keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Persson ja muut heittäytyjät


Tapio Aaltonen

Göran Persson on hyvä puhuja, flunssaisenakin. Saariselän seminaarissa hän otti yritysjohtajayleisönsä rauhallisella, vapaalla, taitavasti rakennetulla ja provosoivalla puheellaan. Puheessa oli asiaa, puhuja oli uskottava ja puhujan vahva läsnäolo plus sopiva annos huumoria kosketti kuulijoiden tunteita. Logos, ethos ja pathos olivat kohdillaan.

Persson oli huolestunut maailman tilasta. Mutta toivoton hän ei ollut. Hän uskoi Euroopan lopulta selviävän hyvin, Yhdysvaltain pääsevän uuteen kukoistukseen ja Kiinan ajautuvan vaikeuksiin. Vaikuttavan puheen voi rakentaa niinkin, että sanoo asiat juuri päinvastoin kuin mitä yleisesti ajatellaan.

Kuka on oikeassa, Ruotsin ex-pääministeri ja nykymaanviljelijä Persson vai taloustieteilijöiden enemmistö? Vastausta ei tiedä kukaan. Kuten ekonomisti Risto Murto samassa seminaarissa totesi, aiemmissa kriiseissä ei ole osattu ennustaa, mitä tulevaisuus toisi tullessaan. 90-luvun laman keskellä kukaan ei tiennyt Nokian noususta. Emme tosiaankaan tiedä, mitä tapahtuu tulevien viiden vuoden aikana. Synkkien ennustusten keskellä tieto tästä tietämättömyydestä on lohdullinen.

Seminaarissa oli muitakin hyviä puheita. Poliitikon viittansa karistanut Matti Vanhanen esitti oman analyysinsä siitä, mitä on meidän paikkamme globaalissa maailmassa. Saksa on keskellä Eurooppaa ja pitää huolen EU:n jatkuvuudesta. Rahaliitto edellyttää poliittisen integraation syvenemistä. Pääministerinä Vanhanen ei olisi voinut puhua näin.

Osmo Soininvaara ei hänkään pettänyt odotuksia. Oikea kasvu on jo pitkään ollut laadullista. BKT nykymuodossaan mittaa kasvua tuskin lainkaan. Laatu ratkaisee. Tiesittekö muuten, että puolet ihmisistä on keskimääräistä tyhmempiä? Muuan taho ärsyyntyi kerran tästä Soininvaaran heitosta ja vaati saada tietää, mitkä olivat puhujan lähteet.

Suomessa on huikean hienoja menestyviä yrityksiä. Tässä tilaisuudessa kuulimme Lappsetin, Pihlajanlinnan ja Siilin tarinat. Jokainen esittelijä oli täynnä iloa ja hehkua, uskoa asiaansa. Lattealla puurtamisella ja muiden menestysreseptien toistamisella ei päästä nousuun. Tulevaisuus on rohkeiden heittäytyjien.

tiistai 20. marraskuuta 2012

Johtaja – aina valmiina?


Heikki Nummelin

Muistan vuosien takaa kirjan ”Kaikki mitä minun on todella tarvinnut tietää opin jo lastentarhassa”. Voisin myös todeta, että “Kaikki mitä todella olen tarvinnut johtajana opin jo partiossa”.

Kun ajattelen valmentajan työtäni johtamisen ja työhyvinvoinnin kehittäjänä sekä aikaisempia työtehtäviäni toimitusjohtajana ja muita esimiestehtäviä, mietin usein, miksi ajattelen asioista juuri niin kuin ajattelen. Mikä on uskomukseni ajatusten taustalla?

Uskomukseni on todennäköisesti seurausta siitä kasvuympäristöstä, missä olen saanut elää parikymmentä ensimmäistä vuottani. Pitkäaikaisella partioharrastuksellani on epäilemättä ollut paljon merkitystä.

Uskotko sinä, että voisit saada seuraavista, partioharrastuksestani kumpuavista ajatuksista hyödyllisiä vaikutteita oman yrityksesi johtamiseen tai johdettavana olemiseen? Mieti, mitä kohdallasi tarkoittaisivat:

  • Epäonnistuminen. Uskallat ottaa vastaan tehtäviä, joita et vielä osaa ja tiedät että epäonnistumisesta ei rangaista. Uskallat antaa porukalle tehtäviä ja kannustaa heitä onnistumaan.
  • Vaikeuksien kautta voittoon. Tehtävien loppuunsaattaminen ja matkalla koetut vaikeudet kasvattavat yhteisöä ja yhteisöllisyyttä jos kaveria ei jätetä yksin. Yhdessä koetut vaikeudet ja niiden voittaminen on parasta mitä tiedän.
  • Johtamisroolin vaihtuminen. Pystytkö olemaan johdettavana vaikka “asemasi” edellyttää johtajana olemista. Voitko luottaa siihen, että oma tapasi hoitaa asioita tai organisoida ei olekaan se ainoa oikea?
  • Luottamus. Pystytkö luottamaan ihmisiin ja siihen että he hoitavat hommansa?
  • Vertaisjohtajuus. Johtajuus voi olla sopimiskysymys. Sovitaan yhteisesti että sinä olet nyt porukan johtaja. Seuraavalla kerralla on jonkun muun vuoro.
  • Vastuu itsestä ja kavereista. Kukin on vastuussa itsestään ja tavaroistaan eikä voi luottaa siihen, että äiti tulee apuun. Kaveria autetaan.
  • Pyrkimys pitää vanhemmat ja viranomaiset loitolla. Vanhemmat tekevät joskus lapsilleen merkittävää vahinkoa holhoamalla ja huolehtimalla liikaa. Samoin tekevät viranomaiset.
  • Hauskanpito, onnellisuus ja aidoista asioista nauttiminen. Hetkestä nauttiminen, pienet elämykset, tilannekomiikka ja yhdessä kokeminen ovat tärkeitä onnen palasia.
Näillä eväin pohdin omaa ihmis- ja johtamiskäsitystäni lähes päivittäin. Oletko sinä valmiina sukeltamaan omiin, johtamistyösi taustalla vaikuttaviin uskomuksiisi?

maanantai 12. marraskuuta 2012

Ylös, ulos ja palaveriin


Jan Holst

Korporaatiomaailman kokoukset ovat usein pelkkää ajanhaaskausta. 

Kerta toisensa jälkeen olen istunut jonkun koolle kutsumassa palaverissa. Toisten osallistujien poissaolevista kasvoista olen voinut lukea heidän miettivän samoja kysymyksiä kuin minäkin: Miksi palaveri on oikein kutsuttu koolle? Miksi keskustelemme jostain ihan muusta kuin agendalla mainituista asioista? Miksi paikalle on kutsuttu ihmisiä, joita ei tarvita agendalla olevien asioiden päättämiseen? 

Turhautumista, hukkaan heitettyjä tunteja ja motivaation tappamista.

Herätys, korporaatit! Einstein määritteli hulluuden toimintana, jossa jatketaan samaa vanhaa toimintaa, mutta odotetaan silti erilaista lopputulemaa. Jos siis haluamme tehostaa palaverikulttuuriamme, pitää meidän tehdä jotain toisin kuin ennen. Tähän on olemassa hyvä ja toimiva ratkaisu: pidetään kokoukset ulkona yhdistettynä kävely- tai juoksulenkkiin.

Lenkkikokousten ilmeisin loistokkuus liittyy likuntaan. Säännöllisen kokoustajan kunto kasvaa, mieliala nousee ja unen laatu kohenee. Samalla keskittymiskyky ja muisti paranevat. Parhaassa tapauksessa muutama liikakilokin karisee ja kuvaan astuu myös terveellisempi ruokavalio. Aika hyviä sivutuotteita kokouksille – vai mitä?

Uskallan omien kokemusteni perusteella väittää, että lenkkikokous on myös työtehokkuutensa puolesta neukkaripalaveria parempi.

Lenkkeillessä ei pysty kommunikoimaan kovin monen ihmisen kanssa yhtä aikaa. Tämä rajoittaa kokoustajien lukumäärää, mikä puolestaan auttaa rajaamaan osallistujat agendan kannalta keskeisimpiin. Henkilöt, joiden läsnäolo ei ole välttämätöntä, voivat käyttää aikansa johonkin tuottavaan. Ja ne, jotka ovat mukana, saavat työskennellä tehokkaammin. Näin säästetään paljon aikaa ja resursseja samalla, kun kokousten teho kasvaa.

Kun kokoukset käyvät kirjaimellisesti kunnolle, tulee kalenteriin sovittua vain sellaisia kokouksia, jotka todellakin ovat kokoontumisen arvoisia. Merkittävää on myös se, että lenkkikokoukset pysyvät yleensä aikatauluissaan. Harva business-päättäjä edes pystyisi venyttämään lenkkikokoustaan yli kahden tunnin. Tosin Steve Jobs harrasti yli kaksituntisiakin kävelykokouksia, jos hän koki että neuvottelukumppania piti vielä ”pehmentää” myötämielisemmäksi hänen visioilleen.

