perjantai 28. toukokuuta 2010

Maistiaisia maailmalta

Markus Pessi

Minulla oli loistava mahdollisuus viettää kolme kuukautta Atlantin tuolla puolen paikallista elämänmenoa ihmettelemässä. Oma maa on toki edelleen ”mansikka”, mutta joitain kulttuurin piirteitä voisimme ”mustikastakin” ainakin maistella.

Yksi keskeinen, minua miellyttävä seikka on kontaktin ottaminen. On toki totta, että ”How do you do?” tai pikainen ”Hi!” harvoin johtaa syväluotaavaan sielujen kohtaamiseen, mutta ainakin minulle katsekontaktia seuraava pikainen kommunikointi tuntui hyvältä. Tästä seuraavaa tasoakin sain olla todistamassa. Ei ollut yksi tai kaksikaan kertaa, kun tuiki tuntematon vastaantulija pysähtyi kehumaan vaimoni leninkiä tai käsilaukkua tai takkia tai... Itselleni vastaavanlaatuisia kehuja ei sadellut, joten voin olettaa näissä olleen myös todelliset laatukriteerit taustalla, eli palaute oli myös rehellistä. Kuinka vähän aikaa tuollainen palautetuokio vaatiikaan ja minkälainen vaikutus sillä kuitenkin on paitsi välittömästi niin myös pidemmällä aikajänteellä. Puhumme paljon palkitsemisesta, kannustamisesta ja motivoinnista. Miksi sitten näiden aitojen arjen positiivisten havaintojemme ääneen lausumista, eli positiivista palautteenantoa, tapahtuu niin harvoin! Positiivisen palautteen positiivisesta vaikutuksesta on tutkimusnäyttöäkin saatavilla yllin kyllin, ja kokemuksellistakin tietoa toivottavasti meillä kaikilla.

Toinen mieltäni pohdituttanut seikka on itseluottamus. Itseluottamuksella, tai sen kulisseilla, on toki useita puolia ja ilmenemisasuja. Tapasin myös melkoisen arrogantteja, äänekkäitä lajinsa edustajia. Oliko kyseessä todellinen itsevarmuus, epävarmuuden raivoisa peittely-yritys vai ehkä narsistinen persoonallisuushäiriö, en osaa sanoa. Öykkäröintiä en toki olisikaan tuliaisiksi tuomassa. Sen sijaan minua innosti huomata eräänlainen roolista tai asemasta riippumaton itsekunnioitus tai -arvostus. Voisi ajatella, että kadun kulmassa rahaa pyytelevä henkilö olisi ”maan matonen”-asenteella liikenteessä. Sen sijaan törmäsin varsin itsetuntoisiin lähimmäisiin, jotka tervehdittyämme saattelivat matkaan ”Have a nice day! God bless!”-kehotuksin, vaikken olisi rahaa antanutkaan. Tämä toki on hieman äärimmäinen esimerkki, mutta samanlaisen ilmiön olin havaitsevinani hyvinkin erilaisissa konteksteissa. Vallalla tuntui olevan ajatus, että jokainen ihminen on jossain hyvä. Varovainen hypoteesini on, että tällä voisi olla jotain tekemistä tuon vallitsevan positiivisen palautteenannon kulttuurin kanssa.

Tilapäinenkin maisemanvaihto tekee aika-ajoin hyvää. En tiedä, mahdoinko paljon muuttua matkallamme, mutta ainakin tuota positiivisuutta ja kohtaavuutta aion yrittää vaalia. Jos metsä vastaa, saattaa muutoksesta tulla pysyvämpikin.

perjantai 21. toukokuuta 2010

Nauttikaa, se kannattaa!

Heikki Pajunen

Teetän toisinaan coaching-ryhmissä harjoituksen, jossa coachattaviani piirtävät fläppipaperille mielessään olevia asioita. Omituisen toukokuisen helleviikon aikana jokaiseen fläppiin on ilmestynyt valtava aurinko talvisten vakioaiheiden, kuten työn haasteita kuvaavien analyyttisten piirrosten, sijaan. Alkava kesä on ihmeellistä aikaa: elämästä halutaan nauttia täysin rinnoin.

