perjantai 24. syyskuuta 2010

Aika - Aikuisten Itkuvirsi Kellolle Alistettuna

Jari Ojasti

Syksy toi minulle hyvän opetuksen siitä, että aika on jotain sellaista, joka on aikuisten maailman juttuja. Etenkin, kun on ajasta pulaa eli kiire. Lasten maailmassa eletään tässä ja nyt, kiire on oikeastaan tuntematon käsite. Miten voisi olla kiire jonnekin, kun tässä ja nyt on ihan hyvä?

Olen lukemattomia kertoja opettanut pojalleni, mitä aika on ja miten paljon aikaa on käytettävissä aamulla, että vielä ehtii kouluun ennenkuin opetus alkaa. Kiire hiipii pienen lapsen sanavarastoon ja aikuisten maailma aikarajoineen kolkuttelee jo pienen koululaisen tajunnan ovella.

Meille aikuisille (kellon-)aika on jotain, joka keksittiin, jotta teollistuva yhteiskunta saatiin pysymään järjestyksessä. Aluksi tehtaan pillit vihelsivät työntekijät töihin, se riitti. Nykyisin aikataulutamme työhön liittyvät tapahtumat, lounastauot, omat ja perheenjäsenten harrastukset, jopa lepohetket. Kohta nauru ja tunnereaktiommekin pitää aikatauluttaa, kun ne muuten tyystin unohtuvat... Mikromanageeraus on hiipinyt myös itsen johtamisen reviirille.

Minä ennustan, että vastareaktio on tulossa tai jo käynnissä. Aivomme eivät tykkää nykyisenlaisesta täysin aikataulutetusta elämästä. Positiivisia merkkejä muutoksesta on jo näkyvissä, leppoistaminen on terminä otettu käyttöön ja yhä useampi työssäkäyvä nuori ja vanhempikin on liittynyt hektisyyden vastarintaliikkeeseen. En ihmettele.

tiistai 21. syyskuuta 2010

Kohti elinvoimaisempaa Suomea

Markku Laitinen

Kesälomalla ihmiset yleensä hakevat elinvoimaansa vahvistusta – myös lukemalla. Omalla kesälomallani luin helteisissä tunnelmissa kollegani ja ystäväni Aarne Nurmion Elinvoimainen Suomi –raporttia.

Suomen elinvoiman lähteet –kehitysohjelma käynnistyi syksyllä 2009 ja siinä etsittiin laajalla yhteiskunnallisten päättäjien ja vaikuttajien joukolla ratkaisuja siihen, mistä Suomi voi ammentaa elinvoimansa tulevaisuudessa. Raportti julkistettiin Sitrassa maaliskuun lopussa.

Ohjelman avulla työstettiin toimenpiteiksi näkemyksiä siitä, miten maailmaa ravisteleva finanssi- ja talouskriisi, ilmastonmuutos, väestön ikääntyminen ja tieto- ja viestintätekniikan kehitys muuttavat Suomen toimintaympäristöä. Tavoitteena oli tunnistaa tärkeimmät tekijät, joiden avulla Suomi voi vahvistaa ja uudistaa elinvoimaisuuttaan, kilpailukykyään ja hyvinvointiaan.

Raportti lämmittää ajatuksillaan vielä syksyn koleudessakin. Monipuoliset puheenvuorot ja keskinäinen vuoropuhelu kuului raportissa, joka ravisutti allekirjoittaneen pohdintoja.

Valmentajana ja työnohjaajana huomaa olevansa raportin teemojen kanssa tekemisissä viikoittain. Työn ja ylipäätään elämän merkitys, tarkoitus ja mielekkyys ovat eri tavoin läsnä työyhteisöjen arjessa, kun etsimme viisaampia ratkaisuja tulevaisuuden suuntaan.

Sitran toteuttaman Suomen elinvoiman lähteet -kehitysohjelman puheenjohtaja Sari Baldauf peräänkuulutti uutta ajattelua

- Läpi vuosikymmenten Suomen vaurastumisen on taannut vienti- ja teollisuusvetoinen talous. Nyt globalisaatio on muuttanut teollisen tuotannon maantiedettä ja olemme siirtymässä tuotantolähtöisestä toiminnasta kohti ihmis- ja ratkaisukeskeistä palvelutaloutta. Tämä siirtymä edellyttää meiltä aivan uutta ajattelua.