Toinen tunnettu kävelypalaveeraaja on Helsingissä lokakuun lopussa vieraillut neurojohtajuusguru David Rock. Hän kertoi lenkkikokousten lisäävän ihmisen älykkyyttä. Rockin mukaan fyysinen liikunta on jopa opiskelua tehokkaampaa kognitiivisten kykyjen kehittämisessä.

Näillä perusteilla haastan kaikki korporaatit vaihtamaan edes muutaman kerran viikossa liituraidan verkkariin ja siirtämään palaverinsa ulos lenkkipolulle. Jos lenkkipalaverin tehokkuus tai mielekkyys epäilyttää, ota minuun yhteyttä. Voin todistaa väitteeni todeksi - lenkkipalaverilla tietenkin.

tiistai 6. marraskuuta 2012

Halutaan muutosta, vaaditaan muuttumista

Jani Muhonen

Puhutaan paljon muutoksesta ja sen johtamisesta, change management alkaa olla jo yleiskielinen termi alalla kuin alalla. Muutosta tapahtuu joka hetki ympärillämme ja vaikka itse sitä ei aina haluaisikaan, ympäristö joka tapauksessa on muutoksen kourissa. Mutta mistä puhutaan, mitä oikein tapahtuu kun aiheena on muutos? Onko se hyvä asia, vai paha? Onko se jotain mikä tuhoaa, vai luoko se elämää?

Suomen kielemme on hieno kieli, se mahdollistaa sanakieputukset ja merkitysten monimuotoisuuden. Vaan on sillä hankaluutensakin, toisinaan jäämme kielemme vangeiksi, emmekä välttämättä tahdo ymmärtää mikä on todellinen aihe, mikä on todellinen merkitys. Siksi paikoin tekee hyvää peilata tuttujakin sanoja vieraiden kielten avulla. (Tai tuttujen. Mutta muiden kielten siis.)

Muutos on englanniksi change.

Change tarkoittaa myös vaihtamista, vaihtumista, muunnosta. Siis jotain ulkoista muuttumista; vaihdetaan eurot dollareiksi, vaihdetaan toimipaikkaa, vaihdetaan auto moottoripyörään. Siksipä tuntuukin niin oudolta, että yritysten kohdalla puhutaan muutoksesta (change), kun oikeasti pitäisi puhua muuttumisesta (transformation).

Jos yrityksen muutosprojekti jää vain ulkokohtaiseksi change-tyyppiseksi muutokseksi, se ei kosketa yrityksen sisintä, eli kulttuuria. Ja mikä tekeekään kulttuurin, eivätkö vain yrityksen työntekijät, ihmiset? Tämän ymmärtäen kaikki meneillään olevat muutoshankkeet olisi kai syytä keskeyttää ja ottaa aiheeksi tuo transformation, joka suomennettuna merkitsee muuttumista, muodonmuutosta. Sisäistä muunnosta.

Eihän toukasta tule perhosta muutoksen (change) avulla vaan muuttumisen (transformation) myötä.

Epäilenpä silti, että muuttumiseenkaan ei ole mahdollisuuksia jos ei sitä ennen ole halukkuutta uuudistua (renewal). Sillä tarkoittaahan muuttuminen aina väistämättä myös tätä. Perhonen on se sama toukka, mutta muuttunut, uudistunut.

Olisiko siis tässä avain menestyksekkäisiin "muutoshankkeisiin", uudistumishalu? Mutta mistä se sitten kumpuaa, mikä saa kenetkään haluamaan uudistumista? Yllättävää kyllä, vastaus löytynee hyvin läheltä, uusiutumisesta.

Muutosta tapahtuu koska uusiutumista tapahtuu. Uusiutuminen (regeneration) on kuitenkin onneksi meihin sisäänrakennettuna, ymmärrät kun katsot miten sen sanakirja osaa kääntää myös termeiksi: elpyminen, puhdistuminen, uudestisyntyminen! Ja tästä jo on sangen helppoa nähdä kuinka puhutaan jo hyvin perustavaa laatua olevista asioista; näistä jokaista tarvitsemme, ne ovat elinehto. Ja ympyrä sulkeutuu: kuinka voi olla elpymistä, puhdistumista tai uudestisyntymistä ilman muutosta?

Puu kasvaa vain jos se jatkuvasti uusiutuu, muistaen edesmenneen Juice Leskisen sanat: "Puusta, jos pystyyn se kuivettuu, saa vain koristeen".

Eli jos halutaan muutosta, sen onnistuminen edellyttää muuttumista. Jotta voidaan muuttua, pitää uudistua. Jota ei voi tapahtua ilman uusiutumista. Loogista, eikö?