Keväthuumasta huolimatta keskustelemme tuon tuostakin coachattavieni kanssa elämästä nauttimisen vaikeudesta. Suomalainen kesä kun on kaunis, mutta lyhyt, kuten sanotaan. Jokainen muistaa varmasti myös, että "Kel' onni on, se onnen kätkeköön." ja "Pidä kynttilä vakan alla.".

Omista onnistumista on oltava lupa nauttia. Käsi sydämelle, miten vastaat saamiisi kehuihin vaikkapa hyvästä työsuorituksesta? ”No eihän tuo nyt mikään ihmeellinen juttu ollut.” vai ”Kiitos, olen samaa mieltä. Satsasin tähän ja yritin keksiä uuden lähestymistavan. Tulos on kieltämättä onnistunut.”. Mielestäni nöyryys on kansanperinteessä vaalimisen arvoinen hyve, kunhan osaisimme yhdistää siihen myös tervettä ylpeyttä. Valmentajakollegallani Larilla on loistava tapa ottaa vastaan kehuja: ”Totta joka sana, kerro lisää!”. Saattaa kuulostaa leikkisältä, mutta on erinomaiseksi opiksi meille kaikille.

Positiivinen palaute lisää itsetuntoa ja antaa energiaa. Ennen kaikkea se antaa meille tietoa siitä, missä olemme onnistuneet. Ympäripyöreä positiivinen palaute, kuten ”Tosi hyvä!” ei kuitenkaan vielä paranna maailmaa, vaan asiassa pitää uppoutua syvemmälle. Mikä teki tosi hyvästä tosi hyvän?

Kun oivallamme, miksi oikeastaan onnistuimme, saamme välineitä myös onnistumisesta nauttimiseen. Onnistumisesta nauttiminen taas ohjaa huomiotamme siihen, miksi onnistuimme. Näin luomme onnistumisen kulttuuria. Energia lisääntyy ja uusissa haasteissa onnistuminen helpottuu, kun on voimaa ja uskoa uusiin onnistumisiin ja tuleviin yhteisiin ilon aiheisiin. Kun nautit onnistumisistasi, annat myös muille luvan samaan. Muistutan kuitenkin, että pelkällä itsekehulla ei pitkälle pötkitä, on osattava aidosti huomioida muidenkin onnistumiset ja osattava iloita myös niistä. Nöyryys yhdistettynä terveeseen ylpeyteen.

Onnistumisesta nauttiminen lisää omien vahvuuksiemme tuntemusta. Rohkeus käyttää vahvuuksia kasvaa. Lisäksi onnistumisista nauttiminen vahvistaa onnistumisen muistijälkeä. Muistijäljet ovat tärkeitä vastoinkäymisissäkin: ”There will always be sunshine after rain”. Niinpä keväisten lämpöaaltojen mukanaan tuomat hihkaisut ”Ihanaa kun on niin lämmintä!” saavat sydämeni hypähtämään ilosta.
Nauttikaa täysin rinnoin!

perjantai 14. toukokuuta 2010

Don't worry, be Happy!

Jari Ojasti

Bobby McFerrinin kappaleen nimi saattelee meidät positiivisuudellaan johtamisen kannalta olennaisen näkökulman luokse. Positiivisuus ja myönteiset tunteet vaikuttavat tutkitusti ihmisen terveyteen, kertoo YLEn uutinen (YLEn uutiset ). Johtajana sinä voit luoda työyhteisössäsi sellaista ilmapiiriä, joka saa ihmiset voimaan hyvin, olemaan tuottavampia sekä bonuksena elämään pidempään.

Eikä siinä vielä kaikki. Myönteiset tunteet ja kokemukset vaikuttavat tutkimusten mukaan myös merkittävästi menestymiseen. Organisaatioissa myönteiset kokemukset yhdistyvät laajempiin tiedonkäsittelyn strategioihin, suurempaan näkökulmien vaihteluun organisaation jäsenten välillä ja organisaation kestävyyteen haasteiden kohtaamisessa. (Sutcliffe & Vogus, 2003, yhteenveto Krisse Lipponen, Sutcliffe & Vogus, 2003)

Organisaatiokulttuuriin kannattaa siis ottaa mukaan positiivisuus. Se on asenne, näkökulma. Minä ainakin haluaisin organisaation ja työntekijöitä, joilla on kyky nähdä enemmän näkökulmia ja ratkaisuja ongelmiin, kyky nähdä suuria kokonaisuuksia sekä kestää vastoinkäymisiä. Tämähän on menestyvän yrityksen ja menestyksekkään johtoryhmän resepti.

