tiistai 29. toukokuuta 2012

Väsynyt mutta onnellinen

Lari Junkkari


Luin suurella mielenkiinnolla professori Kirsti Lonkan haastattelun uusimmasta Novetos Newsista. Hän puhuu oppimisesta, arkisten tilanteiden hyväksikäytöstä ymmärryksen lisääjänä sekä innostuksesta ja väsymyksestä. Jäin erityisesti pohtimaan hänen mainiota huomiotaan siitä, että väsymys ei ole huono asia, vaan hyvä osoitus siitä, että ihminen on pannut itseään likoon. ”Positiivinen väsymys yhdistyneenä kiinnostuneisuuteen viittaa pelkkää innostuneisuutta paremmin oppimiseen liittyvään passioon, haluun oppia uutta.”
On tärkeää, että puhumme väsymyksestä luonnollisena asiana, jota ei tarvitse hävetä ja peittää. Takavuosina nousi esille hyvin vahvasti huoli työuupumuksesta. Silloin oli havaittavissa, että asiasta oli jokaisella oma vahva mielipide, vaikka käsitteet menivätkin ihan sekaisin. Keskusteluissa sotkeutuivat työuupumus ja muu uupumus, työuupumus ja työväsymys. Ei osattu tai edelleenkään osata katsoa mistä oikeastaan on kysymys, kun joku puhuu uupumuksestaan. Normaali työväsymys nähdään aivan liian helposti työuupumuksena. Ne ovat olemukseltaan aivan eri asioita.
On juuri niin kuin professori Lonka toteaa: jos et ole väsynyt, oletko silloin oikeastaan tehnytkään mitään. Jopa flow-tila väsyttää. Sen vallitessa on pitkään se tunne, että minähän jaksan mitä tahansa, koska tämä noste on niin ihanaa, mutta lopulta tullaan siihen, että väsymys näyttäytyy. Hyvä niin. On surullista, jos ihminen kuvittelee, että hänen on oltava joku duracell-pupu, ihmejaksaja. On surullista jos katoaa ymmärrys kaiken jaksottaisuudesta, luoteesta ja vuoksesta, yöstä ja päivästä, arjesta ja juhlasta, työstä ja levosta, jaksamisesta ja väsymyksestä. Ei voi olla jaksamisen upeaa tunnetta, jollei ole kokemusta väsymyksestä.
Väsymys on oire, suloinen, tervetullut oire. Ihmiset pelkäävät turhaan erilaisia oireita itsessään. Jokainen oire, kuinka hankalalta se voi välillä tuntuakin, on mielekäs. Se on tärkeä viestintuoja, jota pitää kuunnella ja jonka kanssa tulee keskustella. ”Väsymys, mitä haluat kerto minulle?” ”Ärtymys, mikä on viestisi minulle; mikä on se syvempi tunne, jonka haluaisit paljastaa?” Me tiedämme, kuinka tärkeää itsensä tunteminen on, mutta silti me emme riittävästi pysähdy kysymään, mitä meille kuuluu, miten voimme, mitä haluamme ja mistä innostumme. Siksi onnellinen on se, joka osaa sanoa: ”Väsymys, näytä minulle tie!” Onnellisuus tulee siitä, että tuon pyynnön takana ovat mahdollisuudet oppia jotain hyvin tärkeää itsestään, työstään ja elämästään.

keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Milloin voit tulla onnelliseksi? Vai juuri nyt?


Jani Muhonen

Olisitko sitten varmasti onnellinen, jos talous ei aiheuttaisi minkäänlaisia huolia? Jos oma rahatilanne olisi varmasti sellainen, että koskaan enää se ei vaivaisi, koskaan ei tulisi hetkeä, jolloin mikään valinta tai tilanne olisi kiinni rahasta? Voisit vaihtaa autoon, jota ei tarvitsisi korjata, remontoida talon, avittaa läheisiäsi. Jos raha ei olisi rajallista, tekisit kaikki ne hyvätkin teot, jotka tahtoisitkin. Olisitko siis onnellinen, jos rahaa olisi aina riittävästi, mihin tahansa, mitä haluaisit?

Vai olisitko siinä tapauksessa onnellinen, että rahan lisäksi olisi aikaa tehdä kaikki ne asiat, mistä aina olet haaveillut? Jos kalenteria ei rajoittaisi mitkään velvoitteet, mitkään tylsät tai vastenmieliset asiat ja kaikelle mitä pidät tärkeänä tai mielenkiintoisena, aina riittäisi aikaa? Kenties käyttäisit aikaa hyviin tekoihin, toisten ihmisten kohtaamiseen tai lepoon, matkustamiseen. Vai työntekoon, keskeneräisten hankkeiden loppuunsaattamiseen? Olisitko onnellinen, jos aika ei koskaan loppuisi kesken, jos aina olisi aikaa?

Mutta mitä tehdä rahalla ja ajalla, jos terveys ei kestä. Onko onnellisuutesi loppujen lopuksi sidonnainen omaan olotilaasi? Mikäli fyysinen tai psyykkinen terveys ei koskaan aiheuttaisi päänvaivaa, sittenkö olisit varmasti onnellinen? Jos psyyke kestäisi, jos keho jaksaisi - pysyisikö onni?