Mitä kaikkea on tämä uusi ajattelu?

Allekirjoittanut miettii usein sitä, minkä Paul Krugmankin totesi Sitrassa pitämässään alustuksessa, että olemme rakentaneet maailmaan taloudellisen järjestelmän tai koneiston, jota emme hallitse ja jonka toimintaa emme riittävästi ymmärrä.

Maailma ja näyttää vuosi vuodelta yhä absurdimmalta ja isännäksi onkin tullut renki. Mammona hallitsee.

Aarne Nurmio kirjoittaa osuvasti puheenvuorossaan Sitran lopputilaisuudessa:

Olemme rakentaneet yhteiskunnastamme kasvuhakuisten koneistojen, vahvojen instituutioiden maailman. Alkuperäiset päämäärämme ovat paljolti toteutuneet tai muuten kadonneet. Mutta ajattelussamme olemme tottuneet ehdollistamaan kaiken hyvän toteutumisen jatkuvaan määrälliseen ja aineelliseen talouden kasvuun. Ja rakentamistamme instituutiosta on tullut meille yhä vahvempia identiteetin ja turvan lähteitä. Winston Churchill sanoi: ”Ensin me luomme yhteiskuntamme ja sen rakenteet, sitten ne luovat meidät."

Instituutiosta omine tavoitteineen ja rakenteineen on siten vähitellen tullut päämääriä itsessään. Rengistä on tullut isäntä. Siitä on tullut voimakas, hallitseva, kyltymätön; se tahtoo vielä enemmän ja vielä nopeammin. Se on tehnyt ihmisestä, sinusta ja minusta talouden tuotannontekijän, voimavaran, kuluttajan – koneistojensa vangin.

Tämä on se ajan henki, isännäksi päässyt renki, jonka suuren pillin mukaan täällä tanssittava on. Olemme antaneet kahlita itsemme näkökulmiin ja mekanismeihin, jotka nyt estävät uusien mahdollisuuksien tunnistamisen ja hyödyntämisen.

Vahvat instituutiokeskeiset identiteetit ja tuotanto- ja tuotelähtöiset näkökulmat rajoittavat kasvumahdollisuuksien näkemistä. Verkottuvassa palvelutaloudessa uutta kasvua luodaan usein yksittäistä toimijaa laajemmissa kokonaisuuksissa, jotka kehittyvät käyttäjä- ja ratkaisulähtöisesti.


Toivoisin, että Sitra -raportti olisi iltalukemisena kaikkien suomalaisten päättäjien yöpöydällä.

Elinvoimaisempaa syksyä kaikille!

Lisätietoa: http://www.elinvoimanlahteet.fi

perjantai 10. syyskuuta 2010

Erään johtajan tarina

Ville Lähdesmäki

Tampereen ev.lut. seurakuntayhtymän nuorisotyön jokavuotinen taidonnäyte, 10-leiri, on onnellisesti ohitse tältä vuodelta. Yli kolmesataa tamperelaista kymmenenvuotiasta on jälleen turvallisesti kotona yhtä upeaa leirikokemusta rikkaampana. Kolmen teltta yön ja helteisen päivän jälkeen on aika jättää 10-leiri taakse.

10-leirejä on järjestetty Tampereella jo vuodesta 1986. Yli kolmensadan kymmenenvuotiaan suurleireinäkin jo vuodesta 1997. Voidaan siis hyvällä syyllä todeta, että osaamista ja kokemusta leirin järjestämisestä löytyy organisaatiosta paljon. Itselläni on ollut ilo olla mukana leirillä ensimmäistä kertaa vuonna 1992 leiriläisenä. Tämän jälkeen vuodesta 1997 vuoteen 2009 muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta joka kesä erinäisissä tehtävissä isosena, kanavanvetäjänä, alaleirinvetäjänä ja kyläpäällikkönä.