torstai 6. toukokuuta 2010

Kankkulan kaivo

Pentti Martiskainen

Sanonta ”Kankkulan kaivo” on meille kaikille hyvin tuttu. Se vilahtelee värikkäänä kielikuvana arkisessa puheessamme usein. Sen merkitys on varmasti hyvin tuttu kaikille meille. Urbaani sanakirja selittää ilmauksen seuraavasti: Pohjaton "kaivo," jonne hyvin usein heitetään yhteiskunnan varoja. Mutta olemmeko koskaan pysähtyneet miettimään, mistä tämä sanonta on saanut alkunsa? Onko jossain paikkakunta nimeltä Kankkula, vai olisiko kyseessä ollut vaikkapa Kankkulan tila, jolta pohjattomalta tuntunut kaivo oli tavattu. Tuskinpa monikaan meistä on Kankkulassa tullut käyneeksi. Vaikka siellä joku olisi käynytkin, tuskinpa sieltä tai muualtakaan pohjatonta kaivoa löytäisi. ”Kankkulan kaivo” on jäänyt puhtaaksi kielikuvaksi.

Nyt tilanne on kuitenkin muuttunut. Käsite on vahvasti konkretisoitumassa ja se on saanut myös maantieteellisen ulottuvuuden. Oikea ”Kankkulan kaivo” löytyy Välimeren koillisosasta alueelta, jonka tunnemme paremmin nimellä Kreikka. Löydetyn ”Kankkulan kaivon” (kreik. terástos pigádi) vetoisuuden määrittämiseksi on aloitettu EU:n virallinen koe. Alustavien arvioiden pohjalta kaivoon uskotaan uppoavan noin 135 miljardia euroa (135 000 000 000 euroa!), mutta tämä arvio saattaa osoittautua aivan liian varovaiseksi. Todellinen tilavuus saattaa olla jopa kymmenkertainen verrattuna tähän ensimmäiseen arvioon. Tähän asti suurimmat ”Kankkulan kaivon” tyyppiset esiintymät ovat olleet Yhdysvalloissa, jossa kaikki on tunnetusti suurta. Nyt Eurooppa on nousemassa eturiviin hankkeella, jonka voi hyvin nimetä maailman suurimmaksi yhteiskunnan varojen hukkaan heittämiseksi.

EU:n mallioppilaana Suomi on tietysti innolla mukana tässä hankkeessa. Ensimmäisten joukossa löimme pöytään oman tarjouksemme: 1,6 miljardia euroa (1 600 000 000 euroa!). On vain niin vaikea sanoa, onko se vähän vai paljon? Jos sen suhteuttaa vaikkapa terveydenhuollon menoihin, sillä kattaisi Helsingin kaupungin kaikki terveydenhuollon menot yhden vuoden ajan. Siis sekä perusterveydenhuolto että erikoissairaanhoito kaikkineen! Onko se sitten paljon? Ainakin Helsingin kaupunginisien ja sairastavien kaupunkilaisten mielestä se on tosi paljon.
Otetaan vielä toinen esimerkki: Summa riittäisi koko Lapin läänin asukkaiden terveydenhuollon menojen kattamiseen kolmen vuoden ajaksi. Ei ihme, että muutkin kuin lappalaiset ja perussuomalaiset ovat ihmeissään ja vihoissaan.

Onhan se tietysti jaloa, että kaveria autetaan. Tästähän meillä on kokemusta ja talvisodan henkeä on riittänyt moneen kohtaan. Mutta mitä sitten, kun autettava kaveri onkin jokseenkin epäluotettava roisto, joka on hurvitellut rahansa Välimeren lempeisiin tuuliin ja peitellyt tekonsa tilastoja vääristelemällä? Kovin tuntuu karvaalta, kuin kreikkalainen viini ikään.

Eikä tässä vielä kaikki sanoisi ostoskanavan lipevä kauppias. Muutkin maat Välimeren ympärillä ovat tulossa mukaan kilpaan ”Kankkulan kaivon” sijaintipaikasta. Olisiko seuraavana listalla espanjalainen versio (esp. inmenso pozo)?
Mutta mitä tähän sanoisikaan kreikkalainen taivaalle katsellessaan? Tietysti tähän tapaan: ”First came ash but then cash!”