä. On aika mennä ajatusten, miettimisen, pohtimisen kohtuun. Siellä voin kysellä asioiden olemusta, tarkoituksia, merkityksiä ja mielekkyyksiä. Siitä kohdusta voi sitten syntyä jotain uutta. Uutta tietoisuutta.
Talvipesän ja kohdun mielikuvien rinnalle on viime viikkoina tullut kolmaskin onkalo: meripedon vatsa! Tuo hurja mielikuva sisältyy Richard Rohrin kirjaan Suostu elämään. Siinä hän kertoo vanhan tarinan Joonasta, joka ei halua ottaa vastaan hänelle annettua tehtävää, vaan pakenee laivalla. Syylliseksi hirmumyrskyyn epäiltynä hänet heitetään mereen ja suuri vesipeto nielaisee hänet. Kolmantena päivänä peto sylkäisee Joonan suustaan ja asioita uudelleen miettineenä tämä lähtee suorittamaan tehtäväänsä.
Rohr kirjoittaa: ”Meidän on mentävä joksikin aikaa valaan vatsaan. Silloin ja vain silloin meidät syljetään uudelle rannalle ja ymmärrämme kutsumuksemme.” Tämä on puhutteleva lause, jota olen paljon miettinyt. Hyvin harvoin me suostumme pedon vatsaan vapaaehtoisesti. Usein meidät heitetään sinne. Jokin elämämme rankka tilanne työntää meidät sinne. Nuo pimeät jaksot eivät tunnu hyviltä ja kuitenkin me joudumme myöntämään, että juuri niiden kautta olemme oppineet tärkeimmät oppimme.
Nuo ’valaanvatsa’ –kokemukset voivat olla yksilön kokemuksia, perheen tapahtumia, yhteiskunnallisesti vaikeita aikoja tai koko ihmiskunnan koettelemuksia. Tämän ajan vaativa työelämä tuottaa noita ahtaita, pimeitä hetkiä, Jokelan tragedian kaltaiset tapahtumat työntävät perheitä ja kokonaista kansakuntaa uudelleenarvioinnin paikalle, ilmastomuutoksen uhka on valtavan pedon vatsa koko ihmissuvulle. Millaiselle uudelle rannalle meidät sylkäistään? Millaisen uuden ymmärryksen sinä ja minä saamme? Millä tavalla kutsumuksemme nyt näyttäytyy?
On aika tehdä hyviä kysymyksiä.
Lari Junkkari