On aika pysähtyä hetkeksi ja katsoa kesän 2009 leiriä taaksepäin johtamisen näkökulmasta. On selvää, että liki neljänsadan ihmisen organisaation johtaminen on varsin haastava tehtävä kokeneellekin johtajalle. Tehtävää ei ainakaan helpota se, että suurin osa heistä on kymmenenvuotiaita sekä muita vapaaehtoisia palkattomia työtekijöitä kuten hieman alle 50 isosta.

Siksi leirin johtoon tarvitaan kokeneita leiriammattilaisia. Yksi heistä on Tampereen Messu-kylän seurakunnan johtava nuorisotyönohjaaja Mirva Mäkelä, joka on vuoden 2010 Löytöretki -leirin johtaja, virallisemmin leirin ohjelma- ja turvallisuusvastaava. Hänellä on mittava 10-leirihistoria, joka tukee häntä vaativassa tehtävässään.

- Alaleirinjohtajana olen ollut joskus 1990-luvun lopulla, olisiko ollut kesä 1997. Sitten 2000 kesästä lähtien sekä kyläpäällikön että kanavan vetäjän tehtävissä, paria välivuotta (2005 ja 2006) lukuun ottamatta. Kun syksyllä 2008 alettiin kysellä uutta johtajaa 10-leirille, niin annoin suostumukseni.

Monet kuvittelevat, että työntekijät ovat leirillä lähinnä lomalla. Tämä harhakäsitys ei voisi pitää vähempää paikkaansa. Päivät saattavat venyä lähes 20-tuntisiksi ja skarppina pitää olla lähes kokoajan. Toinen harhaluulo monesti on, että leirejä ei tarvitsisi suunnitella tai johtaa. Riittää kun mennään jonnekin, ollaan siellä ja tullaan pois. Siksi monilla saattaa olla yllätys, että 25-vuotiasta 10-leiriäkin täytyy suunnitella joka vuosi perusteellisesti paljon itse leiriä aiemmin.

- Leiriä aletaan suunnittelemaan suunnilleen edellisen vuoden lokakuussa, suunnittelutyöryhmään kuuluvat jaetaan kahteen työryhmään (ohjelma- sekä järjestelytyöryhmä). Ohjelma-työryhmä vastaa leirin ohjelman suunnittelusta ja osittain myös toteutuksesta. Järjestelytyöryhmä vastaa leirin käytännönjärjestelyistä ja huolehtii esimerkiksi siirtovessojen (”bajama-jojen”), puolijoukkuetelttojen ynnä muiden tavaroiden vuokraamisesta. Työryhmät kokoon-tuvat tarpeen mukaan pitkin talvea ja kevättä. Koko leirin työporukalla kokoonnumme neljästä kuuteen kertaan käydäksemme läpi leiriin liittyviä asioita. Toukokuussa (tai kesäkuussa) kesätyöntekijöiden ensimmäisenä työpäivänä tuleville alaleirinjohtajille pidetään info missä heille kerrotaan leirin käytännöistä. Isosille info pidetään viikkoa ennen leirin alkua. Näin tiedetään mahdollisimman tarkasti leirille tulevat isoset, Mäkelä summaa.

Tämä kaikki siis tehdään ennen varsinaista leiriä. Juhannuksen jälkeisellä leiriviikolla tahti vain tiivistyy.

- Itse leiriä rakennetaan kaksi päivää. Ensimmäisenä päivänä pystytetään noin 25 puolijoukkuetelttaan 10-vuotiaiden majoitteiksi sekä tuodaan Tampereen Kyttälässä sijaitsevasta nuorisotoimistosta kaikki tarvittavat toimisto- ja muut leiritarvikkeet leiripaikalle. Toisena rakennuspäivänä pystytämme 1500 hengen ison ohjelmateltan sekä pienen 100 hengen ohjelmateltan, jotka ovat lainassa Keuruulta Helluntaiherätyksen Isolta Kirjalta. Molemmat näistä teltoista toimii huonolla kelillä myös "evakuointitelttoina". Toisena rakennuspäivänä pidämme viimeisen palaverin leirin koko työntekijäporukalla telttojen pystytyksen jälkeen. Käymme läpi vielä leirin käytäntöjä. Toinen rakennuspäivä päättyy yhteiseen ehtoollisen viettoon illansuussa, Mäkelä kertoo.

