Massoittain tunteita. Lämpimiä ja jännittäviä tunteita.
Esikoiskirjani julkaistaan vielä tässä kuussa. Ihan oikea kirja! Tunnen suurta kiitollisuutta. Tosi suurta. Kaikki ne ihmiset, joita olen saanut tavata ja haastatella. Kaikki ne hetket, kun olen kirjoittanut ja saanut oivalluksia. Kaikki tämä loppusuoran selkiytyminen ja sanojen asettuminen mukavalla tavalla osaksi kokonaisuutta nimeltä Läsnäilo – Itsetuntemus ja enneagrammi.
Mieheni oli ehtinyt kannustaa kirjoittamiseen jo monesti. Olin antanut kirja-ajatuksen tulla ja mennä korvista läpi vaan.
Hirvitti, kun näytin Ensimmäistä Läpyskää miehelleni. Sain kehotuksen jatkaa. Itse ajattelin, että jonkinlainen esitelehdykkä Läsnäilosta saisi riittää. ”Paksu kirja sen olla pitää”, intti mieheni. Vuonna 2009 ymmärsin sen itsekin.
Hiljalleen kirjan ja ihon paksuus kasvoivat. Jokaisen muille näyttämisen myötä olin arvioista vähemmän vereslihalla. Opin ottamaan vastaan rakentavaa kritiikkiä. ”Sivunumerot voisi olla.” ”Kake, Make ja Jake eivät ehkä ole parhaita mahdollisia haastateltujen nimimerkkejä.”
Ymmärsin, että tutut koelukijani antoivat varsin diplomaattista palautetta. Tänä kesänä olin kasvattanut nahkani vastaanottamaan todella rohkeaa rakentavaa palautetta aivan tuntemattomalta – kustannustoimittajaltani Pekka Saaraiselta.
Vaatimus napakoittamisesta tarkoitti lyhentämistä, poistamista, tiivistämistä, tehostamista. Noistakin sanoista Pekka olisi poistanut osan. Olin loukkaantua hienojen ajatusteni poistoehdotuksista. Ymmärsin kuitenkin, että Pekka vain antoi tekemälleni työlle suuren arvon. Luotin, että hän halusi tehdä kanssani hyvän kirjan.
Pekka ei tuntenut minua eikä varonut tunteitani. Välillä teki mieleni vajota maan alle. Mutta Pekka oli oikeassa. Nyt, kirja kädessäni, näen sen oikein hyvin. Viilasimme yhdessä kirjan, josta tuli parempi kuin osasin ajatellakaan. Se oli merkittävä kokemus.Kirja on valmis, mutta sen tehtävä vasta alussa: toivon kirjan opastavan lukijansa läsnäiloiseen elämään.