Ehkä vielä lähemmäksi onnea päästään läheisten kautta. Olisinko sitten aina ja iankaikkisesti onnellinen, jos minulle rakkaat ihmiset pysyisivät aina lähelläni? Jos suhteeni puolisooni ja lapsiini muuttuisi vielä rakastavammaksi, avoimemmaksi ja läheisemmäksi? Olisinko silloin niin onnellinen kuin mahdollista? Jos rakkautesi kohde antaisi vastakaikua, olisitko silloin onnellinen?

Jos olisi rahaa, aikaa, terveyttä ja rakkautta; silloinko onnellisuus syntyisi?

Vai voisitko olla onnellinen, kokea onnellisuutta siinäkin tapauksessa, että ajautuisit henkilökohtaiseen konkurssiin? Onko olemassa onnellisuutta, jos joudut luopumaan omasta ajastasi ja tekemään kaiken toisten ehdoilla? Olisitko onnellinen, jos terveytesi ei enää kestäisi?

Voisitko olla onnellinen, jos kaikki rakkaasi otettaisiin sinulta pois?

Tee lista. Määritä kaikki ne asiat, joiden avulla olet onnellinen. Tee sitten toinen lista, joka kertoo, mitä ilman et voi olla onnellinen. Karsi sen jälkeen molempia listoja. Tiivistä ja kyseenalaista jokaista kohtaa. Voisitko lopulta todeta, että onnellisuutesi ei ole mistään ulkoisesta tekijästä sidonnainen? Voisitko havaita, että onnellisuus tulee silloinkin ja erityisesti silloin, jos sitä ei tarvitse miettiä, jos sillä ei enää ole merkitystä? Voisiko onnellisuutta kokea juuri nyt?

perjantai 4. toukokuuta 2012

Delegoi, delegoi, delegoi!



Tiimipalaverissa kerrottiin kuulumisia. Olimme huomanneet ihanan kevään tulemisen. Yksi meistä oli aloittanut puutarhatyöt kaatamalla puita sahalla. Toinen kommentoi sanomalla: ”huomasitko että siitä tulee ääni”.

Vitsissä suomalainen saa moottorisahan käteen ja alkaa kaataa puita. Kun puut on kaadettu, tulee paikalle ruotsalainen, joka vetää sahan käyntiin. ”Mikä ääni tuo on” – suomalainen säikähtää.

Meissä suomalaisissa (niin kuin vitsissä annetaan ymmärtää) on sitä jotakin; alkukantaista voimaa ja sisua, vaikka vähemmälläkin pääsisi. Kaikkea ei kuitenkaan aina tarvitse tehdä itse ja sahassa on moottori, jota voi käyttää.

Esimiesvalmennuksissa opetetaan delegointia. Tuntuu, että sitä pitää ihan kädestä pitäen opetella. ”Helpompi tehdä itse”, on monen vastaus. Toinen tyypillinen kommentti on: ”tiedän asiasta eniten ja se on alun perin minulle annettu”. Kun on vaikea siirtää tehtäviä muille, niin kalenteri täyttyy ja päivät pitenevät. Sitä tekee työt loppuun sitten vaikka sillä kuuluisalla suomalaisella sisulla.

Esimiehen tehokkuudessa on toinenkin puoli. Yhdysvaltalainen tutkija Martin Seligman puhuu opitusta avuttomuudesta.  Seligman tarkoittaa tällä tilannetta, jossa työyhteisössä toimii esimies, joka ei osaa delegoida vaan tekee kaikki asiat itse. Työntekijät ovat kuitenkin oppivaista sorttia. He oppivat, että viime kädessä asiat hoitaa esimies. Käytännössä tilanne näyttäytyy niin, että työntekijöiden yrittäminen loppuu ja he oppivat avuttomiksi. Kohta he eivät kykene tekemään pienintäkään tehtävää itsenäisesti. Onhan heillä kaikkivoipa esimies, joka kuitenkin saattaa tehtävät loppuun tai ainakin varmistaa tehdyn työn laadun.

Tilanteessa auttaa, kun esimies opettelee delegoimaan. Delegoimalla esimies oppii luottamaan työtekijöihinsä. Hän oppii, että tietyt työt voi ihan yhtä taitavasti tehdä joku toinenkin. Tuloksena on, että työntekijöiden motivaatio ja mielekkyys työn tekoon lisääntyy ja työtyytyväisyys paranee. Eikä tässä vielä kaikki. Esimiehen oma työ nimittäin helpottuu, työpäiviin tulee väljyyttä ja hän voi keskittyä siihen mikä työssä on oikeasti tärkeää.

Voiko tämä olla näin yksinkertaista? Työpäivässäsi on varmasti paljon asioita, jotka täyttävät kalenteriasi. Uskallan kuitenkin väittää, että delegointi auttaa. Kannattaa kokeilla. Delegoi kun voit!