Kolmen leiripäivän jälkeen leirin purkaminen vie vielä aikansa.

- Leirin purku tapahtuu leirin päätöspäivänä. Puolijoukkueteltat puretaan 10-vuotiaiden vielä ollessa paikalla, muut teltat heidän lähdettyään. Samana päivänä vielä leirillä olleilta työntekijöiltä ja vapaaehtoisilta kerätään kirjallinen palaute leiristä. Tämän palautteen pohjalta leiriä pyritään kehittämään seuraavaan vuoteen, mikäli kehitettävää on, Mäkelä toteaa naurahtaen.

Kysyttäessä millaista on johtaa isoa leiriä, jossa on liki 400 henkilöä, joista yli 300 on 10-vuotiaita ja monet työntekijät vapaaehtoisia, Mäkelä vaikuttaa hieman vaatimattomalta.

- Loppupeleissä leirin johtaminen on aika samanlaista leirin koosta riippuen. Toki näin isolla leirillä minulla ei ole juuri ohjelmallista vastuuta, koska mielestäni yhtä aamuhartautta ei voida pitää kovin suurena osana ohjelmavastuuta. Tehtävässä näen tärkeänä mahdollisuuden kuunnella ja jutella työkavereiden kanssa ja tukea heitä tehtävässään.

Mäkelä mielellään siirtää arvostusta työtovereilleen, mikä näkyy myös uskalluksena jakaa vastuuta heille.

- 10-vuotiaat ovat pääasiassa alaleirinjohtajien hyvässä ohjauksessa, joten heidän ohjaamisensa ei ole suoranaisesti minun tehtäväni. Vapaaehtoisten kohdalla tähän asti on ollut se onni, että heistä moni on tullut mukaan "rakkaudesta 10-leiriä kohtaa", joten he ovat motivoi-tuneita olemaan mukana. Tämä helpottaa heidän johtamistaan huomattavasti. Välillä toki nuorten isosten kanssa pitää muistuttaa siitä, että leirillä ollaan ensisijaisesti 10-vuotiaita varten, ei pitämässä omaa kivaa. Tänä vuonna näitä ongelmia ei onneksi juuri ollut.

Mäkelän mukaan työntekijöiden saaminen leirille, sillä leiri tarvitsee yli 20 palkattua työntekijää sekä laadukkaiden ohjelmien tuottaminen 10-vuotiaille, sillä mukava tekeminen ehkäisee koti-ikävää, ovat johtajan näkökulmasta leirin onnistumisen suurimmat haasteet. Toisaalta taas lasten iloiset ilmeet ja hymyt, onnistuneet ohjelmakokonaisuudet ja vanhemmilta tullut kiitos, palkitsevat parhaiten leirin johtajaa.

- Tuntuu yksinkertaisesti hyvältä, kun kuulee 300 10-vuotiaan nauravan ja näkee hymyt heidän kasvoillaan, Mäkelä jatkaa.

Johtajan ei kuitenkaan tarvitse olla yksin tehtävänsä kanssa. Mäkelä arvostaa työyhteisön hänelle antamaa tukea vilpittömästi.

- Tunnen saavani kaiken tarvitsemani tuen, leirillä rinnalla kuitenkin tiiviisti työskentelee leirin sihteeri, Irmeli Paalaste, joka on ollut leirillä vuosia. Häneltä saan tärkeimmän tuen siinä vaiheessa kun en tiedä mitä pitäisi tehdä. Toki johtamistani helpottaa paljon se, että olen ollut leirillä monissa tehtävistä ennen "johtajakauttani". Tunnen leirin organisaation ja käytännöt.

Lopuksi kysyttäessä Mäkelältä neuvoa johtajille yleisesti 10-leirin johtamiskokemuksien valossa, hän sanoo kannustavasti: ”Haasteisiin pitää tarttua rohkeasti. Uudet tehtävät motivoi-vat tekemään työnsä hyvin ja haastavat kohti uutta.”

perjantai 3. syyskuuta 2010

Venäjä, Venäjä, Venäjä

Petri Lehtipuu

Loppukesän keskusteluihin on kuulunut pohdinta siitä, millainen suurvalta Venäjä on ja erityisesti, onko sen talous Hollannin vai Espanjan kokoinen. Jyrki Kataisen Venäjä-lausunto herätti ymmärrettävää huomiota Suomessa, jonkin verran myös itärajan tuolla puolen. Sitä ennen puolestaan ratkaistiin suomalaisten elintarvikkeiden valmistusprosessin hygieniapuutteita, joihin vienti Venäjälle tyssäsi.

Olen viimeksi käynyt Venäjällä Jeltsinin aikaan 1990-luvun puolivälissä, useastikin, mutta Neuvostoliitossa vain kerran Gorbatshovin kauden loppupuolella. Sittemmin olen seurannut Venäjän tilannetta lähinnä median kautta ja Venäjällä käyneiden kertomusten perusteella.

Miten Venäjää johdetaan ja miten sitä pitäisi johtaa? Venäjä luo erittäin vaativan johtamishaasteen jo pelkästään valtavan laajuutensa perusteella eivätkä sen historia ja rakenne monine kansallisuuksineen helpota lähtökohtia. Kiinnostavaksi ja ajankohtaiseksi kysymyksen tekee se, että seuraavat presidentinvaalit ovat edessä vuonna 2012 ja Vladimir Putin voi lain mukaan olla taas ehdolla.

Dmitri Medvedevin presidenttikaudella pääministerin rooli on ollut niin voimakas, että vaikuttaa siltä, että Putin ei todellisuudessa ole luopunut ylimmän vallan käytöstä. Putin on esiintynyt julkisuudessa mielellään erilaisten urheilullisuutta korostavien valokuvien kautta, kun taas Medvedev näyttäytyy enemmänkin asiajohtajana. Virallisesti johtajakaksikko on suurissa asioissa yksimielinen.

Pieni näkemysero on kuitenkin ollut Moskovan ja Pietarin välisen uuden tien rakentamisen yhteydessä. Paikallinen väestö ja ympäristöjärjestöt ovat vastustaneet tien linjausta Himkin vanhan tammimetsän läpi ja yllätyksellisesti Medvedev pysäytti tienrakennustyöt kiistan vuoksi. Tämän hän teki vastoin aikaisempaa Putinin päätöstä, jonka mukaan tie kulkisi kyseistä reittiä. Putin puolestaan edellyttää rakennustöiden jatkamista.

Venäjän historiaan ja kulttuuriin ei ole kuulunut johtamistapa, jossa julkisuudessa keskusteltaisiin eri vaihtoehdoista ennen päätöksentekoa. Vahvaa ja tarvittaessa voimakeinoja käyttävää johtajuutta on sen sijaan käytetty runsaasti. Huolimatta siitä, että Putin ja Medvedev ovat olleet suosittu johtokaksikko, Himkin tammimetsän tapaus on esimerkki siitä, kansalaiset voivat nousta vastaan valtiojohdon päätöksiä. Ja tällä kertaa heitä on ainakin ensi vaiheessa kuultu.

Millaista johtamista Venäjä ja venäläiset organisaatiot tarvitsevat 2010-luvulla? On erittäin kiinnostavaa seurata, millainen linja on 2012 presidentinvaalien jälkeen. Mutta juuri tällä hetkellä tärkeää on nähdä, miten johtajat toimivat meneillään olevissa päätöksentekotilanteissa ja minkä viestin he antavat henkilökohtaisista näkemyseroistaan. Huonoa kehitystä olisi paluu neuvostoaikaiseen tilanteeseen, jossa ihmiset eivät luottaneet mihinkään julkiseen tiedotukseen. Avoimuuden lisääntyminen parantaisi monin tavoin ilmapiiriä, myös naapurimaan ja kaupankäynnin kannalta.